Eve Tiedättekö, mikä on yleisin kysymys Alkon kassalla? ”Mitäs mieltä sinä nyt sitten olet, pitäisikö viinit panna ruokakauppaan?” Suljettuani pitkäripaisen oven takanani, vastaan nyt teille kaikille kysyjille: minulla ei ole aiheesta ehdotonta mielipidettä.
Väitänkin, että suurimmalle osalle suomalaisista ei ole minkään valtakunnan väliä, mistä viininsä ostaa. Kunhan saatavuus on hyvä, valikoima riittävän laaja (kaikkia asiakasryhmiä palveleva) ja ostokokemus miellyttävä. Monelle se tarkoittaa asiakkaan jättämistä rauhaan. Samaan aikaan Alko ratsastaa gallupmittausten kärjessä juuri palvelullaan. Merkittävä osa kansasta kaipaa erikoisliikemäistä palvelua perjantaihankinnoissaan – ainakin haavetasolla.
Alkossa työskennelleen perspektiivi viinien loppusijoitukseen (joka on toisinaan myös viemäri) on todennäköisesti toinen kuin satunnaisen asiakkaan. Lukiessani hiljattain julkaistua Kaupan liiton teettämän tutkimuksen gallupjakaumaa, jonka mukaan 65 prosenttia kansasta haluaa viinit ruokakauppaan, jäin oikein pohtimaan asiaa. Maistuuko tämä lobbaukselta vai J. P. Chenetiltä?
Viiniharrastajat ovat jo ajat sitten ostaneet viininsä ulkomailta. Todennäköisesti peruskaupan hyllyvalikoima noudattaisi samaa linjaa kuin Alkon nykyinen valikoimapolitiikka: tarjolla on ensisijaisesti sitä mikä myy. Ripasso ja prosecco maistuvat kansalle ja niitä on helppo suositella ilman erityistä viiniosaamista. Etenkin, jos pullo kimaltelee ja se on luomua. Myös apinan kuva hanapakkauksessa myy itse itsensä, mutta Kuroselle on tainnut käydä viime aikoina huonommin.
Ennen suhtauduin kielteisemmin viinien valumiseen kohti naapuriliikettä. Juuri puolivälin käytävään asiakkaat pullonsa usein hajottivat. Ilmestyin arjen supersankarina siivoamaan jäljet. Tällöin asiakkaat hämmentyivät: kuulunko ruokakaupan vai viinaputiikin arsenaaliin, kun en ole siivousfirman alistunut halpatyöläinen? Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää.
Ruokakaupan puolella yleisin kysymys oli vaatekerrastani riippumatta: ”missä teillä on hiivat?” Kuka tahansa osaa myös kertoa, missä pikkupullot sijaitsevat, vaikka se vaatiikin välillä indianajonesmaisen löytöretkikomppanian perustamista. Entä sitten, kun asiakas kysyy, mitä Givry tarkoittaa? Tähtianiskampasimpukallekin pitäisi löytää ei-närästävää, mutta samppanjamaista laatujuomaa halvalla. K-Marketin myyjä, tule apuun heti kun ainoana työntekijänä ehdit. Tilanne ei poikkea juuri todellisuudesta joissain Alkoissa. Ehkä ruokakaupoissa ei kuvitellakaan tuoteosaamisen ulottuvan tiettyyn tasoon, vaan se ulkoistetaan erillisiin viiniliikkeisiin.
Sellaiseksi joskus kuvittelin ”oman kioskini”, vaikka shakkiruutulattia, tapas-tiski ja jazz-musiikki puuttuivat. Toisessa lokaatiossani ”montussa” onneksi kuulin heviörinää harva se päivä. Suuri osa keskiraskaaksi luokitellusta työstä ei eroa juuri mitenkään ruokakaupan latomisesta, mutta asiakaskunta on alueellisesta eriytymisestä riippuen toisaalla tukevammassa humalassa kuin siellä, missä tila halutaan tyylikkäästi peitellä. Lahjapussia on turha ostaa hämäykseksi, vaikka se nostaakin seurattavaa oheismyyntiprosenttia. Ammattilainen tekee tarvekartoituksen kokemuksellaan ja ojentaa tarvittaessa Huoli-kortin.
Ennen pidin tiukasti kiinni juuri vastuullisuuspolitiikasta. Alkon ulkopuolisena viiniharrastajana on helppo nähdä, miksi viinit kannattaa viedä ruokakauppaan. Erityisen helppoa se on heille, jotka myisivät vaikka äitinsä saadakseen mitä tahansa alkoholia mistä tahansa. Tähän tarvitaan toisenlaista osaamista kuin tuoteasiantuntemusta. Miten monet kerrat kieltäydyinkään myymästä päihtyneelle, joka hymyili hetken kuluttua Elviksen lailla Pirkka Lager -keissit kädessään. Tätä vasten mainitun tutkimuksen laajempi tulosjakauma on hämmentävä. Miten kaupan alalla varmistetaan tehokas myynninvalvonta, kun se ei ole siinä ennenkään onnistunut yhtä hyvin kuin Alko?
Mutta erottuuko Alkon myyjien ammattitaito tuotetietämyksen saralla enää edukseen? Itse sain vielä ”vanhan ajan” tasokkaan koulutuksen, jonka maine vaikuttaa yhä mielikuvissa Alkoa kohtaan. Valitettavasti siitä ei ole jäljellä kuin minuutissa purskutettu viini kahvihuoneen lavuaariin, jos sitäkään. Monopolin suurin kriitikkoaviisi Viini-lehtikin jää lukematta, kun ei ole aikaa. Innon viinejä kohtaan pitäisi syttyä itseopiskelusta ja etäkoulutuksista, joissa maistoon päätyy enää murto-osa viineistä (joita toki on nykyisin huomattavasti enemmän). Aikanaan kuukausikoulutuksissa maistettiin kaikki kuukaudessa vakiovalikoimaan listautuneet viinit sen tason kouluttajien edessä, että kuulija aidosti oppii viineistä ja janosi lisää selvitettävää.
Tämä kaikki on muutamia kouluttajia lukuun ottamatta historiaa, vaikka muuhun halutaan uskoa. Siksi en pidä enää suurena menetyksenä, vaikka viinejä myisi ruokakauppa. Monopolin purkaminen olisi uudistumishaaste myös Alkolle itselleen. Erikoisliikkeistä saisi toivottavasti ambitiovalikoimaa, joka sytyttäisi vaativankin asiakkaan, mutta yhtä aikaa myyjät saisivat jatkossakin RVP-jumpata viinalavojen parissa ja kuulla parhaita vitsejä.
”Ei mee verotukseen” on yleisin vastaus kuitin ojennukseen. Tämä toimii loistavana vastauksena otsikossa mainittuun kysymykseen. Alkon verotulot ovat valtiolle merkittävät. Niillä maksetaan loogisten tax free -tukien lisäksi sosiaali- ja terveysalan menoeriä, joita tässä maassa piisaa. En ole poliitikko, joten minun on vaikea arvioida monopolin vapauttamisen synnyttämän veromuutoksen vaikutusta kokonaistilanteeseen. Mutta haaste on todellinen.
Lopuksi mennään taas lempiaiheeseeni tilastodataan ja politiikkaan, ellemme tällä vyöhykkeellä ole olleet koko ajan. Ääripäät pitävät aiheesta kuin aiheesta suurinta meteliä, niin myös alkoholin myynnin vapauttamista koskevassa keskustelussa. Mikä on totuus omassa kuplassani?
Päätin toteuttaa IG-tutkimuksen verrokkina vallitsevalle kannatusprosentille. Minulla on kirja- ja viinitilit Instagramissa, joissa tein vastaavan gallupin: viinit ruokakauppoihin vai ei? Tileillä on yhteensä yli 1200 seuraajaa ja niiden poliittinen jakauma (tämänkin olen mitannut) on kirjapuolella vihervasemmisto (SDP suurin puolue), viinipuolella viheroikeisto (Kokoomus suurin). Keskusta, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset lähes puuttuvat vastausjakaumasta, joka koostuu kummallakin tilillä pitkälti kaupunkilaisista Turku-Tampere-Helsinki-kolmion alueella. Tarkastelematta varsin mielenkiintoista ilmiötä kuplautumista, kerron vain tilastot:
Kirjagramissa 35 prosenttia haluaa viinit kauppoihin, viinigramissa yllättäen vain 40 prosenttia. Merkittävällä osalla ei ole väliä. Vastausprosentti oli yhteensä yli 20, mitä pidän merkittävänä ei-anonyymissä kannanotossa myös puoluevalintaa koskien. Jos mukana olisi mainittuja ei-edustettujen puolueiden kannattajia, voisi kuvitella kielteisen pylvään vielä nousevan. Suppea, mutta kuitenkin merkittävä otanta poikkeaa aika lailla Kaupan liiton gallupista. Hiljaisuus on myöntymisen merkki?
Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Onko viinin ostopaikalla suurta merkitystä?
Givry on Bourgognen ala-alue, jonka viljelyala koostuu noin 80-prosenttisesti Pinot Noirista. Givry on yleisimmin orvokkisiakin piirteitä saava Pinot Noirista tehty punaviini. Tähtianiskampasimpukalle ostaisin viimeisillä rahoillani Bruno Paillardin Blanc de Blancs -samppanjan ruoka-ainesosien fiiniyden mukaisesti. Mutta edullisempaa vaihtoehtoa kaipaavalle tarjoaisin BdB-Cremantia, jos sellainen hyllystä löytyisi.
