Eve Nyt se on vihdoin koettu! Grand Champagnen ammattilaispäivä, jonne en kuunaan monopoliaikoina Turusta ehtinyt (tai muistanut järjestää ajoissa työvuoroja). Lämmin kiitos Anoralle paikan järkkäämisestä jälkijunassa! Aamuiseen junaan sentään juuri ja juuri ehdin, jättäen pyörän riskillä asemalle. Kyllä se sieltä onneksi löytyi vielä pitkän viikonlopun jälkeenkin!
Yhdistin Grand Champagnen sukulointiin hotellihuoneessa (may day) Euroviisujen merkeissä. Perheenjäsenet asuvat eri maissa, ja nyt tuli mainio tilaisuus viettää yhteistä aikaa. Tällä kokoonpanolla olimme käyneet viimeksi Helsingissä 1990-luvulla, jolloin pönötimme filmikuvissa tyylikkäissä ruusufleeceasuissa Senaatintorilla (otimme toki nyt päivitetyt kuvat). Samalla tuli käytyä museoissa ja etenkin yhdessä odottamassani ravintolassa. Palataan tähän Grand Champagnen jälkeen!
Samppanjamessujen anti
Pirteinä kuin peipposet kohtasimme messuseuralaiseni Hannin kanssa Helsingin aamussa perjantaina 12.5., valmiina vastaanottamaan samppanjamaailman uudet ja klassiset tuulahdukset laseihimme.
Mehän olimme kolmea viikkoa aiemmin töissä Turun samppanjamessuilla jo toistamiseen. Maistatusarsenaaliimme kuuluivat samppanjatalot Pommery, Philipponnat, Leclerc Briant, Gratiot-Pilliere, Louis Roederer ja Bollinger. Viime vuoden samppanjamessuista Turussa voit lukea täältä, tänä vuonna en ole saanut aikaiseksi erillistä juttua. Mutta nyt populaa oli Turussa huomattavasti enemmän ja tarjoiltavat tuotteetkin osin erit.
Taas eri samppanjoita kyseisiltä tuottajilta oli tarjolla Helsingissä, jossa Vesku maistatti meille herkkuja Anoran kojussa. Erityisesti Pommery Louise 2003 magnumina jäi leveän hymyn kera mieleen. Suu napsui jo aamun tunteina kiitettävästi kuunneltuamme kiehtovia samppanjatuottajien haastatteluja. Tämäkin ero Turun ja Helsingin messuilla on, että jälkimmäisessä voi tavata tilallisia, ei vain maahantuojien edustajia (vaikka hekin ovat toki nähtävyys).
Jos alan analysoida jokaisen samppanjan makua erikseen, en saa tätä blogipostausta tänään kirjoitettua. Yritän siis pitää höpinäni tiiviinä siinä todennäköisesti onnistumatta.
Jos samppanjatuottajien kertomukset lavalla kiinnostavat, veikkaisin, että seuraavasta Viini-lehdestä voi lukea niiden koosteen. Siellä keskusteltiin muun muassa Ruinart Blanc de Blancsin uudesta ekologisesta pakkauksesta, kirkkaan pullon UV-arkuudesta… hmm, olisi pitänyt kirjoittaa tämä blogikooste aiemmin!
Messuilla törmäsi tietysti moniin tuttuihin. Tässä vintage-Mummit lasissa (ei sentään kuvassa, hehheh) poseerasimme messuilla töissä olleen Christianin kanssa, joka opetti minulle croissantin täyttöä ollessani vasta 15-vuotias kahvilan kesätyöntekijä. Sittemmin viinitiet ovat yhdistäneet, mutta yleisesti voitaneen sanoa, Turku, Naantali, Helsinki ja koko Suomi ovat pieniä paikkoja. Siksi onkin hienoa, että Grand Champagneen käy kuhina Ranskasta ja muualtakin maailmasta. Tapahtumalla alkaa olla jo mainetta, ja järjestelyt olivatkin ihan kansainvälistä tasoa.
No, mitkä olivat maistosuosikit? Mahdoton toki valita, mutta maistetuista trioista nostan esiin De Sousan upeat luomuvintaget. Kerrassaan sielua hivelöivä intensiivinen maku, joka räjäyttää tajunnan.
Jotkut pelkäävät luomusamppanjoita ja biodynaamisia, koska niissä on usein käytössä viilihiivat, jotka myös lopputuloksessa jossain määrin voivat maistua (minusta hyvällä tavalla). Tämä yhdistettynä valmistusprosessiin ja mahdollisimman vähäiseen ihmislajin puuttumiseen voi aikaansaada lopputuloksessa aika suodattamattoman siiderimäisiäkin viboja. Oksidoitunutta omenankotaa ja niin edelleen. Tämä tyyli ei ole kaikkien mieleen, mutta usein tällaiset samppanjat loistavat ruokaan yhdistettyinä. Pitkä kypsyttäminen tekee usein gutaa samppanjalle kuin samppanjalle. Näissä De Sousan Caudalies-sarjan vuosikerran 2006, 2008 ja 2011 samppanjoissa oli täydellinen balanssi ja makua myös paahteisten samppanjoiden ystäville, vaikka kokonaisuus ei kohti tammitynnyriä viekään.
No, toinen suosikkini kyllä vie. Täysin erilaiset talot tyyleineen, molemmat uskomattoman hyviä. Vanhan suosikkitaloni ”Brunon serkku” Pierre Paillardin sikarinahkapaahtuneet vintagesamppanjat oli kiva maistaa vierekkäin. No, kiva on ehkä vähän laimea ilmaus. Kuin tutin sijaan suussasi olisi yksi Alastalon salin seitsemästäkymmenestä samppanjapiipusta (montako niitä piippuja oikeasti tässä Volter Kilven klassikkoromaanissa olikaan?), jota imppailet kuin 1800-luvun oopiumituristi Pariisissa. Siis, näissä samppanjoissa on joku eetteriin vievä ominaisuus. Näitä on saatava lisää elääkseen.
Olen ostanut usein edullisempia versioita, joista puolikasta saa 33 eurolla (ennen oli vain 27 euroa). Vintagesamppanjoissa jokaisessa maistatetussa oli eri päärypäle. Alkosta saa vuosikerran 2015 vaihtoehtoja, elleivät ne ole jo loppu. Nyt maistettiin Les Mottelettes Bouzy Grand Cru 2014 (BdB Chardonnay), Les Maillerettes Bouzy Grand Cru 2017 (Blanc de Noirs, Pinot Noirista) sekä Grand Recolté Milléssime 2012, joka vuosikerraltaan oli Champagnen alueella huippu. Tämä on 55% Pinot, 45% Chardonnay. Mahdoton pistää paremmuusjärjestykseen, kaikki olivat upeita samppanjoita.
Sousan kojulla en analysoinut maistelujani kovin syvällisesti, koska näin ekan kerran livenä Arvid Nordqvistin Riikan. Oli todella kiva tavata! Ensi kerralla pidemmän kaavan mukaan. Sain lasiini Sousan lisäksi myös Lombardin vuosikertaherkkuja (kuvassa tuottaja mukana) maistaakseni.
Murun hämmentämälle parsarisotolle seuraksi sain lasiini ruoalle erittäin sopivaa ja puhdaspiirteistä A. Bergèren Blanc de Blancs Grand Cru Extra Brutia. Minulle aika vieras tuottaja, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen!
Samppanjamessuilla päädyimme minikokoiseen luokkakuvaan monien Instagramista tuttujen viini-ihmisten kanssa. Tässä kuvassa minun vieressäni Loppasuut, Champagne Sanna ja Anna Alppinen.
Loppasuiden Jussi Katajalalta sainkin messuille mukaan myös kiehtovan kirjalähetyksen! Katajalan dekkari Romuluksen pojat sijoittuu antiikin Rooman vuoteen 22 eKr ja minulla on kirja nyt puolessa välissä. Voin lämpimästi suositella tätä autenttista, asiantuntevaa, viihteeltään hyvällä tavalla jopa akuankkamaista lukukokemusta! Viiniäkin kirjassa juodaan kiitettävällä tahdilla!
Lisäksi törmäsimme Anniina Schreineriin (Wine and Beyond-blogista tuttu) ja myöhemmin Viinitolloon ja Viinistelijään. Varmasti moneen muuhunkin, joita en nyt muista mainita. Sosiaalinen puolihan on samppanjan juomisessakin tärkeä elementti, vaikka myönnänkin usein juovani samppanjani omassa, ei ehkä aina parhaassa seurassa.
Vielä yksi samppanjanosto, Drappier-koju, jonka edessä Anniinakin pyöritteli lasiaan. Olen aina tykännyt Drappierin tyylistä ja siitä, että he käyttävät samppanjoissaan myös muinaisia lajikkeita (tämä muuten olikin yksi samppanjahaastattelujen osuus). Kun sain vuosi sitten apurahan, ostin sen kunniaksi Drappierin Quattuor Blanc de Quatre Blancs in. Se oli upea sushin kanssa, ja edelleen messuilla maistettuna todella luonteikas alkuperäislajikesamppanja. Arbane, Petit Meslier ja Blanc Vrai kohtaavat tutun Chardonnayn mitä herkullisimmalla tavalla. Sana sitruksisuus ei tuo esiin moniulotteisuutta, jonka tämä kiinnostava samppanja tarjoaa.
Uusista tuttavuuksista suosikikseni nousi tämä Drappierin Rosé Brut Nature, jonka uskoisin sopivan täydellisesti tartarille ja varmasti myös pelkällä suolalla ja pippurilla maustetulle entrecotelle. Seuraksi vaikkapa grillattua parsaa, en tiedä olisiko aioli jo riski. Ennemmin ruohosipulilla maustettua creme fraichea ja uusii potui. Tuli järjetön nälkä näitä maistellessa. Korostankin samppanjoiden kulinaarisia mahdollisuuksia. Yleisesti yhä aika monet vain kilistelevät samppanjalla sen sijaan, että joisivat sitä läpi aterian. No, onhan tämä joskus myös kustannuskysymys.
Aiemmin olen blogissa vastannut kysymykseen, miksi samppanja on niin kallista. Tiivistetysti: käsityö maksaa, hypetetty maa maksaa, jo itse samppanjarypäleet voivat kustantaa jopa 18 euroa kilo. Kun jo raaka-aine on niin kallis, ja sitten vielä kypsytetään vuosia kellarissa, syntyy luksustuote, johon kaikilla ei ole varaa, vaikka edullisimmat samppanjat maksavat sen 25 euroa. Oma politiikkani onkin: osta ennemmin samppanja kerran kuukaudessa kuin neljä kyykkyviiniä joka viikonloppu. Tietenkin, jos kokee tarvitsevansa viiniä joka viikonloppu ja monen ruoan kanssa (kuten itse tarvitsen), tämä ”sääntö” ei sovi.
Samppanjamessujen kohderyhmää eivät ole köyhäilijät, se nyt on sanomattakin selvää. Mutta haluan tuoda tätä rahapuhetta esiin aiheeseen liittyen, sillä on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat harrastaa samppanjoita ja juoda parempia viinejä, mutta siihen ei ole varaa.
Elitismiä viiniharrastukseen liittyen ehkäistään parhaiten pitämällä hinnat kurissa ja meininki vastaanottavaisena kaikille, mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Vastustan silti jyrkästi, että viinit yleisesti olisivat luksusta. Kyllä ne ovat maataloustuotteita, joista pitää voida puhua ja nauttia pönöttämättä. Ja aika iso askel tässä on Suomessa otettukin.
Kaikki Grand Champagnessa maistamani tuotteet olivat tietenkin hyviä. En voinut mitenkään kertoa tähän kaikista. Seuraavia kotiostojani ovat varmaankin Billecart-Salmonin Blanc de Blancs, huomasin että sitä on tullut myös Grand Cruna. Ekaa maistoin messuilla (voi taivas), mutta jälkimmäistä en. Mietin, pitäisikö nyt sitten tilata se. Yli 80 euron hinta alkaa olla jo niin kirpaiseva, että voi sen ainakin kerran kesässä investoida.
Kiitos kaikille kivoille ihmisille, jotka tapasin messuilla ja kiitos asianosaisille kutsusta ja Hannille seurasta!
Maalaiset Helsingissä aistimassa Käärijä-huumaa
Eikö paras hetki kohdata oma perheensä ole hillitön samppanjanousu ja vaatimus jäädä hotelliin nukkumaan? No, me suuntasimme kuitenkin kohti tuttua ravintolaa, Töölössä sijaitsevaa Kuu Kuuta. Olen käynyt siellä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, joten oli aika korjata tämäkin puute.
Suu oli jo täysin korventunut samppanjahappojen jäljiltä, joten valitsin KuuKuussa viiniksi muistaakseni luokittelemattoman Bourgognen Chardonnayn. Se oli erittäin hyvä valkoisen parsan, hollandaisen ja kinkun kera.
Oikein klassinen aloitus sai jatkoa klassikolla, toast skagenilla. Se oli valtavan kokoinen pääruokana, hädin tuskin jaksoin syödä sitä loppuun. Positiivinen ongelma tietenkin.
Skagen ja palvelu KuuKuussa oli todella hyvää, sellaista normaalia asiakasta arvostavaa, eikä mitään kyykkimistä viereen ja moikkamoita. Kruununa kokemuksessa oli kärpäsen lento viinilasiin, jolloin sain miltei mainittua kolmannen klassikon: tarjoilija, keitossani on kärpänen.
Ehkä päivän lopputulemana oli kaikkea liikaa, etten pystynyt enää kunnolla nauttimaan kaikista herkuista vaan kaipasin vain hotellihuoneeseen nukkumaan X-asennossa. Erinomaista. Mutta ehdottomasti haluan vielä testata perinteiset lihapullat ja jotain muutakin kiinnostavaa listalla oli. Kiitos KuuKuu!
Helsingissä oli jo täysi kevät. Kirsikkapuut kukkivat. Tunnelma oli enemmän Tukholma kuin koskaan ennen.
Seuraavana päivänä jatkoin kauneusunia muiden lähdettyä jo kylille. Hakaniemen kauppahallissa ainakin kävivät, kun minä vasta söin aamiaista hotelli Arthurissa.
Hyvällä paikalla oleva edullinen hotelli, jonka ainut selkeä miinus oli huoneen jääkaapittomuus. Mihin saamme euroviisujen kuplajuomat? No, hätä keinot keksi, äitini osti halvat pakastepussivihannekset viilentämään viinin, jota minä en sitten juonutkaan. Olin nimittäin jo riittävän täynnä viiniä päästyäni vihdoin BasBas Kulmaan eli Baskeri & Bassoon! Ensi kerralla täytyy mennä myös varsinaiseen BasBasiin, tämä oli kortteliversio kadunkulmassa. Todella hyvä kokemus!
Saimme pöydän kello neljältä, jolloin ravintola alkoi jo täyttyä. Eikä ihme. Kaikki oli todella hyvää viinilistaa myöden, ja minähän olen tunnetusti aika kronkeli ravintola-asiakas. Usein olen sitä mieltä, että itse teen parempaa (siksi mieluummin usein investoinkin omaan kokkaukseen ja viiniparitukseen). Mutta BasBasin kohdalla en menisi vannomaan!
Otimme kirjavan setin erilaisia ruokia, muun muassa tarjoilijan nimeämää Käärijä-parsaa korvasienillä. Ainoana lihansyöjänä otin itselleni tartarin, joka oli viime kesän tartartraumasta selvittyäni aivan loistava.
On riski ottaa tartar helteisellä terassilla, vaikka ravintola olisi hyväkin. Sillä kertaa minulle kävi huono mäihä, mutta päätin, nyt en anna fobian kehittyä vaan menen rohkeasti sitä kohti. Ja miten se palkittiinkaan nyt kera mallorcalaisen viinin!
BasBasin liitutaulu sisälsi vain mielenkiintoisia viinejä. Proseccot loistivat poissaolollaan. Seurueessa maistettiin suodattamatonta italialaista roseeta ja teneriffalaista vulkaanista valkoviiniä. Kaikki olivat todella luonteikkaita.
Jälkiruoaksi otimme raparperivalkosuklaaleivosta ja melonisorbettia mintulla. Täyttymys oli täydellisen sopiva, palvelu erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä. Ehdottomasti haluan BasBasiin uudelleen. Vuoden parhaita ravintolakokemuksia!
Kävelymatkalla merireitin kautta hotelliin huomasin myös minulle suositellun retroravintolan Seahorsen. Sinne täytyy kyllä myös seuraavalla kerralla mennä. Helsinki on täynnä kiinnostavia ravintoloita, eikä junamatkat maksa nykyisin paljon.
Huhti-toukokuun aikana kävinkin kolme jopa kertaa Helsingissä, kerran tosin Espoossa, jossa hotelli Hanasaaren Plats-ravintola oli aivan huippu. Se oli tilaisuus, jossa kohtasin myös Jens Lapiduksen, apropoo! Nimmari on nyt saatu ja elämä voi jatkua!
Päästyämme vihdoin metrohallimarketin kautta hotelliin, olin keski-ikäisenä aivan valmista nukkumakamaa. Päätinkin viihdyttää itseäni Euroviisujen alkamiseen asti ruotsalaisella politiikalla. Löysin antikvaariliikkeestä kiehtovan teoksen Olof Palmesta kolmella eurolla (kyllä, selvittämätön murha on minunkin fiksaationi – sanotaan, että kun sitä lähtee tutkimaan, jää ikuisesti koukkuun), jota luin ahnaasti viisuihin asti.
Varsin hyvä kanasalaatti myös marketista löytyi, miten saattoikin taas olla nälkä. Holiton suosikkini Koffin Crisp piristi sopivasti kello kymmeneen mennessä, mutta kyllä minut muistaakseni sai huutaa hereille, kun Käärijän show alkoi. Kuulin Cha Cha Chan ensimmäisen kerran vasta tuolloin, voitteko kuvitella! Oli se parempi kuin odotin.
Hopea ei ole häpeä, etenkään kun laulukielenä on suomi. Tulee myös Petteri Orpolle halvemmaksi olla järkkäämättä viisuja seuraavalle budjettikaudelle. Vaikka olisivathan viisut tuoneet näkyvyyttä ja turismia. Yleisesti Euroviisuja on paha nykyisin katsella strobovalojen ja botox-sätkimisen takia. Juuri mitään samanlaisia melodioita ei myöskään ole tarjolla, jollaisia Johnny Logan aikanaan taituroi. Luoja mikä kääkkä minusta on tullut, vaikka toisaalta olen ollut sitä aina. Kuuntelen itse lähinnä ennen syntymääni tehtyä musiikkia 1960- ja 70-luvuilta.
Euroviisujahan minulla VHS:nä tallessa vuodesta 1988 lähtien, joten tiedän mistä puhun. Parhaat viisut ajoittuvat vuosille 1988-1997. Suosikkejani ovat tietenkin ruotsinlaivojen karaokevakio, Tommy Körbergin Stad i Ljus ja romanttiselta balladipuolelta Ninan Nacida par Amar. Toto Cutugnon Insieme on myös kova. No, tähän voisi käyttää toisen blogipostauksen puhumatta sanaakaan viineistä.
Niitä ostin muutaman Alkosta, lempparini Rias Baixasin Terras o Gaudan muun muassa. Tietysti valintani tukee oliiviteoriaa. Olikin mukava painella Ateneumin kautta junaan selät kyyryssä, vaikka jätimmekin kassit hotelliin.
Kannattaa käydä katsomassa Edelfeltin harvinaisen laaja näyttely. Populaa riitti enemmän kuin olen milloinkaan suomalaisessa museossa nähnyt. Edelfeltin näyttely on esittävää taidetta, joten se sopinee myös perussuomalaiseen taidekäsitykseen. Ei ole silti syytä dissata. Jos kansa haluaa tätä, sitä on tarjottava. Tärkeintä on virta museoissa, kulttuurin parissa.
Helsingissä pörräsin myös osto-ja myyntiliikkeissä, joista yhdessä minulle tarjottiin ystävällisesti viiniä! Minun oli kieltäydyttävä, koska se oli Casillero de Diablon Cabernetia ja olin muutenkin jo tässä kohtaa maksanraikastuksen kannalla. Ostin kuitenkin paikasta upean tarjottimen, ja jumituin pitkäksi ajaksi elämöimään rouvaringin kanssa juuri viinistä. Helsingin matka todella oli osoitus siitä, kuinka viini yhdistää kaikkialla. Joskus jopa perheenjäsenet!
Kävitkö itse Grand Champagnessa? Mitä vinkkejä antaisit turisteille Helsingissä?
