Eve Ihmiset muistavat usein vain Helsingin Grand Champagnen, mutta kyllä samppanjamessuja Turussakin vietetään. Itse olin nyt kolmatta vuotta putkeen töissä Turun samppanjamessuilla, jotka pidetään ravintola Tårgetissa.
On ilo huomata, kuinka messut ovat vuosi vuodelta suositummat. Tänä vuonna populaa riitti oikein tungokseksi asti. Myös nuoria samppanjan ystäviä oli selvästi aiempaa enemmän. Mahtaako tämä johtua myös somenäkyvyydestä? Toivottavasti yleisesti myös siitä, että talouskasvua indikoiva samppanjaindeksi alkaa jälleen kohota, vaikka yhtä aikaa monen kuluttajan taloustilanne on entistä vaikeampi. Sitä ei kyllä samppanjamessuilla huomannut pullojen huvetessa tiskiltä saaviin yksi toisensa jälkeen.
Edustimme pömpelissä tutuksi käyneellä hassunhauskalla kokoonpanolla, jolla on yllättävän pitkä historia. Christianin kanssa olen tehnyt töitä jo 15-vuotiaana, sillä tuolloin hän opetti minulle silloisessa ensimmäisessä kesätyöpaikassani, kuinka makoisia croissantteja valmistetaan. Vähänpä tuolloin tiesin tulevaisuudesta, jossa pönötämme yhdessä myymässä Alkossa 340 euron hintaista samppanjamaailman klassikkoa, Louis Roedererin Cristalia. Se on tsaari Aleksanteri II:n hoviin tilaama samppanja, joka nimensä mukaisesti valmistettiin aikanaan kristallista. Nykyisin tuote myydään ihan uv-suojattuna lasipullona, mutta sisältö edustaa yhä tinkimätöntä laatua kolmelta eri tarhalta.
Itse en ole Cristalia maistanut kuin kerran joskus aikoja sitten, jolloin en vielä ymmärtänyt viinien päälle. Tajusin kuitenkin sen, että erinomaisesta tuotteesta on kysymys. Samppanjoiden kohdalla, etenkään ökytasolla, ei ehkä kuitenkaan ole relevanttia puhua hinta-laatusuhteesta.
Vaikka ilman muuta esimerkiksi edullisemmasta päästä osuuskuntasamppanja Mailly Grand Gru magnumina sellainen on. Se oli myös oiva yhdistelmä taukoevääni Estrella Aito Cheddar -linssijuustonaksujen kanssa. Jotkut tai ehkä aika monetkin yhä dissaavat osuuskuntatuotteita, vaikka ne voivat olla upeita elämyksiä. Maillyssa on taustalla yli 70 tuottajaa, mutta kaikki rypäleet tulevat Grand Cru -tarhoilta. Tämä on aivan uniikkia Champagnen tuottajakunnassa.
Jos mennään Cristalista vähän edullisempaan tasoon, Louis Roedererin peruspottuun, josta olen ennenkin kirjoittanut. Sitä todella myytiin ja moni myös kehui, miten hyvä tuote on kyseessä. Se on aivan totta. Nautiskelin samaa numeroa 243 vuodenvaihteessa racleten kera. Aivan täydellinen yhdistelmä, jopa parempi kuin ranskalaiset sinänsä osuvat valko- ja punaviini. Numero 243 (joka messuilla oli jakelussa vastoin Alkon uudempaa numeroa 244) tarkoittaa todella niin monetta vuosikertaa ja cuveeta. Tila perustettiin jo vuonna 1776, ja se valittiin viime vuonna parhaaksi samppanjatuottajaksi. Mahdotonhan näitä on tosiasiassa rankata. Champagne on täynnä ikonisia klassikkotaloja, mutta myös sitäkin kiinnostavampia pientuottajia, joiden pullojen hinnat eivät päätä huimaa.
Tällainen on esimerkiksi pöydässämme ainoana edustanut lajikesamppanja, 100% Pinot Noirista tehty Devaux Blanc de Noir. Jos rypäleenä kyseessä olisi Chardonnay, tyyli olisi siis Blanc de Blancs, joka on ollut jo pitkään yksi samppanjatrendi. Blanc de Noir tarjoaa samanlaista puhdaspiirteisyyttä tuhdimmasta rypäleestä. Pidin kyllä oikein paljon tästä Alkon 46 euron hintaisesta samppanjasta, jota moni ei vielä ole kokeillut. Kannattaa siis testata, ja ehkä pistää pidempäänkin jemmaan.
Mietin, pidinkö ehkä vielä aavistuksen edemmän ihanan jälkibitterisestä, napakan hapokkaasta Gratiot-Pilliéren Roseesta. Se saa ryhdikkyyttä Pinot Meunieresta, jota uitetaan kuorikontaktissa. Tämä tekee samppanjasta erityisen oivan ruokajuoman, mitä se toki yleisesti muutenkin on. Mutta verrokkina jos pitää ”diskoteekkisampanja” Pommery Roseta, huomaat eron. Tästä tykkäsivät jopa roseeskeptikot. Kukapa nyt mehevän mansikkaiselle granaattiomenalle voisi sanoa ei? Kuitenkin kyse on kuivasta ja hennon paahteisesta samppanjasta samalta talolta, jossa luotiin ensimmäinen kuiva samppanja jo 1870-luvun lopussa.
Jalkojen jo särkiessä pönötyksestä jätimme työparini Hannin kanssa kojumme poijjaat siivoamaan, ja suuntasimme itse kuuden ruokalajin samppanjaillalliselle Tårgetin tunnelmalliseen kivikellariin. Itse Ingmanin talohan on Turun vanhimpia, ja Benito Casagrande teki merkittävän uroteon kunnostaessaan talon. Vastaanotin juuri pappalleni kuuluneen mielenkiintoisen kirjan aiheesta, joten tämä on taas yksi lisä kirjalliseen Turku-kokoelmaani. Teoksia on jo yli sata.
Mutta itse aihe oli ruoka, jota todellakin oli kuudessa ruokalajissa tarpeeksi. Samppanjoita olin jo maistellut pitkin päivää niin paljon, että sinänsä dinneri meni vähän harakoille – minulle kun olisi voinut tässä kohtaa iltaa käydä myös uusi HeseKebab (testattu jo kanagyros Turun keskustassa tietenkin). Mutta eihän tryffelille, tartarille ja hummerille voi väsyneenäkään sanoa koskaan ei. Ne olivatkin parhaat osiot menusta, vaikka suhtauduin paneerattuun kateenkorvaankin mielenkiinnolla. Olen syönyt tätä Uhrilampaistakin tuttua naudan rauhasta viimeksi muinaisessa ravintola Hermanissa, jossa oli Codorniun viinintuottajaillallinen.
Etenkin tuolloin visio Hannibal Lecteristä vaikutti ruokakokemukseeni, mutta nyt kykenin ainakin toteamaan, ettei kateenkorva itsessään maistu juuri miltään. Panerointi olikin hyvä idea, ja kerrassaan loistava samppanjoiden kanssa. Tässä vaiheessa minulla oli kuusi rivissä, sillä viiden siihen asti kaadetun ohella minulla oli lasissa vielä yläkerrasta roudaamani Leclercin Premiere Cru, joka oli yksi oman pöydän suosikki kaikessa mineraalisuudessaan ja mausteisuudessaan. Mutta samppanjaillallisella se ei sopinut makujen kanssa yhtä hyvin kuin valitut, eli hyvää työtä on ”parittaja” tehnyt.
Dom Perignon 2013 vasikan kanssa oli hyvä, ja tietysti Domppa itsessään on aina makoisa luksusjuoma. Vaikkei yksikään vuosikerta ole ollut yhtä tajunnanräjäyttävä minulle kuin 2003. Toki siinä bonuksena oli sen juominen lasten minisirkustelttaan ahtautuneena. Se oli ehkä yksi hauskimmista illanvietoista koskaan. Hyvällä tarinalla on hintaa, mutta elämyksestä ei aina tarvitse maksaa. Se pitää myös Dompan kohdalla todeta. Mutten koskaan vastusta, jos sitä lasiin kaadetaan.
Illallisella pidin ehkä eniten Perriere-Jouet Rosen ja tartarin liitosta, sekä Rotschild Blanc de Blancista ja hummerista. Yksi ensimmäisiä maahantuojakoulutuksia, joihin aikanaan alkolaisena vapaa-ajallani osallistuin vuonna 2008 muistaakseni, olikin juuri Rotschildin. Ranskasta olivat herrat saapuneet Turkuun, jossa Alkon konttori sijaitsi silloin Centrumin talossa. Eteen oli avattu rivi upeita Rotschildin punaviinejä, jotka maksoivat yli 200 euroa pullo. Kun koulutus päättyi, työntekijät lähtivät koteihinsa viettämään kallisarvoista vapaa-aikaa, ja herrat jäivät yksinään järkyttymään, miten kukaan ei jäänyt juomaan arvoviinejä heidän kanssaan. En tiedä, päätyivätkö ne viinit jalostuttamaan Turun viemäreitä, mutta toivottavasti aika on nykyisin toisenlainen. Sellaista aikaa ei kuitenkaan enää kovin usein tule eteen, että pääsisi moisia herkkuja maistamaan.
Ellei sitten kuplarintamalla taas kohta Grand Champagnessa, jossa pitää nyt ehdottomasti aloittaa yläkerrasta pientuottajien parista. Helsinkiin suuntaan vapaa-ajallani ammattilaiskutsun saaneena, joten maistelen siellä samppanjoita eri näkökulmasta. En pohtiakseni, voiko tätä tarjota asiakkaalle ja ehkä vähän siivua siinä samassa itselle, vaikka tämähän juuri monen ammattilaisen työnkuvaan aina kuuluu. Usein on myös niin, että oma suosikki ei välttämättä ole se asiakkaan suosikki. Oletan, että viinibaareissa makuprofiilit todennäköisemmin menevät yksi yhteen kuin proseccohyllyllä. Siellä minun ei tarvitse enää todistaa surullista näkyä, jossa suurin osa lappaa ostoskoriinsa ennemmin massatuotettua päärynälimsaa kuin jaloa pullokäynyttä kuplajuomaa samalla hinnalla. Mutta tämä on kokonaan toinen tarina, jolle ei maailman proseccojanossa näy loppua.
Tulipahan taas naurettua ja saatua kerrassaan herkullinen viikonloppu, lisäksi kotiin kimppu mitä kauneimpia kukkasia. Kiitos kaikille jälleen kaikille samppanjamessuista ja iloisesta yhteisestä ajasta!
Kävitkö itse Turun samppanjamessuilla? Mitkä olivat parhaat maistosi?
P.S. Edellä mainittujen lisäksi täytyy vielä mainita naapuripöydästä kuokkimani Andre Clouetin Spritum 96 rose, joka pitää kyllä ostaa tilausvalikoimasta (sinne tulossa) kesälomajuomaksi.
