Eve Pyörä keksitään aina uudelleen. Blogiani lukeneet tietävät, että mitään uutta ei ole mättöruoan ja samppanjan yhdistämisessä. Jostain syystä aiheesta elämöidään vasta nyt. Sanoohan sen nyt järkikin, että samppanjan hapot rakastavat leikata groteskia rasvaa. Ja jollei järki sano, niin ainakin tunteet.
Reilut neljä vuotta sitten juhlin kaverini kanssa saatua apurahaa juurikin Martinsillan grillin makkaraperunoiden ja rose-Chouetten parissa. Juuri viestittelin tätä kirjoittaessa, mistä me revitään rahaa lisää, jotta kirja saataisiin päätökseen. Voitte kaikki kokeilla kirjallista projektia a) joko silpputyöläisenä köyhänä tai b) kokopäivätyölanan alle jääneenä tietotyöläisenä, jolloin aivosi tanssivat illalla lambadaa. Tai pikemminkin lähentelevät koomaa. Niinpä ainakin itselleni ainoa vaihtoehto on kirjoittaa yhtä asiaa kokopäiväisesti ajan X. Supersankariviitat voin jättää muiden käyttöön. Siinäkö muuten syy, miksi historianopiskelijoilla on viitat? Minulla ei koskaan ollut, enkä myöskään sellaista pistänyt ylleni kaupan alan lanassa korona-aikana. Samaa tuubaa on kaikki.
No, yrittänyttä ei laiteta. Pitää muotoilla olevansa täydellinen, supersankari, investoinnin arvoinen. Pitää kerjätä rahaa, jotta voi luoda marginaalia kiinnostavaa tajunnanvirtaa. Kiira Korven runokokoelma on muuten vielä lukematta. En voi väittää, että pystyisin itse parempaan, mutta aforismivihko on ollut ainoa luovuuden osoitus mukana.
Ehkä myös elämästä nauttiminen? Vihdoin sain toteutettua neljän vuoden takaisen aatoksen kokeilla makkaraperunoita myös Blanc de Blancs -samppiksen kera. Se tapahtui keskellä heinäkuun seksihelteitä (Pekka Poutaako tästä kiittäminen?), vaikka muistaakseni navakka luoteistuuli pakotti poistumaan Turun jokirannasta jo hyvissä ajoin ennen Kymmenen uutisia. Mutta ei mennä siihen vielä.
Ensin on kiittämminen pitkäaikaista samppanjaystävääni Saraa, joka informoi minua tasaisen epätasaisesti maistamistaan kuplista. Useammin seuraan hänen matkojaan halki maailman tai vuodatan hänelle ääniviestillä yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset ongelmat. Nytkin hän tietää asioita, jotka kerrotaan vain 200 kilometrin päähän tai Afrikkaan. Olen erittäin kiitollinen, että on olemassa tällaista vertaistukea, joka vieläpä nauttii samppanjasta. Niinpä välittömästi nähtyäni kuvan Saran Christophe Crochet -potusta, tilasin sen itsekin. Tuolloin jäljellä oli verkkokaupassa neljä pulloa, mutta nyt onkin saatavuus mainiompi. Seuraavasta palkasta täytynee hankkia toinen hilloutumaan kellariin, sen verran potentiaalia löytyi tästä taidonnäytteestä.
Puhdasta Chardonnayta, kuten Blanc de Blancsit useimmiten ovat, raikasta sitruksisuutta ja hentoa voitakin. En oikeastaan muista erittelyistä mitään, sillä keskityin mätön mättämiseen ja miehelän seuraan. Totesimme kuitenkin yksimielisesti, miten hyvin samppanja toimii grilliruoalle. Miksikäs ei, kun se sopii kaikelle. Mutta minusta erityisen hyvin rasvalle ja kaikelle paneroidulle.
Voi sanoa, että BdB veti pidemmän korren taistossa roseesamppiksen kanssa. Tavallaan se on yllätys, koska myös rosee toimii kaikelle, ja varsinkin roseekuplat kestävät miltei mitä vaan. BdB antoi kuitenkin hienosti tilaa annokselle, joka oli osin levittäytynyt kansiin.
Minusta Martinsillan grillissä on Turun parhaat makkaraperunat, mutta en ole vielä maistanut vastaavia esimerkiksi Jerry´s grillissä. Enkä Laten grillissä. Niin on paha sanoa ehdotonta faktaa. Jos luette Turun seudun grillit -ryhmää Facebookissa, siellä pääsee ehkä lähimmäs erimielisyyttä ja konsensusta.
Mietinpä juuri, olenko vieläkään kirjoittanut tänne Iin Haminan grillistä. Siellä oli paras syömäni hampurilainen, jossa oli purilaisessa kunnon parilapinta. Mutta ei anneta jutun rönsyillä, vaan pysytään nyt kesässä ja edes maakunnassa. Sillä Turun sijaan olen kruisaillut aika lailla landemmalla vyöhykkeellä pääosan työ- ja vapaa-ajasta. Se on tosi hyvää vastapainoa kaupungissa vietetyille viikonlopuille, jotka alkavat kesän suhteen tulla kohta päätökseen. Ensin vielä grillikauden ultimatum-ilta Naantalissa ja ehkä vielä kotonakin pallogrilli hönkii syksymmällä.
Olisi vielä kiva raportoida Little Italy -festivaalien tarjonnasta, jossa ainakin Franciacortan massiivinen kaato yllätti positiivisesti hintaansa nähden (monethan valittivat Facebookissa tapasten hinnasta) sekä taidokkaat musisoinnit, mutta ennen kaikkea lasten Colosseum-pomppulinna, joka minusta päihitti aidon pytingin. Senkin vierellä olen seissyt todeten, että en taida jaksaa mennä sisään. Sellainen on runsaudenpulaan kyllästynyt turisti myös Rijksmuseetissa.
Katsotaan, koska anno domini jaksan taas kirjoittaa uudelleen. Tastingkyselijöille tiedoksi, että nyt on vähän liikaa päivätyötä ja täytettä siihen hommaan, haluan pitää viikonloput mieluummin vapaina. Mutta toki jos triplahinta maksetaan, aina voin harkita. On ollut kiva pitää tastingeja, siitä ei ole kyse. Vaan resurssien kohtaamisesta tai kohtaamattomuudesta.
Kesä on viuhahtanut miltei yhtä nopeasti kuin tämän tekstin kirjoitus uutislähetysten välillä. Kuvien lataamisessa kestää kyllä vähintään yhtä kauan. Toivottavasti kaikilla muillakin on ollut yhtä makoisa kesä kuin minulla, vaikka tiedän, ettei ole. Hehheh. Kerro kommenttiin terveiset, niin jaksan joskus kirjoittaa uudelleen. Hauskaa loppukesää ja syksyn alkua kaikille!
