Eve Halkojen roudaus alkaa tässä vaiheessa vuotta maistua puulta. Koska valon määrä ei näemmä edelleenkään ole iltakuvaukseen riittävä, piti nostaa samalla kellarista kreikkalainen tukipaketti itseeni investoituna. ”Koska mä voin”, ”olen ansainnut tämän” ja mitä näitä nyt on. Keskiluokkaisia itsensä palkitsemistapoja siitä, että kestää elämää, jota ensimmäisen kerran omien kouluaikojen jälkeen jaksottaa hiihtoloma viikolla kahdeksan. Plus edessä oleva turisti-inferno kylpylän porealtaassa. Ei ole muuta ajallista mahdollisuutta käyttää lahjakorttia. Instagramin gallupissa piditte tätä päätöstä loman pahimpana virheenä, mutta ehkä saan visiitistä mehevää blogiaineistoa. Toivottavasti ainakin kirjoitusrauhan huoneestani, josta hyvällä säkällä näkyy meri.
Pitemmittä puheitta hilaan hetken hilloamani Amalia-pullon verannan valoisimpaan kohtaan ja kuvaan sen, jotta saan niitä ei-tuhnuisia viinikuvia. No, pitäisikö sitten myös avata? Avaan kiljuvassa nälässä kauhoen ensipuraisun joukkoon Estrellan Aito Cheddar juustonaksuja, synninpäästöni Estrellalle ja ikuinen kiitos juhannusvieraille. En olisi muuten ikinä ostanut kyseisiä linssinaksuja, koska suhtaudun ennakkoluulolla Estrellaan (herajauhe maistuu näissä usein liikaa).
Kreikkalaiset viinit eivät sen sijaan ansaitse koskaan ennakkoluuloa. Jos olet juonut vain turistikohteessa kiehuvaa Retsinaa, et tiedä kuin murto-osan antiikkisen viinimaan potentiaalista. Minullahan on fiksaatio testata Kreikasta kaikkea, mihin vain budjetti kykenee. Itse kyllä kykenisin. Nyt Lyrarakis haki sommelierea viinitilalle. Vaikka kyse on asiakaspalvelusta, toisessa elämäntilanteessa voisin jopa harkita rallienglannillani. Parakalo taipuu paremmin, ainakin yhden sanan kielioppimitalla. Mikri bukala Keo, parakalo, opin pidemmin Kyproksella. Eli pieni pullo Keo-olutta, kiitos. Maistuisi nytkin, jo ennen kevätvaloista juoksulenkkiä.
Kreikka ei ole kovin tunnettu kuohuviineistään (jos ylipäätään viineistäkään). Jostain syystä Tselepos Amalia Brut jäi listautuessa maistamatta, mutta nyt se on tehty. 100% Moschofilero, kuin neitseellinen ”hyvän perheen tyttö” vailla muuta mielenkiintoista särmää kuin odotus, mitä tuleman pitää. Kuin Odysseia pesisi hiuksiasi kuohkealla nektariinishampoolla, eikä elämässäsi ole mitään ikääntymisen ja elämän tuomia huolia. Ehkä minä tarvitsen tätä.
Tein kylkeen halloumisalaatin, hyvin simppelin. Huomaan nauttivani yhä yksinkertaisemmista ruoista, kotimaisesta ja kaikesta anti-´ndujasta. Testastin silti kyllä lähiruokaa, Pizza Backenin ´ndujapizzan, ja olihan se hyvä. Eipä halloumikaan kotimaista ole, mutta kaikki muu salaatissa taisi olla. Viinien saralla pitää tovi odottaa, jotta on varaa tonnien nauvolaisviiniin. Nostan kyllä hattua, että joku Suomessa muiden naureskelusta huolimatta uskaltaa.
Muuttuiko kepeän hedelmäinen Moschofilero-vaahtomousse etikkaisen salaatin kanssa suussa? Kyllä. etikka muuttaa viiniä radikaalisti korostaen sen happoja, useimmiten. Leivällä ja rasvalla voi neutralisoida tätä ilmiötä. Nyt ei ollut kuin ruisleipää ja voita, joten jätin tällä aterialla väliin. Minusta silti skumppa toimi hyvin saalatin kanssa, erityisesti toki suolaisen halloumin. Lisäsin siihen minttua Georgiasta, kuivattujen adjikapapanoiden lisäksi ainut jäljellä oleva maustemuisto. Minusta minttu ruuassa on ihanaa, oli se sitten tuoreena tai kuivattuna.
Tässä syödessä mietin, miten itsensä palkitseminen liittyy työnkuvaan ja siihen työhön, mitä teet. Nyt kun pääsääntöisesti taon tekstiä kotona, muuttuu myös suhtautuminen siirtymiin. Juhlahetkeni voi olla arkinen alkoholiton Rainbow-lager verskoissa, kunhan vain voi tyhjentää pään velvollisuuksista (Rainbow oli muuten yllättävän banaaninen, belgialainen panimo sieltä halpisjuoman etiketistä löytyikin taustalta). Halusin nyt kuitenkin juhlistaa puolittaisen hiihtoloman alkua kuplivalla, eikä Furmintin lisäksi mikään lohduta kuten kreikkalainen viini. Buzukia ei silti tullut kuunneltua, vaan ikäviä uutisia Navalnyin kuolemasta. Olihan tämä valitettavan odotettavaa, silti pistää sanattomaksi.
Viiniblogin aihepiiri on uhkaavasti hiipinyt pikaruokiin, dadaan ja politiikkaan, mutta viinihän on elämä. Huomaan kuitenkin, että Instagramissa seuraajia häipyy joka kerta, jos sivuan jotain muuta aihetta kuin viiniä. Tämä ei vaikuta mitenkään toimintaani, muutoin kuin antamalla kaikille blogini lukijoille kirjasuosituksen. Nyt vietetäänkin lukurauhan päivää. Vastikään lukemani Anna Kontulan Pikkuporvarit – pohdintaa aikamme hengestä oli mitä mainiointa, hauskan ironista, joskin myös traagista luettavaa. Parasta on, että jokainen meistä löytää varmasti jonkin pikkuporvarillisen ominaisuuden itsestään. Mitä laajemmin näitä puolia löytyy, sitä voimakkaammin ne vaikuttavat myös toimintaamme arjessa, kuten vaikka IG-tilin blokkaukseen.
Menemättä sen tarkemmin kirjan aihepiiriin suosittelen vahvasti tämän lukemista. Löydät ehkä itsesi aikamme keskiöstä. Tietysti jo Kontulan vasemmistotaustan takia moni ei tätä lue, mutta herravihan sijaan tästä huokuu yhteiskuntatutkijan tarkkanäköisten silmien tekemät havainnot, jotka ohjaavat myös kulutuskäyttäytymistämme. Keltään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, millaisen kohun Iittalan brändiuudistus ja tuleva tarrattomuus on aiheuttanut. Monissa kodeissa eletään suoranaisen tragedian keskellä, kun Essence-laseja ei jatkossa saa statussymboleilla, astianpesukoneen repsottamilla tarroilla. Omat viinilasini ovat tietysti vain Schott Zwieseliä, Gabriel Glasia ja Riedeliä, hehheh, paitsi yksi hajoamaton Iittala Senta taitaa olla jäljellä. Näistä vaihtoehdoista, jos pitäisi yksi valita, se olisi ehdottomasti Gabriel Glas, joita saa tilata Hannah Winesin Sukavan Annalta. Minulla on sekä Gold Edition hifistelyyn että Standardt ”kovaan kulutukseen”.
No, pitääkö otsikon takia tuoda mukaan vastuullisuuselementti? Ehei. Kyllä viiniä voi ja kuuluu saada juoda. Oma elämäni ainakin pidentyy laadultaan, kun voin lomalla suunnitella juomistani. Mietin, koska voisi avata mitä, ja minkä aterian kanssa sen teen. Toisaalta haluan myös kohottaa kuntoani, joka on dramaattisesti romahtanut koko syksyn sairastelujen jälkeen. Nyt kyllä kannattaisi jatkaa myös ensi vuonna opeilua, jotta saisin kunnon vastustuskyvyn nykyisiä laitospöpöjä vastaan.
Toisin sanoen, sopivatko liikunta ja viineily yhteen? Jos haluat hiihtää, juosta, mitä vain, eikö silloin pitäisi panna korkki kiinni? Mikäli hiihtokeskuksiin katsoo, näin ei selvästi toimita. Itse urheilusuorituksen aikana tai sitä ennen ei tietysti kannata alkoholiin koskea, mutta yllättävän hyvän ajan sain myös Karhunkierroksen Nuts Trail Runista edeltävän illan samppanjailtapalasta huolimatta. Varmaan silti, jos aivan tavoitteellisesti urheilisi, tekisi hyvää pidättäytyä kokonaan alkoholista, sokerista ja rasvasta. Miten tylsä elämä.
Minulla on nyt jatkuva tarve puhua tästä Kontulan kirjasta, sillä edeltäväänkin terveysajatteluun on pikkuporvarillisuus pesiytynyt. Mittaamme jatkuvasti sykettämme ja untamme, haluamme kontrolloida tilannetta. Itse en ole tälle tielle koskaan lähtenyt, mutten toisaalta uskalla sanoa, etten koskaan näin tee. Olenhan jo nyt aivan koulussa S-sovelluksen ostokäyttäytymisdataan, jonka löysin vasta nyt.
Sovelluksen mukaan kaupan alan hiljaisin päivä tiistai on totisinta totta, käyn itsekin silloin ylivoimaisesti vähiten kaupassa. Ostosteni kotimaisuusaste on 69 prosenttia, täysin suomalaista 22 prosenttia. Nykyisin kun monen suomilipun takaa löytyy kuitenkin ulkomaalainen raaka-aine. Tässä konkurssissa en ehkä yritä uudelleen ainakaan fanaattisella tasolla taannoista kotimaisuushaastetta, mutta pyrin aina valitsemaan suomalaisen ja lähellä tuotetun, jos se suinkin on mahdollista. Viinien kohdalla tässä toki pitää tehdä pieni poikkeus. Sovelluksen mukaan eniten petrattavaa minulla on suolassa, jonka mittari on ostoissa aivan punaisella. Paha lukema metwursti- ja sipsifanille. Niin kauan kuitenkin, kun verenpaine pysyy aisoissa ja jaksan juosta, en ajatellut muuttaa hedonistista tottumustani. Silloinhan minun pitäisi myös vaihtaa tämän blogin nimi.
Steininger -tasting ja muita suosituksia
Mennäänpä sitten vielä muihin helmikuun maistoihin, kun tänne blogiin jaksoin vihdoin kirjautua. Ennen hiihtolomaa osallistuin Arvid Nordquistin järjestämään valikoimatastingiin Alvar Aallon suunnittelemassa Turun Maalaistentalossa, jossa myös fanittamani taiteilija Erik Aschan-Rauthovi on asunut. Nerokkaana ihmisenä hän muutti sieltä Naantaliin. Minä kuitenkin pysyin saman kaupungin sisällä palattuani kotiin mehevien makumuistojen parissa. Kiitos Arvidin väelle maittavasta kutsusta!
Meille piti perhetila Steiningerilta kymmenen viinin tastingin itse Brigitte Steininger. Varmasti monelle on tuttu kenties yksi Alkon myydyimmistä rieslingeistä, Steininger Riesling Kamptal, joka nytkin maistettiin. Oli viisi eri rypälettä, jokaisesta still ja sekt vertailussa. Tai tuttavallisemmin valkoviini ja kuohuviini. Suosikkejani olivat tietysti ne, joita ei saa Alkosta, eli tilan myyntihitti Muskateller Sekt (upean seljankukkainen ja tasapainoinen, miksei näitä ole enemmän Alkossa??) sekä Ried Steinhaus Gruner Veltliner Grosse Reserve, joka aikaansai leveän hymyn heti mausteisella ensipuraisullaan. Tätäkin ostaisin kyllä todella mielelläni Alkosta, mutta asiahan ei ole minun hallinnassani. Mutta minäpä suosittelen tähän jotain muuta kuin tastingissä maistettua. Nimittäin pitkäaikainen Zweigelt-suosikkini on ollut tilan punaviini, Steiningerin Zweigelt, jota vuosikerrassa 2022 en ole vielä maistanut. Pitääpä korjata tilanne lähiaikoina. Toiselle suosikilleni lehtipihville vallan täydellinen viini. Mutta ei ketsuppia ranskalaisiin silloin, heh. Ketsuppi on varma viinin tuho, ellei ole kyse jostain sokerittomasta premium-soosista. Mutta saattaisi olla, että Cabernetista tehty roseskumppa Steiningerilta kestäisi tällaisenkin mätön. Suuri osa viljellystä Cabernet Sauvignonista käytetään siis tilalla vain rosee- ja kuohuviiniin.
Itse tastingissa saatiin kiinnostavaa tietoa eri viineistä sekä Itävallasta viinimaana, joka onkin minulle osittain aiemman matkan puolesta tuttu. Silloin vierailin Mayer am Pfarrplatzilla, joka sijaitsee aivan Wienin rinteiden kupeessa. Yksi nousevista viinialueista Itävallassa onkin Wienin seutu. Ei ole pitkä matka Steiningerillekaan, jonka miljöö hotelleineen vaikutti vallan viihtyisältä. Tämä oli jo silloin matkatessa harkinnassa, mutta lopulta autoton helppous voitti.
Tastingin jälkeen maistoin muun muassa ihastatuttavaa Levantine Musaria, joka on Chateau Musarin Tempranillo-pitoinen, vain ravintolamyynnistä saatava viini. Jostain käsittämättömästä syystä tämä ei ole mennyt Alkon seulasta läpi, mutta pikkulinnut lauloivat, että esimerkiksi Vinhosta tätä vissiin saa.
Turun Vinho valittiinkin hiljattain mukaan viinioppaseen 150 Winebars You Need to Visit Before You Die. Aika kova kiire tulee vierailla kaikissa, mutta Turussa onneksi neljän baarin valikoima on varsin sopiva. Jokaiselle löytyy jotain. Vinhossa on tullut käytyä useammin kesäterassipuolella kirkkopuistossa, mutta nyt olen menossa Musarin perässä, ja muutenkin testaamaan tarjontaa itse kivijalkaan. Myös Veistämössä täytyy käydä testaamassa uusi mielenkiintoinen Xinomavro, yllättäen kreikkalainen! Sitten on vanha klassikko Viinille, jossa osallistuin kosovolaisten viinien tastingiin viime vuoden puolella. Sekä uusin tulokas Vinossa, josta kävinkin tekemässä juttua.
Helsingin ja Tampereen viinibaarit ovat minulle aika lailla vieraita, kun en juuri koskaan näinkään lähellä vieraile. Minulle saavutus on jo päästä Turun toiselle puolelle viinibaariin kokemaan pala Eurooppaa. Yhtä mainiosti viihdyn kyllä lähiöbaarissa, joista viimeisin elämys on ollut Nummen kirjaston terassipubi. Oli suorastaan virkistävää kuulla vastaus, kun kysyin millaisia viinejä teillä on: ”Öö, punaista ja valkoista?”.
Näemmä juttu liukenikin valikoimatastingistä vallan muihin sfääreihin. Loppuun laitan enää loput kuvat, sillä helmikuun lohduttava valo kutsuu ulos.
Vallan mainiota hiihtolomaa teille kaikille, jotka sitä vietätte! Kiinnostaisiko sinua kylpyläjuttu seuraavaksi? Vai onko se jo aiheena pahin virhe?
