Ndujaa, ripassoa ja politiikkaa (alert)

Plärään kännykkäni ruoka-viinikuvia. Eikö nyt tosiaan ole mitään, mistä kannattaisi erikseen raportoida? Pelkkää grilliruokaa, pakastepizzaa, Pizza Perez -pizzaa, aiempaan tasooni nähden hämmentävän edullisia viinejä. Jopa yksi PR-hanaviini Crudo, joka on ihan kelpo sisilialainen luomu-BIB (Bag in Box), mutta minulle liian makea. Chilisen tomaattipastan kanssa se upposi, muttei sentään kolmen litran verran. Täytyy siis keksiä, mihin lorottaisin loput, kun glögikausikin alkaa olla passée. Osa onneksi vuoti eteisen matolle. Ihmettelin erikoista kemikaalista tuoksua muutaman päivän ajan pohtien kaikenlaisia uhkakuvia Tsernobyl kakkosesta, kunnes muistin jättäneeni hanan eteisen oven taakse halpaan jääkaappiin.

Sitten pizzaselitykset! Koska olen taas töissä viisi päivää viikossa (tarkoitan, en töissä kotona aamutakissa), huomaan ruokavalion lipsuneen noutomeininkiin. Vaihtoehtoisesti kotikokkaus on tarkoittanut pakastepizzaa halvan sähkön tunteina. On kyllä nostettava esiin yksi uusi löytö, Lidlin Italiamo Diavola ndujapizza! Kyllä, luitte oikein! Astuin epämukavuusalueelleni ja suostuin syömään ndujaa, jonka hypestatus ärsyttää minua. Kuten moni muukin asia. Silloin kannattaakin perustaa blogi tai instatili, jossa voi kailottaa tuskansa bittiavaruuteen.

Ndujapizzan kanssa toimi erinomaisesti Guerrieri Rizzieri Pojega Valpolicella Ripasso Classico Superiore 2020. Minut tuntevat hämmästelevät: ostinko tosiaan ripasson? Kyllä, kun minulle juuri tätä nimenomaista erikseen suositeltiin. Ja se toimi tulisen ndujan eli suomeksi salamimuusin kanssa loistavasti. Pieni jäännössokeri teki tässä yhteydessä terää. Viini vaati yli tunnin aukiolon avautuakseen sulkeutuneesta puolukkahilloisuudesta ja ensin korosruneesta tammesta, joka myöhemmin oli kuin sorvattu tammisänky punasamettibuduaarilla. Täydellisen samettinen yhdistelmä. Kiitos Juusolle suosituksesta!

Makeus onkin yksi syy, miksen koskaan osta ”köyhän miehen Amaronea” eli Ripassoa, jossa Amaroneen puristetut korikuivatut rypäleet käytetään uudelleen. Toki luontainen jäännössokeri kuuluu tähän tyylilajiin, eikä siinä ole siten mitään päälleliimattua. Mutta meillähän on nämä omat fiksaatiomme. Itse olen enemmän ”kuivan” punaviinityylin ystävä, johon voidaan luokitella monet unkarilaiset ja ”porvoolaiset” (Bordeaux) punaviinit. Italiasta Nebbiolo on tietenkin yksi yliveto rypäle ja sitäkin kyllä saa amaronetyyliin valmistettuna (googleta ja suosi Valtellinan Sforzaa, esimerkiksi Nino Negri tekee todella hyvää ”Nebbiolo-Amaronea”). Aglianicokin olisi maukas ”kuivis” , ellen saisi siitä helposti migreenikohtausta ainakin Taurasi-tasolla. Onnekseni saatoin maistaa aiemmassa postauksessa mainittua samasta rypäleestä tehtyä kuohuviiniä vailla huolen häivää. Tilasinkin nyt samalta tuottajalta Feudi di San Gregoriolta vaalean version Falanghinasta tehtynä. Tuskin maltaa odottaa kuskauksen saapumista, johon kuuluu myös yllättäen sisilialaisia viinejä. Kiitos hovihankkijalleni Eurolle jälleen siitä, että itse voin vain laittaa rahat tilille (nyt muistan tehdä sen, heh). Italiaan keskittyvä nettikauppa on XtraWine – Enoteca Online.

Tasting-asiaa

Pari viikkoa sitten osallistuin mielenkiintoiseen Etelä-Afrikka-tastingiin, jossa maisteltiin KWV:n viinejä. En vain muistanut ottaa tilaisuudesta sen enempää kuvia, joten asiasta kirjoittaminen blogiin jäi. Erityisesti on nostettava esiin Mentors-sarjan viinien taso, joka vakuutti jokaisen maistetun tuotteen kohdalla. Näitä ei saa Alkosta kuin Pinotagea, jota itse pruuvissa ei maistettu.

Vaikken harrasta erityisemmin Etelä-Afrikan viinejä, KWV:n Mentors Pinotage 2017 on yhä yksi huippukokemukseni viinien saralla yhdistettynä lammasburgeriin. Vuosikerran 2017 ja vielä 2018 konsentroitunutta tasoa ylistettiin ja näitä kannattaakin hankkia, jos eteen osuu. Kuten usein uuden maailman viineissä, tuottajat hyötyvät, kun ei ole niin sanottua vanhan maailman painolastia vaikuttamassa viinien valmistuksessa. Esimerkiksi Australiassa kokeillaan villisti aivan mitä tahansa lajikkeita, kun taas Etelä-Afrikassa vahvuus on blendi. Eri rypäleitä sekoitetaan ennakkoluulottomasti miettien, miten saadaan aikaan paras kokonaisuus.

Sokkotastingin kohdalla arvuuttelinkin, voiko valkoviinissä olla kyse vain yhdestä rypäleestä, joka olisi ollut arvioni mukaan Chenin Blanc. Se on usein aika keskihapokas, trooppisen hedelmäinen, ananaksisia ja päärynäisiäkin vivahteita löytyy. KVW:n sellaista versiota join männävuosien Ruisrock-etkoilla pellon laidalla suoraan Orthexin oranssista muovimukista. Etenkin näissä olosuhteissa viini maistui erinomaiselta. Nyt mietinkin, voiko sokko olla sitä samaa. Vai olisiko siinä mukana kenties Sauvignon Blancia.

Lopulta blendiksi paljastui Chenin Blanc – Colombard ja viiniksi oikea halpisklassikko, Pearly Bay White. Hetken huvitti kyllä, myönnän! Vieläpä, kun viini oli pakkausvastuullisesti tetrasta tarjoiltu. No, en kyllä ihmettele, miksi viini pitää pintansa vuodesta toiseen. Olihan se oikein juotavaa, vaikkei ehkä mikään elämys. En usko, että hanoissa ja tetroissa ihmiset sellaista hakevatkaan vaan… käytettävyyttä, mitä se sitten tarkoittaakaan!

En silti ole vieläkään antanut anteeksi, että lakkiaisjuomakseni oli valittu aikanaan makea Pearly Bay -kuohuviini. En tiedä, oliko se halvempi kuin Ballet Demi-Sec, jota sentään tarjoiltiin Akatemiatalossa Turun yliopiston publiikissa. Niin paljon kuin Suomessa koulutusta arvostetaankin, se ei aivan näy valmistujaiskinkerien yleiskuplien tasossa! Jos vielä jostain valmistun, on selvää, että kuplajuoma on vähintään englantilaista kuohuviiniä, ellei samppanjaa.

Sunnuntaina osallistun Viinille-ravintolan hypermielenkiintoiseen Kosovo-tastingiin, josta varmaan näppis sauhuaa. Minua kiinnostaa aina vieraammat viinimaat. Pääsin hiljattain maistamaan yhtä todella hyvää kroatialaista viiniä vieläpä tyyliin sopivasta tinapikarista, mutta tämäkin oli sellainen tuote, jota ei saa Alkosta. Olenkin yhä enemmän alkanut innostua netitse tilaamisesta, jos ja kun matkailuun ole rahaa.

Rahasta puheen ollen, jonkin verran on tullut kyselyjä, miksen markkinoi enemmän näitä viinitastingejani. Lyhyesti: olen siihen liian laiska. Tämä ei myöskään ole päätyöni, eikä se sitä voisi Suomessa ollakaan. Näin viidakkorummun avulla tahti pysyy myös itselleni sopivana. Mutta tulen kyllä kernaasti sekä tilaisuuksiin että yksityistilaisuuksiin vetämään tastingingeja! Kesäksi on myös suunnitteilla yhteistyö kahden rautaisen ammattilaisen kanssa, konseptilla Seppeleitä ja samppanjaa. Kukkasidontaa, herkkuja ja kuplia samassa paketissa. Ilmoittelen tästä myöhemmin lisää, Turun seudulle tulee mahdollisuus osallistua.

Pitemmittä puheitta ja ylipitkällä jatko-osalla toivotan kaikille kevään jumalaista viinivaloa samppanjalasin läpi arvioituna. Tällä hetkellä kotikellarini tilanne on kyllä katastrofaalinen: ei ainuttakaan samppanjaa. Sentään yksi pakko-ostos, uusi englantilainen roseskumppa Busi Jacobsohn Single Estate Rosé Extra Brut 2018. Erikoiseristä saa hintaan 53,39e. En ole vielä maistanut, mutta tuskin tämäkään pettymys on. Harvemmin englantilainen on, joka on jo kova kilpailija samppanjataloille. Monet samppatuottajat ovatkin jo tuottaneet kuohuvaa Englannin kanaalin toisella puolella. Miksi minulle tuli mieleen Kummisedän lausahdus ”be friends with your enemies”?

…näin pääsimme viineihin ja politiikaan!

Edellisen sitaatin voi toki ulottaa myös ajankohtaiseen vaalikeskusteluun, jota olen käynyt hieman ohi viiniaineen IG-tililläni. Pakko kuitenkin kertoa tänne blogiin tulokset. Tein siis gallupin, jolla kartoitin seuraajakunnan puoluekantaa. Yllätyin, miten moni uskaltautui vastaamaan, kiitokset vielä kaikille.

Viiniharrastajien ylivoimainen puolue on odotetusti Kokoomus, toiseksi suosituin Vihreät. Punaiset puolueet jäivät rannalle ruikuttamaan. Kristillisdemokraatit ja Keskusta eivät saaneet kuin hajaääniä. Tuloksissa ei ollut oikeastaan mitään ihmeellistä, onhan viiniharrastuneisuus ja some-elämä painottunut Helsinkiin ja ihmisille, jotka tienaavat riittävästi harrastaakseen ainakin tietyn tasoisia viinejä.

Juuri lukemani erinomaisen tietokirjan Suomalainen köyhyys mukaan Kokoomus on ainoa puolue, jonka kannattajakunnassa korostuvat yli 70 000 euroa vuodessa tienaavat taloudet. Verrokiksi järjestin saman gallupin myös kirjagramissa (minulla on siis sekä viini- että kirjatili). Siellä ei ollut kuin muutama Kokoomuksen kannattaja ja RKP:n äänestäjiäkin nelinkertaisesti vähemmän kuin viinitilillä. Ylivoimainen enemmistö kirjainstaajista koostuu siis vihervasemmiston muodostamasta kuplasta.

Olenkin aika huolissani tästä jakaumasta. Tämä oli silmiä avaavaa. Somen myötä voi havaita hyvin, miten tietyt ihmiset harrastavat tiettyjä asioita ja keskustelevat niistä keskenään. Elämät eriytyvät entisestään.

Ehkä tämä aihe on ollut erityisesti tapetilla, kun haastattelin työssäni juuri Perussuomalaisten puoluejohtajaa Riikka Purraa. Keskustelimme muun muassa koulushoppailusta ja alueellisesta eriytymisestä. Vaikka ajattelen itse asioista eri näkövinkkelistä kuin Purra, kehitys on silti huolestuttavaa etenkin suurissa kaupungeissa. Itse näen somen yhtenä merkittävänä tekijänä, miksi eriydymme lisää tietyillä asuinalueilla ja juuri tiettyjen harrastusten pariin. Etenkin suuri keskiluokka ja hyvin toimeentulevat ihmiset saavat hyvän elämän mallin osittain somesta asuinihannetta myöden (olisiko esimerkiksi padel yhtä suosittua ilman somea?). Samoin näemme somesta ja viiniblogeista, millaisia viinejä ”menestyjät” juovat Rolexit ranteissaan.

Itse voin rehdisti myöntää olevani köyhä samppanjaharrastaja, joka ostaa punaista alelapputavaraa kaupasta. Haluan myös tällä oikoa ajatusta siitä, että viinejä harrastaakseen pitäisi olla fyffeä. Käytän kyllä kaiken ylimenevän viineihin ja nipistän mieluummin jostain muusta. Minulla on varaa maksimissaan yhteen samppanjaan per kuukausi, jos sitäkään.

Minusta meidän pitäisi keskustella enemmän siitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa viinejä ja käydä tastingeissa, vaikka halua siihen voisi olla. Sama koskee tietysti kaikkea harrastamista.

Joskus taisin julistaa, että viinit eivät ole politiikkaa. Mutta kummasti tällaisen kumoavan aasinsillan löysin. Viiniharrastus tarvitsee rahaa, joka on usein sidoksissa politiikkaan. Onhan urheilukin, olympialaiset, kaikkea muuta kuin puhdasta urheilua.

En tiedä moniako kiinnostaa tällainen viiniharrastuksen yhteiskunnallisen ulottuvuuden pohtiminen, mutta nimenomaan raha ja politiikkahan ylläpitävät sitä ajattelua edelleen, että viiniharrastus on elitistinen. Tätä toki saattaa tukea myös joidenkin enemmän männävuosien ammattilaisten käytös. Muistuttaisin, että viini on maataloustuote eikä oman egon jatke. Tällä alustuksella voin varmasti tilata 80 euron samppanjan seuraavana rahakkaana päivänä, heh! Pirkka Maalaissipsi on tälle oikein oiva pari.

Mielelläni kuulen ajatuksia teiltä aiheeseen liittyen, ja moni niitä Instagramin puolella kertoikin. Kiitos keskustelusta ja toivokaamme mielenkiintoisia vaaleja. Kyllä minun vaalistudioon kuuluu varmasti jokin sopiva viini, mutta mikä se on, jää vielä arvoitukseksi, kuten jännittävä vaalituloskin.

Suosittelen kaikille menemistä kohti omia epämukavuusalueita. Minulle se oli tällä kertaa nduja ja ripasso, joskus se oli betonilähiöissä juokseminen. Nykyisin vain nautin siitä ja huomaan, ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia. Viini ei ole kuitenkaan kaikkialla vain alkoholia!

Loppukevennykseksi liittäisin tähän Lintilän V. S. O. P. -painikkeen, jos sellainen olisi olemassa.