Kuusamo kutsui: testissä Karhunkierros, Korpihilla ja kulinarismi eräolosuhteissa.

Ikuinen kaipuuni Lappiin sai vihdoin lievitystä, vaikka Kuusamo ei sijaitsekaan Lapissa vaan Pohjois-Pohjanmaalla. Tarkemmin sanottuna Koillismaalla. No, kävimme touko-kesäkuun vaihteessa myös Riisitunturilla, se on jo Lapin puolta! Tuon tunturin kupeessa sijaitsee mitä kaunein viinitila Korpihilla, joka saattaa olla maailman pohjoisimpia viinitiloja! Mennään siihen vähän myöhemmin. Ensin hikoilut ja pahoittelut pitkästä blogiviiveestä!

Nuts Karhunkierros & sipsiä ja samppanjaa

Zen-maisema juoksureitin varrelta.

Kuusamon Rukalla järjestettiin suosittu ”sekopäiden” Nuts Karhunkierros. Eli valtaosa osallistujista juoksee 35-166 kilometrin matkan tunturiolosuhteissa. Miten minä liityn tähän? Käsittääkseni en mitenkään, sillä en ole kisannut ikuisuuteen, viimeksi joskus Ruisrääkissä Ruissalossa. Voih, ne kummut ovat loivat verrattuna Rukan tapponousuun, jossa lumijääpeite odottaa tulevaisuuden Jäämies Ötziä muumioitumaan jonkun löydettäväksi. Mutta ihme kyllä minä osallistuin näihin kisoihin ja myös valuin huipulta alas, olinhan tässä kohtaa juossut vasta 13 kilometriä. Valitsinkin Nuts Karhunkierroksen uutuusmatkan, joka oli 13,9 metriä pitkä. Uskoin, että sen kestän hengissä, vaikka tähän reittiin kuului kolme tunturia tai vaaraa. Sekä aivan uskomattomat maisemat.

Aloitetaan hikisellä maisemalla. Kyllä, minä todella pysähdyin jokaiselle huipulle ottamaan kuvan, jos nyt kerran täällä ollaan. Tuo äskeinenkin kuva on tässä kohtaa otettu, johonkin suuntaan. Arvatkaa muistanko enää, mikä vaara tämä on. Olisiko Pyhävaara?
Tämäkin oli joku vaara. Miksen kirjoittanut näitä heti ylös? Tässä kohtaa moni ohitti minut, mutta vetoni oli taktinen: sain kerättyä lisävoimia ja ohitin sitten myöhemmin näitä aiempia hikipinkoja!
Maisemat Rukan huipulta olivat uljaimmat, mutta siellä taistelin hengestäni lumikinosten päällä, en päässyt ottamaan kuvaa kuin tästä alavinkkelistä (tämä oli ennen kisoja, jolloin valloitimme viereisen Valtavaraan). Miten tämä näyttääkin tässä ihan nyppylältä, oikeasti korkeusero on mieletön, olet siellä huipulla maailman katolla.

En olisi lähtenyt Lappiin asti juoksukisoihin, ellei ultrakärpäsen purema ystäväni olisi jo ilmoittautunut tähän fanaatikkojen kilpailuun. Jos ei olisi ollut tarjolla lyhyintä matkaa, olisin vain kääntänyt tyytyväisenä kylkeä mökissä ja juonut viiniä, eli olisin kyllä varmasti joka tapauksessa pakannut matkalaukkuni. Nyt sain sinne unohtumattoman elämyksen myös itseni ylittämisen muodossa sekä herkkuhetkiä, joista lisää kohta. Jos jotakuta kiinnostaa tulokset Nuts Karhunkierrokselta, niitä voit plärätä täältä, kuten myös kuvia: https://nutskarhunkierros.fi/fi/

And the winner is…. ainakin hän, joka saa maalissa banaanin ja Koffin Crispin kouraan!

Oma tulokseni oli 1:40:18, olen siihen tosi tyytyväinen. Tavoitteeni oli lähinnä pysyä hengissä, mutta mielellään alle kahden tunnin ajalla. Tuo reitti oli sitten aivan muuta kuin suoraa asfalttia, jota on kyllä tämän matkan jälkeen todella tylsä juosta. Lisäksi niveliä kuluttavampaa.

Voittosamppanjan avasimme toki jo ennen kisoja, ensimmäisenä iltana kelohonkamökissämme. Todellinen selviytymisleiri siis oli kyseessä! Oma boostauslounaani ennen lähtöä kisoihin oli hodarit ja kokis, hyvin toimi.
G.H. Martelin Prestige on meille jo tuttu tapaus, onhan se yksi laajimman peiton tuotteista Alkon valikoimassa. Kuusamon Alkossa oli sen verran suppea miniskumppatarjonta, että valinta oli helppo. Kuulemma Rukalla on parempi (lue, kiinnostavampi) valikoima, mutta vaikka se oli hyvin lähellä mökkiä, emme siellä kuitenkaan käyneet.
Ihan kiva 16 euron puolikkaaksi, muttei nyt mikään ihmeellinen. Ihmeitä ei ehkä tällä hinnalla kuvittele saavansakaan?
Nykyaika! Joimme samppanjan köyhän naisen etikkasipsien kera. Eli meillä oli tavallisia suolasipsejä, muttei dippiä. Lorotimme valkoviinietikkaa lasiin ja kaadoimme sinne mökin kaapista valmista mustapippurirouhetta. Näin saimme upeita etikkasipsejä! Etikka taittoi kivasti tämän samppanjan alkuun jopa tunkkaisen briossin. Tilalle tuli kepeä sitrus, ah! Tärkeintä oli kuitenkin loman alkuanti ylipäätään: sipsiä ja samppanjaa!

Pieni Karhunkierros, Suomen suosituin retkeilyreitti

Voitelimme kisojen jälkeen niveliä legendaarisella patikointi-Karhunkierroksella, joka ilman muuta piti nähdä! No, seurueemme ultramatkaaja jo näkikin, mutta mukava myös tallustaa reitti ajan kanssa ilman ajanottoa. Joku minulta Instassa jo kysyikin, sopiiko reitti pyöräilijöille. Nauroin partaani ja totesin: ehei! Rappusrallia ja puun juurta riittää siihen malliin, että parempi vain patikoida ja huohottaa. Silti reitti on verrattain minusta tosi kesy.

Näkymä riippusillalta aivan reitin alussa. Silloille saa mennä yksi kerrallaan. Tästä teki kyllä mieli hypätä veteen.
Minähän en toki yhden hengen politiikkaa ymmärtänyt lampsiessani sillalle, en ilmeisesti osannut lukea isoa kuvaplakaattia, jonka ymmärtämiseen ei tarvita kielitaitoa. Onneksi silta kuitenkin huojui paikoillaan tukevasti.

Pieni Karhunkierros on 12 kilometriä pitkä, Suomen suosituin retkeilyreitti. Siihen nähden kierroksella oli yllättävän vähän ihmisiä. Poluilla näkyi ehkä eniten iäkkäämpää väkeä, joka on tottunut retkeilemään 1960- ja 1970-lukujen Suomessa. Tänne tulee myös bussilasteittain ihmisiä ruska-aikaan, jolloin en ehkä haluaisi olla täällä hienoista maisemista huolimatta.

Myllykoskiko se oli?
Täällä kouraisi pahasti mahanpohjasta ja polvet olivat makaronia.

Maisemat ovat aivan käsittämättömän huikeat. Koskea, vesiputousta ja vaaraa yllin kyllin, lisäksi keväisiä puroja ja vanha mylly. Jos haluaa mahdollisimman vaihtelevan ja porraspitoisen päiväretkireitin, Pieni Karhunkierros on varmasti hyvä valinta. Alla litania kuvia reitiltä.

Viimeiset rippeet lunta. Kaksi viikkoa ja kaikkialla oli sulaa, myös Rukan huipulla.
Karhunkierros on merkitty tällä tavoin. Koko Iso Karhunkierros on siis yhteensä noin pitkä. Eikä se ole rengasreitti vaan suoraviivainen matka, edestakaisin siis 160 kilometriä.
Yksi reitin upein kohta, Kalliosaari.
Nimensä mukaan siellä alhaalla, keskellä virtausta, on kallioinen saari.
Siilastuvalla oli jonkin verran populaa.
Joku kertoi, että tämä oli jossain kohtaa korona-aikaa aivan piukassa, tyyliin joku 30 henkeä vieri vieressä nukkumassa ja pihalla myös teltoissa. Tätähän me kaikki haluamme? Muuten kyllä rakastan autiomajoja, jos ne oikeasti ovat autioilla paikoilla. Luoston majassa olen aikoinaan yöpynyt keskellä kunnon HC-keliä. Sen reissun päätteeksi eksyimme ja liftasimme Mersun kyydissä takaisin Luostolle! Se oli legendaarinen matka, ikävöin sitä yhä! Sen jälkeen toinen meistä yöpyjistä muuttikin Afrikkaan.
Jokaisella taukopaikalla oli vähintään yksi seurue meidän lisäksemme, eli tälle reitille se on vähän. Tämä oli uusin grillauskatos, joku lampi oli paikan nimi. Vaati ihan tiettyä luonteenlaatua koluta läpi näitä suosioltaan Suomen top-10 paikkoja. Täytyy silti sanoa, että kaltaiseni ”ihmisvihaaja” leppyi leppoisien savolaisten syleilyssä, joiden kanssa jutustelu oli täysin luontevaa. Mutta lähtökohtaisesti kaikki mikä liittyy bussiruskaretkeilyyn, täpötäysiin laavuihin ja karavaanareihin, joutuu välittömästi mustalle listalleni.

Pysähdyimme kerran vähän pidemmin evästämään. Grillasimme nuotiossa ihania toasteja, joiden välissä oli Peltola Blueta, rucolaa ja päärynää. Erittäin mahtava vaihtoehto makkaralle. Tosin proteiinia toasteissa ei oikeastaan hirveästi ole, eli pidemmille retkille täytyy varata runsaampaa syötävää. Kuitenkin toastit herättivät selvää annoskateutta muiden nuotiogrillaajien parissa.

Yksinkertainen on usein parasta ja helpoiten nuotiotuleen valuvaa. Oikeasti nämä oli helpompi grillata kuin täytetyt tortillat, joiden pinta takertui ritilään.
Yllätyksekseni tämä ei oikein sopinutkaan toastille. Parempi yhdistelmä juustoille oli alkoholiton Magners. Mutta halusin tätä raparperipitoista siideriä maistaa. Hyvin kirpeä, kuivan ystävälle sellaisenaan janosiideriksi.
Kunnon suomalaisena reitti suoritettu, kiitoksia tästä! Täällä oli hikinen meininki, samaan aikaan tuuli koleasti. Menetin ääneni pariksi viikoksi tämän reissun jälkeen. Eli näin pohjoisessa käytä kaulahuivia, vaikka olisi kuuma, jos vähänkään tuulee kylmästi. Maailman vanhin äitien kertoma opetus, eikä vieläkään mene jakeluun.

Makkara- ja maisemaähky Riisitunturilla

Makkarakiintiö taasen täyttyi Riisitunturilla, jonne teimme niin ikään koko päivän retken. Rakastin tätä aavaa ja karua tunturimaisemaa, jonka reitti meille tarjosi. Ehkä tämä oli suosikkipaikkani koko reissulla. Etenkin tänne kannattaa tulla talvella tykkylumen aikaan, jolloin Riisitunturi on kuin satumetsä ja talven ihmemaa.

Kaikkialla huomaa kävijämäärät, kun laskee katseensa maahan. Juuret ovat aivan kuluneet ja kivet liuskoittuneet. On tärkeä pysyä poluilla eikä lähteä luomaan uusia.
Jännästi kasvava kuusi vai mänty, jolla oli ihan oma nimensä, jota en muista. Olenko ihan oikeasti voinut joskus opiskella metsänhoitoalaa ja saada kasvitunnistustentistä täydet pisteet kielillä latina, ruotsi ja suomi!? Tämä on universumin suurin vitsi, mutta totta. Näin unohtuu sivistys. Muistan enää, että Petula bendula on koivu ja Querqus robur tammi.
Uljas välietappi, jonka aikana poimimme maasta paperitolloja. Ihmiset! Toki tuulikin on voinut osan tuivertaa, mutta silti, Kansallispuisto ei ole roskis.

Riisitunturilla myös kummittelee, Riisitunturin Rietas -niminen mies, joka kuoli siellä joskus 1800-luvun lopulla. Yritimme kuulostella valitusta ja ulvontaa tunturin itäpuolella, mutta edes oma maha ei siinä kohtaa kurninut, kun olin aivan totaalisessa makkaraähkyassä.

Saavumme huipulle, josta tie voi viedä ihan minne vaan.
Upea Ikkunalampi, Suomen Garda-järvi.
Täällä voi miltei kävellä vetten yllä.
Matka jatkuu kohti Riisitunturin autiotupaa, jossa oli meneillään jonkinlaiset vauvojen kokoontumisajot! Ainakin kolme kuulapäätä!
Täällä oli vaipanvaihdot käynnissä, kun avattiin ovi.

Riisitunturin autiomaja on yksi Metsähallituksen kuvatuin maja. Se on rakennettu 1950-luvulla, kuten ilmeisesti aika monet autiomajat. Näissä voi aistia selvästi sota-ajan. Voi pistää soimaan Korsuorkesterin tai sitten vain kuunnella luonnon jylhää kutsua. Suosittelen kyllä kaikille vähintään kahden vuorokauden vaellusta, jossa olisi mahdollisuus yöpyä autiomajassa kovalla laverilla ja herätä kamiinahikeen kello neljä aamusta. Tunnelma on kaiken tämän väärti! Jos vauvatkin viihtyvät niin kai me aikuisetkin?

Sitten vihdoin ASIAAN!
Ihminen, joka ottaa kuvan makkarasta kolmea eri taustaa vasten, onnistuu myös syömään kolme makkaraa. Kun ei hirveästi muuta evästä ollut mukana.
Väitin tämän jälkeen, että kesän makkarakiintiö on täysi, mutta kaikkea muuta. Tässä grillasimme Huiluntuhtia, mielestäni se on yksi parhaista. Myös jalapeno-versiona. Myös Atrian feta-mustapippuri on kotona grillatessa ollut aika hyvä.
Ja vierintä alas parkkipaikalle. Tämä reitti oli yhteensä muistaakseni kuusi kilometriä. Tästä olisi voinut myös lähteä hyvin pitkälle vaellukselle. Jotenkin olisin halunnut juosta tuonne aavaan enkä palata enää ikinä populan pariin. Mutta viini olisi loppunut. Into the Wild (Erämaan armoilla) on hyvä elokuva hyvällä musiikilla, mutta ehkä kelohonkamökki sopii sittenkin minulle parhaiten pitkällä erätähtäimellä.

Korpihilla, maailman pohjoisin viinitila?

Paluumatkalla päätimme poiketa Korpihillaan katsomaan, olisiko myymälä auki, vaikka tiesimme, ettei se ole. Pihalla oli kuitenkin ystävällinen herra, joka päästi meidän sisään ihailemaan idyllistä puutalomiljöötä sekä puhtaita, marjoista ja yrteistä tehtyjä tuotteita.

Idylli alkaa aina huvimajasta.

Uskon, että Korpihillassa käy sesonkeina kova kuhina. Täältä toimitetaan myös lakkamarmeladeja suoraan Presidentin linnaan. Lisäksi Alkon 90-vuotisjuhlaskumppa on Korpihillan tekemä. Aikamoiset mandaatit.

Vanhan talon kiinni ollut kahvila oli ihastuttavan romanttinen pakopaikka kaikelle maailman turhuudelle.
Tällä voisi säveltää oodin jos toisenkin, samalla keksiä uusia tuotteita?
Katsokaa nyt, miten nätti myymälä!

Ostin Korpihillasta kerrassaan herkullista kirsikka-karpalosiirappia (aivan superia jäätelön yllä ja juustojen kanssa), kuusenkerkkälimonadia ja viinipuolelta Lemmenjuoman, sillä sitä ei saa mistään muualta kuin paikan päältä.

Avasimme tämän juhannuksen jälkikahvitteluissa. Todella ihana, jopa rusinaan taittuva vähän kypsynytkin maku, josta erottuu selvästi kuusenkerkkä. Silti tämä oli vielä parempaa kuin kuusenkerkkäkuohuviini, kenties maarianheinän ja rakkauden ansiota? Voisimmeko saada tätä ostettavaksi koko Suomeen?

Korpihillan on perustanut Ritva Kokko vuonna 1997 ja intohimo on selvästi tuottanut tulosta. Tuotteet ovat todella tasalaatuisia ja hyviä, olen monia maistanut jo aiemmin. Minusta Suomessa pitäisi todella panostaa enemmän marjoista ja muista luonnonvaroistamme tehtyihin viineihin, kun meillä näin upeita raaka-aineita piisaa. Jotenkin on vähän noloa, että palkitun Ainoa Winerynkin tekijät ovat tulleet ulkomailta Suomeen näyttämään meille, mitä upeuksia marjoistamme voisi tehdä. Onneksi muinaisesta Alkon kassajulisteestakin tuttu Ritva ja monet muut pientuottajat ovat tämän tajunneet jo aikapäiviä sitten, mutta edelleen suhtautuminen suomalaisiin marjaviineihin on vähän si och så.

Ostokset hämyisän mökkihuoneeni ikkunalaudalla.

Suosittelen lämpimästi visiittiä Korpihillaan, mielellään varmasti aukioloaikojen sisäpuolella (heh). Täältä voit tarkistaa ajantasaiset yhteystiedot ja ihailla kahvilamiljöötä paremmilla kuvilla: https://www.korpihilla.fi/

Mökki -fine dine eli erägourmet

Palataanpa sitten mökille, eli eihän meillä totuuden nimissä ollut kovinkaan eräolosuhteet, paitsi tottakai oli! Mikä muu kelohonkamökki muka on kuin eränkävijöiden palatsi? Kun vielä kävimme vain kerran kunnolla ruokakaupassa, piti keksiä miten saisi kaiken ruoan kunnolla hyödynnettyä niin, että se riittää ja kaikki tulee myös käytettyä. No, sanotaanko näin että riittäminen ei ollut ongelma! Olenkohan syönyt edes suursyömärinä koskaan yhtä paljon viikon aikana! Meitä katsottiin Prismassa aika pitkään, kun megakärrymme oli kukkurallaan ruokaa.

Yksi parhaista mökkiruokayhdistelmistä taisi olla parsa-katkarapupasta ja Alkon valikoimassa uudehko Itävallan Spiegel Chardonnay. Juuri kun oli puhe niistä Itävallan Chardonnay-rypäleisistä herkuista! Viini oli yllättävän mieto, kuitenkin selkeä ja laadukas. Mineraalinen, sitruksin en. Tämä viini toimi erityisen upeasti myös vuohenjuuston kanssa. Toinen superi viini-ruokayhdistelmä oli puolikas Nittnausin Zweigelt ja poronkäristys. Pakkohan sitä oli näillä leveyspiireillä tehdä.

Match made in Koillismaa. Nittnausilla on mielestäni kaikki laadukasta herkkua.

Kerrassaan herkullinen resepti on äärettömän yksinkertainen. Variaatioita löytyy, mutta yleensä tällä tavoin teen poronkärtsän itse, kotona saatan lisätä laakerinlehtiä ja maustepippuriakin joskus. Olutta saatan vaihdella, mutta aina se mukana on tuomassa täyteläisyyttä (voin lisäksi).

Perinteinen poronkäristys:

  • 500 grammaa poronkäristyslihaa
  • 1 sipuli
  • voita paistamiseen
  • musta- ja valkopippuria
  • suolaa
  • 1 tölkki Koffin Crisp lageria (tätä meillä oli mökissä sekä maalissa palautus- ja saunajuomana)
  • EI MUUTA, paitsi syöjät ympärille.

Kuullota pippurit ja sipulit voissa, lisää porot ja paista muruksi. Suolaa levy kerrallaan irtoavaa lihaa samalla paistaessa. Lisää olut ja jatka tarvittaessa hiukan vedellä. Kansi päälle ja jos mahdollista, hauduta noin tunti ainakin miedolla lämmöllä. Sillä aikaa tee muusi. Viiniyhdistelmän takia söimme puolukat mieluiten sellaisenaan eikä hillona tai survoksena. Toimi aivan tajuttoman hyvin! Jos puolukkasurvos on sokerinen, silloin ehkä ruoka vaatii jäännössokerista viiniä, kuten Ripassoa tai Amaronea. En taas henk.koht. ole yhtään niiden fani. Suosittelen ennemmin tähän tyyliin valmistetulle sokerittomalle käristysaterialle joko Zweigeltia tai Spätburgunderia eli Pinot Noiria.

Ei kovin kaunis, mutta sitäkin maukkaampi annos.

Viikko eteni pelottavan nopeasti ja olisimme todella voineet jäädä toiseksikin viikoksi samoilemaan ja herkuttelemaan. Ei siis lopeteta tätä tajunnanvyöryä ihan vielä, mennään vielä käymään yhdessä hienossa paikassa.

Valtavaaran huiputus

Edellä mainittujen paikkojen lisäksi teimme retken Valtavaaran huipulle, jonka läpi yksi meistä myös juoksi 57 kilometriä, huh ja kerrassaan huh. Jos haluaa vaeltaa koko pitkän Karhunkierroksen, tällöin siis Valtavaara on 80 kilometrin reitissä mukana.

Nousu Valtavaaralle on hieno ja käy ihan kunnon kuntoilustakin.
Tässä näkee hyvin eroosion, kivi on aivan kulunut. Lisäksi se sisältää todennäköisemmin rautaa kuin jonkun vaeltajan ripulia. Toivottavasti!
Karhunkierros alkaa siis Rukan parkkikselta kohti Valtavaaraltaa.

Valtavaaran lampi oli myös hieno paikka. Vielä ei ollut niin lämmin vesi, että olisi näkynyt uimareita.
Tämänkin paikan omistaa Metsähallitus, jonne voi raportoida majojen ja retkeilyreittien kunnosta tarvittaessa. Nyt kaikkialla oli siistiä, paitsi parissa huussissa oli vähän menoa ja meininkiä. Ihminen niitä mönkijän avulla tyhjentää, ei hän pysy yksinään välttämättä ihan suomalaisten nousseen eräinnon tahdissa. Siinäpä muuten varmasti kiehtova ammatti!
Huipulla TUULEE! Muttei täälläkään niin paljon kuin Tanskan Herningissä. Silloin lupasin, en valita tuulesta ikinä, enkä ole valittanut.
Onkos siellä sitten itänaapuri?
Valtavaaran autiomajan tiuhaan käyvä uksi.

Kävimme skriivaamassa nimet Valtavaaran autiomajaan, jossa oli ehkä kovin kuhina tämän reissun aikana, ellei Rukan kisa-aluetta lasketa. Paljon tuli vastaan myös ulkomaalaisia vaeltajia, joista varmaan osa osallistui myös yli valtiorajojen suosittuun kilpailuun. Onhan suomalainen eksotiikka ainutlaatuista, kukapa urheilija nyt ei haluaisi juosta tuntureilla? Vaikka oli kisaolosuhteet, en ole ehkä missään juostessani tuntenut olevani niin vapaa kuin juostessa keskellä uljaita maisemia.

Kaikkien vaellusten ja juoksujen päätteeksi todella maistui ruoka, kuten myös aina ulkoilmaolosuhteissa. Mietin yhä, kuinka herkullista oli edellisellä vaellusreissulla pelkkä Blå Bandin Intianpata yhdistettynä kookosmaitoon. Se trangialla keitoksi. Silloin ei vielä harrastettu niin paljon ehkä gourmetrisottoja kuin nykyään. Tällaisen saa nykyisin helposti mukaan vaellusevääksi. Haluaisinkin jossain kohtaa tehdä taas perinteisen pidemmän vaellusreissun ja testata, kuinka gourmetlomailua on mahdollista trangialla harrastaa. Pidempi vaellus vaatii enemmän suunnittelua kuin tällainen päiväretkien teko mökiltä, molemmissa on ehdottomasti puolensa.

Ovatkos nämä kohteet sinulle jo tutut vai vasta edessä? Saitko sinäkin ikuisen korvamadon Dannyltä? Jollet tiedä mistä puhun, kuuntele alta! Kuusamo kutsuu taatusti uudelleen ja sen jälkeen Mombasa!

Entinen ammattilainen, nykyinen hifistelijä.
Yhteydenotot:
eve@sipsiajasamppanjaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *