Lupasin raportoida blogiin, kuinka paatuneen lihansyöjän kasvispitoinen tammikuu on edennyt. Lupauduin edes osittain vegaanihaasteeseen, jonka myönnän puhtaasti vegaanisena epäonnistuneen. Kirjoitan tätä viime viikonlopun Vinhon tapaslautasen aromeja lämmöllä muistaen. Vastasin siellä kysymykseen ”ei vegaanisena?” kieltävästi. Vai myöntävästi? Halusin siis ehdottomasti viinien seuraksi juustoja ja leikkeleitä, en vuustoa ja veetvurstia.

Korostan kuitenkin, että olen lisännyt merkittävästi kasvisruoan määrää ruokavaliossani tänä vuonna. Arkisin olen syönyt vain kasvisruokaa – tosin yhden lumisavotan jälkeen myönnän syöneeni suoraan paketista yhden Kivikylän nakin. Kyllä se on voittamaton yhdistelmä saunaoluen sihinän ja jälkihien kanssa. Koulussa maistoin kyllä yhtä hyvää tofunakkia. En tiedä, mitä merkkiä se laitoskeittiössä oli, mutta voitti mennen tullen uunimakkaran. Joka kuulemma on monen oppilaan suosikki. En ole koskaan ymmärtänyt uunimakkaran suosiota, kaipaan itse tiettyä paistopintaa tai höyrytyksestä napsahtavaa tukholmalaisnakkia. Siitä puhe, mistä puute.

Sen sijaan, että alkaisin tässä luetella tuotemerkkejä, joita pidin haasteen aikana hyvinä, haluan korostaa, kuinka helppoa on tehdä kasvisruokaa itse. Tästä aiheesta, miten paljon tietyt kasvisvalmisteet tai mitä tahansa valmisteet sisältävät E-aineita, olen käynyt monia keskusteluja niin opettajainhuoneessa kuin Insta-seuraajien parissa. Ja tietenkin ystäväni, joka kannusti minua osallistumaan haasteeseen. Myös äitini on ollut puhtaan vegaani koko tammikuun, mutta kasvissyöjälle siirtymä on ehkä helpompi.
Niistä E-aineista. Onhan niitä yhtä lailla lihapitoisissakin tuotteissa, ja ympäristö- ja terveyshyödyt ovat varmasti paremmat joka tapauksessa, kun valitsee kasvisvalmisteen. Ongelma itselläni on se, että maistan e-ainesisältöiset valmisteet usein niin teollisina, etten vain pidä näiden tuotteiden mausta. Tällainen oli sinänsä ihan vuohenjuustomainen Mön Chavre-levite, jota pystyin syömään rosmariinihapankorppujen päällä (annoin äidilleni lopun purkin). Ei siinä varmasti ole yhtään enempää e-aineita kuin laatunakissa, joka on ikuisuusheikkouteni ja uusien ravitsemussuositusten ”kieltolistalla”. Tai metwurstissa, josta olen luopunut tammikuuksi miltei kokonaan, kuten muistakin leikkeleistä. En voi väittää, etten olisi kärsinyt vieroitusoireista.


Minulla varmaan on lievä asennevamma, kun en jaksa alkaa väsätä jotain savutofumetwurstia ”aidon” tilalle”. Valitsen mieluummin voin ja tomaatin, vaikka voi nyt on kaukana vegaanisesta. Hummuskin on hyvä leivällä. Kauramaitoon olen siirtynyt pitkälti, vaikka nautin yhä eniten punaisesta maidosta kahvissa. Mikään ei koskaan tule voittamaan sitä elämystä, kun olin ystäväni vieraana maatilalla, jossa hän oli töissä. Puuhellalla keitetty pressopannukahvi ja maito tyyliin suoraan utareista kahviin. Vegaani-intoilijalle varmaan järkyttävän epäeettinen kertomus, vaikka siellä luomutilalla lehmät voivat silmin nähden hyvin ja pääsivät niitylle laiduntamaan. Eihän se toki poista tiettyjä ongelmia, kuten vasikan vieroitus emostaan liian varhain. Tieto lisää tuskaa. Sainkin kirjasuosituksen Rakkaat eläimet joita syömme. Pitää varmaan se pystyä lukemaan, kun kerran lihaakin pystyy syömään. Suurin ongelma on tehomaatalous, eli emme saa lihaamme ja maitotuotteitamme enää samalla metodilla kuin aikana ennen sotia.

Kasvisruoan lisäämiseen liittyy vahvasti juupas – eipäs -keskustelu, jonka koen hyvin raskaaksi. Ei kasvissyönti lisäänny syyllistämällä, vaan tukemalla kestävämpiin valintoihin. Kasvistuotteet ovat jo nyt kehittyneet huimasti, mutta vielä on tässä työsarkaa. Käyn itse näitä myös makuprofiililtaan arvioimassa yliopistolla, joten tiedän, mitkä ovat tuotekehittelyn tulevat trendit. Minusta on hyvä, että näitä arvioi liharuokaan tottunut ihminen.
Tästä päästäänkin seuraavaan aasinsiltaan. Miksi kasvisruoasta halutaan tehdä lihan makuista? Esimerkiksi äitini, joka on ollut 30 vuotta kasvissyöjä, tuskin pitäisi Hesburgerin uudesta Veke-kerroksesta, jonka fani minusta tuli. Tästä onkin näemmä jo tullut kohu, tosin eri syystä. Uusi pihvi on niin lihamainen, että moni ei edes erota sitä aidosta. Jollei pidä lihan mausta, on moni uusi kasvisruoka niin sanotusti väärä valinta. Onneksi voi kuitenkin valmistaa itse juuri sellaista ruokaa kuin haluaa.


Omat vakioni jo ennen haastetta ovat olleet linssikeitto puuhellalla sekä borssi, johon kyllä käytän aina koristeeksi aitoa smetanaa. Varmaan hyviä vaihtoehtojakin olisi, mutta hermostun aina, jos kokeilurahani menevät hukkaan. Minusta tulee hyvin kiukkuinen, jollen ole tyytyväinen ilmaisenkaan tuotteen laatuun. Siksi minulle ei varmaan myöskään viinejä enää lähetetä, eikä huvittaisikaan perehtyä taas uusiin mainosmääritelmiin. Helpointa on olla oman tiensä kulkija.
Palataksemme aiheeseen, linssikeittoon voi laittaa vaikka kookosmaitoa, jos haluaa siihen kermaisuutta. Kaurakermoja en ole oikein vieläkään ”osannut” hyödyntää. Teen sitten vain kasvisruokaa ilman niitä, esimerkiksi kasvisliemeen. Näin tein juuri ”kermaperunat”, ja siitä tuli todella hyvää. Samoin makaronilaatikon olen aina tehnyt kasvisliemeen, en munamaitoon. Tex-mex-härkis on makaronilaatikkoni vakioainesosa ollut jo vuosia, siitä tulee todella hyvä. Jollei mennä vegaaniksi, mahtavan kuorrutteen saa Kavlin jalapeno mjukostilla, josta olen elämöinyt jo riittämiin. Tex-mex-härkis onkin ainut säännöllisesti ostamani vegaanivalmiste, jota käytin juuri eilen tortilloihin jauhelihan korvaajana. Suosittelen!
Lisäksi alan ehdottomasti käyttää Lidlin Vemondo-eineksiä, joista etenkin Chili sin Carne oli makuuni. Helppo ottaa mukaan töihin, jollei mene koulun ruokalaan (joka verotuksellisesti usein kannattaa). Kotona mieluiten syön itse tehtyä ruokaa. Mutta jollen jaksa tehdä, jatkoon pääsevät myös Lidlin Vemondo Corn Flakes-pinnoitetut nugetit. Todella hyvät. Lidl taitaa olla myös ainoa lafka, joka selvästi nostaa kasvisvaihtoehtoja esiin mainonnassaan. Muut ruokakaupat voisivat tästä ottaa mallia.


Huomaan, että blogiin olisi kannattanut raportoida tekemiäni ruokia viikoittain, sillä nyt en muista niistä juuri mitään. Instagramiin olen joitain aina laittanut, ja käynyt näitä kuuluisia keskusteluja. En edes tiedä, moniko enää lukee blogeja, joten välillä mietin tämän alustan mielekkyyttä. Tosin tällä omistan itse kaiken julkaisemani tiedon. Ehkä siis pidän blogin jatkossakin pystyssä. Olisikin kiva kuulla teitä tähän kommentteja. Lukeeko tätä kukaan?
No, kannattiko haastaa itsensä?
Odotin, että oloni olisi paljon energisempi, olisin nyt kaikin tavoin uusi ihminen lisättyäni kasvisruokaa. Mitään ei ole tapahtunut, mutta ehkä tämän myötä älysin alkaa seurata verenpainettani. Tiedostaminen on kaiken a ja o. Tajuan, etten voi jatkaa elämääni ja ruokatottumuksiani kuten ennen, vaikka olenkin aina käynyt paljon juoksemassa. Ei se yksinään riitä, jos unen laatu tai määrä jää vähiin ja grillirasva maistuu. Kaikki ihanat viinit.
Kasvisruokien terveellisyydestä voi olla monta mieltä, jos rakastaa esimerkiksi kuorruttaa kaiken juustolla, kuten minä nykyisin. Yksi unelmaruokani onkin uunissa tehty raclette, kun en omista raclettegrilliä. Keitetyt perunat ja raaka sipuli vain laitetaan uunipannuun, ja tämä vuorataan vaikka yrteillä ja raclettesiivuilla. Kun pinta kuplii, pannu ulos ja kylkeen hillosipulit, suolakurkut… ja..ja…leikkeleet, joille en ole löytänyt niin hyvää korvaajaa kuin olisin toivonut. Olen mieluummin ilman kuin syön jotain sinne päin. Olen silti iloinen, että yritin.
Porlammin chilivuusto oli ihan kohtalaista, joskin kumimaista. Meni alas, kun täytti leivän kaikella muulla. Masennun jo valmiiksi, jos mietin korvaavani raclettejuuston sillä. Kyllähän näissä on kyse myös siitä, ettet ole tottunut tiettyyn makuun tai koostumukseen. Ihmisen pitää maistaa kymmenen kertaa jotain tuotetta, jotta hän oppii siitä pitämään. Juuri kun opin syömään keitettyä kananmunaa ja suorastaan rakastamaan sitä, tajuan, että nyt sitä pitäisi vähentää.

Kasvisruoan lisäämisen tarkoitus ei ole, että kaikkien olisi oltava puhtaan kasvissyöjiä tai vegaaneja. Se, että ylipäätään arvioi kriittisesti omaa ruokaympyräänsä, on jo saavutus. Yllättävän moni ei tähän pysty eikä halua. Mielestäni on kuitenkin yhteiskuntavastuuta pyrkiä edes vähän vähentämään lihaa. Broileri on ehkä kaikkein epäeettisin valinta, vaikka sen muut haitat olisivat ehkä pienemmät kuin punaisen lihan. Riista on eettisintä, joten sitä kohti pyrin lihanhimossani siirtymään.
Minun oli pakko käsitellä kasvissyöntiä myös pakinassa, koska ylipäätään kasvisruoasta puhuminen voi johtaa monet kokeilun äärelle. Mutta aihe on tulehtunut, sen olen monissa keskusteluissa huomannut. Ihmisillä on todella paljon luuloja tiedon sijaan, ja monet myös tuudittautuvat tottumuksiin. Monia ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään muu kuin oma hedonismi. En väitä että itsekään olisin mikään pyhimys. Mutta lupaan yrittää!
Vähän viiniasiaakin (en viettänyt tipatonta) sipseineen

Mennään siis takaisin viikon takaiseen, jota oikein odotin – vihdoin juustoja ja leikkeleitä ihanien viinien ja seuran seurassa. Vinhossa saimme alkuun todella ihanaa 100% Pinot Blanc -samppanjaa, Leblond-Lenoir Perle de Dizet kyseessä. Näitä puhtaita pinot blanceja on todella harvoin saatavilla, mutta Pinot Blanc on yksi sallituista samppanjalajikkeista. En tosin muista, että olisin koskaan aiemmin täysin lajikesamppanjana maistanut. Drappierin Quattuor Blanc de Blancsissa sitä taisi olla mukana, mutta nyt tällä Leblond-Lenoirin versiolla päästiin puhtaaseen Pinot Blanc -taivaaseen. Toivotaan, että tämä upean raikas enkeleiden siipien havina päätyy Vinhoon vakiolistalle, koska tämä saattaa myös kumota tai uudistaa monen käsityksiä samppanjasta.

Aina aiemmin olen viinibaareissa valinnut listasta itse juotavani, mutta nyt valitsimme sommelierin kolme suositusta. Juuri meille ne olivat valkoisista Pazo Barrantesin hiivalla ”roplattu” albarino, jossa oli viehättävää roskaisuutta, ja Wieingut Winterin Weissburgunder, joka on siis sama rypäle kuin Pinot Blanc – tämä olikin hyvä valinta samppiksen pariksi.

Punaisista mentiin ihanasti Etnan rinteille, kappas kummaa. Terrazze dell´Etnan viinit ovat monet minulle tuttuja, tilasin heiltä myös skumppajaostoa XtraWinesilta viime kesänä. Mutta Cirnecoa vuodelta 2014 (vai oliko se 2017?) en muista maistaneeni.

Tunnistettavaa tuliperää, viehkeää kehittyneisyyttä. Tyypillistä Etnaa, ehkä tämä tarttis jonkun ihanan tuhdin pastan kylkeen. Kiva silti maistaa näin kehittynyttä viiniä. Jos tulevaisuuteen sen suhteen tähyää, vuosikertaa 2022 kannattaa Etnan rinteiltä ja muualtakin Sisiliasta ostella, sillä se oli laadultaan erinomainen.
Yllättävin nelikosta oli ilman muuta samppanja, mutta kaikki olivat oikein laadukkaita viinejä. Saksalaiset ovat minulle aina haaste, sillä minulla on monopolirieslingtrauma. Winterin Dittelsheim Weissburgunder oli kuitenkin taas yksi tyylikäs osoitus, miten Saksa on muutakin kuin rieslingiä.
Erityismaininnan annan myös tapaksille, joita oli 12 euron hintaan paljon, ja miten järjettömän hyviä ne olivatkaan myös yhdistettyinä viineihin. Onkohan yksi taian salaisuus vegaanihaaste, jonka julistan epäonnistuneena päättyneen?


Aion jatkossakin lisätä ruokavaliooni reilusti kasvisruokaa. Ehkä voisin myös lukea sähköpostiini spämmätyt kymmenet Vegaanihaasteen reseptit, vaikken koskaan jaksa kokata mitään resepteistä. Tofuskagenia kuitenkin olen tehnyt, siihen löytyy monia hyviä ohjeita. Ja se on oikeasti todella hyvää. Caviartilla olen jo moneen otteeseen korvannut fanittamani mädin. Caviart-dippi on sipseille aivan yhtä hyvä.


Täytyisi varmaan se kuuluisa sipsipostauskin saada aikaiseksi. Kuten kuvista näette, minulla on ollut hiljattain testissä Torresin mielenkiintoiset skumppasipsit sekä Lay´s Heinz -ketsuppisipsit, joita nautiskelin sveitsiläisen punaviinin kanssa. Kummatkin sipsit olivat erikoisina ihan laadukkaita.
Skumppasipseissä oli jännää poremaisuutta loppumaussa, joka oli saatu aikaan jollain poksahduskarkilla. Ekan illan jälkeen maku kuitenkin muuttuu proseccomaiseksi etanoliksi, joten kolmasosa pussista on jäänyt pyörimään nurkkiin. Täytyy seuraavan skumpan kanssa tuhota sisältö, mutta Pago de Tharsys rosecavaa kyllä suosittelen! Ja kiitän todella paljon sipsien lahjoittajaa tästä eleestä! Sainkin jo varoituksen, etteivät jostain helsinkiläisestä puutikista löydetyt sipsit välttämättä ole kovin hyviä, mutta arvostan aina uusia kokeiluja!
Jatkossakin Torres-merkin tryffeli säilyy kyseisen lafkan parhaana edustajana. Iberico-maku oli liian kitalakeen tarttuva parmankinkkupahvi. Harmikseni en voi olla jatkossa kuitenkaan sipsien tuotekehittelijä, koska haluan välttyä kaikilta sairauksilta, jota suolainen verenpaine tuo. Huoh. Lay´silta on muuten tullut 30 prosenttia vähemmän suolaiset perussipsit, jotka normisuolaisina ovat loistavat. Masentuuko sitä vaan, jos kokeilee light-versiota? Onko joku kokeillut?

Tammikuuni ei siis nähtävästi ollut myöskään tipaton, mutta sentään vesivahingon jäätävät rempat seurauksineen alkavat hiljalleen olla paketissa. Siksi tämä tammikuu oli huomattavasti edellistä parempi. Laskuja odotellessa. Noin vuosi elämää meni, mutta tärkeintä on, että elämä on!
Miten oma tammikuusi sujui? Lähditkö lenkille, jätitkö sipsit tai teit jotain muuta terveellistä?