Viinirintamalta ei mitään uutta? (kesän parhaita makuja osa 1)

Pahoittelut klikkiotsikosta. Pahoittelut myös itselleni, mikäli kuvittelin luoneeni klikkiotsikon, jota ei klikkaa kukaan. Mutta tällainen otsikko putkahti jostain mieleeni, vaikka asiasisältöä ei vielä ole. Toisin sanoen: viinirintamalta ei mitään uutta? Juon viinejä silloin kun siltä tuntuu, pitkälti kellarista ongittuna tai terasseilla hörpittynä. Pitkäripaista olen vältellyt tehokkaasti tänä vuonna, mutta aina silloin tällöin on antauduttava vaikkapa puhtaan ekologisista syistä.

Kerron esimerkin. Jos tilaan viinejä verkkokaupasta, kuvittelen helposti pelastavani maailman kilkkaamalla ostoskoria koko kuuden pullon laatikon täyteen. Näin ei tarvita ylimääräistä pakkausmateriaalia, eikä minun tarvitse käydä myymälän houkuttimien ääressä kuin kerran. Mutta, jos haluaa vain yhden tuotteen eikä millään haluisi tai voisi törsätä enempää, on järkevää tehdä lenkki siihen Alkoon, josta bongaat hyllystä haluamasi tilausvalikoiman tuotteen. Paha kyllä kaksi kylkiäistä lähti siinä samassa mukaan.

Varsinainen syy tehdä Alko-lenkki oli puolikas Pierre Paillard les Parcelles Bouzy Grand Cru XVIII Montaigne. Haukkana kyttään aina, mitä uusia kivoja pienempiä pulloja tulee valikoimiin sekä samppanja- että viinirintamalla. Suomessa alamme vasta nyt päästä edes vähän edelläkävijämaiden hännille tämän pullokoon osalta. Parashan olisi Provencessa suosittu 0,5 litraa, minulle se sopisi myös samppanjan osalta. Niin loistavasti tämäkin herkku upposi kustavilaisiin suihin, eli suihin jotka napsuivat mökki- ja kirjoituslomalla Kustavissa.

Samppanjaa miltei Alastalon salissa

Kuten lokaation sieluun kuului, yritin jälleen kerran lukea kustavilaisen Volter Kilven raamattua Alastalon salissa (1933), joka on kuuluisa kauniista kilpimäisestä kielestään, jota kukaan ei jaksa lukea. Haluaisi varmasti (hienon eli uuvuttavan) kielen takia jaksaa, mutta kirjan juoni hyörii lähes koko 1000-sivuisessa opuksessa vain Alastalon salissa. Oikeanlaista piippuakin valitaan noin viidenkymmenen sivun ajan. Miksi kerron tämän kaiken? No tietenkin a) siksi, että viini ja kirjallisuus kuuluvat samaan korkeakulttuurin haaraan, jossa myös maalaismainen meininki on suotavaa ja b) nämä kaksi tuotetta, Paillardin samppanja ja Alastalon sali osuivat joskeenkin täydellisesti yhteen juuri näin lähellä kirjan todellista tapahtumapaikkaa.

Tämä Pierre Paillardin samppanja (KYLLÄ, hän on Bruno Paillardin serkku!), on tuoksun yhä voimistuessaan ja auetessaan kuin kuvitelmani Alastalon salin piippukokoelman edustan tuoksusta, kun ikkunat ovat avoinna kukkapellolle päin. Jopa öljyistä ketoa, kamferia, tupakkaa, selvästi tämä kokonaisuus rahnuttaa jo ikääntynyttä tammitynnyriä seitsemänkymmenen prosentin Pinot Noir-osuudellaan. Loput 30 prosenttia sitten Chardonnayta, joka tuo hedelmäisyyttä, ei liikaa vaan juuri sopivasti. Aivan huippusamppanja, jota on pakko ostaa lisää! Tällä on selvästi jo maussaan tarina.

Joimme tämän tietenkin sipsien kanssa, mutta vähän säästimme myös mikrossa lämmitetyn aiemman uuni-Camembertin ja vadelmien seuraan. Sen kanssa samppanja aukesi aivan huippuunsa. Eli selkeän makuista rasvaa juoma halajaa, anteeksi annetaan pieni pehi (anteeksi nyt, mutta Jean Verrierin Le Rustique Camembert oli liian peppuhikinen omaan makuuni, parasta Camembertiä tänä kesänä on ollut Presidentin grillattavat mininkiekot tuoreella rosmariinilla höystettynä).

Keräsin myös vadelmia Kustavissa, söin niitä ahnaasti miettien, kuinka pääsisimme Lypyrttiin, jossa Alastalo sijaitsee. Lypyrtö ruotsiksi, ehkä tunnetuin Lypertön linnakkeesta: https://retkipaikka.fi/lyperton-linnake-katanpaa-kustavi/

Vuokramökkimme sijaitsi vesiteitse lähellä Lypyrttiä, mutta soutumatka olisi ollut ehkä liian riskialtis etenkin samppanjapöhnässä. Ainakaan takaisin ei olisi enää mitenkään jaksanut soutaa. Lossilla ei päässyt kuin suurille saarille valtamerten taa. Jäi siis haaveeksi tehdä retki Alastalon salin todellisille hoodeille, joista inspiroituneena Volter Kilpi kirjoitti tämän uniikin interiööri- ja ihmisluonnekuvauksensa. Juuri suåristolaisten luonteenpiirteiden kuvaus (esim. kateus) on mielestäni kirjan parasta antia omintakeisen kielen lisäksi. Vaikka meneekin vähän yli, että yksi lause kestää koko sivun verran. Ihan turhaan siis paineilen, jos omani on neljä riviä pitkä.

Näköjään viinirintamalla olikin jotain uutta, voihan näin todeta jokaisen kumotun pullollisen jälkeen. Bruno, ei vaan siis Pierre Paillardin samppista saa myös normikokoisena, jollainen täytyy varmasti verrokiksi hankkia. Jeroboam olisi myös mukava kypsytettävä. Veikkaan, että kolmessa eri koossa tämä herkku olisi jokaisessa aivan omanlaisensa.

Parilla espanjola eli pallogrillaus epsanjalaisittain

Suomen kesä on lyhyt, joten toisen viininoston täytyy ilman muuta olla pallogrillausviini. Tänä kesänä paras grillausviini punaviinijaostolta on ollut männävuoden Alkon kesäviini Prios Maximus 2019, Ribera del Dueron alueelta Epsanjasta. Tykkään aina Riberojen makumaailmasta, mutta usein ne ovat reippaammin alkoholisia. Viinin täytyy siis olla oikeaoppisesti vanhan huonelämmön viileä. Kellarissa lämpötila oli onneksi pahimmilla helteilläkin alle 20 astetta, viinihyllyni kohdalla noin 16 (maalattia alla). Aikamoisen täydellistä niin viinille kuin ihmisellekin.

Jotain uutta viinirintamalla on ilman muuta jo nyt se, ollut jo vuosia, että tuottajien pitää ottaa entistä enemmän huomioon ilmastonmuutos. Se tekee Suomenkin helteistä entistä tukalampia myös viljelijöiden kannalta. Esim. Torres on jo ”aikojen alussa” ottanut agendakseen elvyttää vanhoja lajikkeita, jotka kestävät paremmin erittäin kuumia lämpötiloja ja niiden vaihteluja (esim. Moneu). Saas nähdä kuinka käy Riberan viinien alkoholipitoisuuksille, kauttaaltaanhan ne ovat läpi vuosikymmenten nousseet lämpötilan myötä.

Nyt kuitenkin viilensin itseäni tällä kellarilämpötilaisella, aromaattisen boysenmarjaisella, klassisella hyvän mielen ostolla. Se tämä totisesti oli vähän päälle 13 euron hintaan. Kun tämä tuli valikoimiin, jotkut ostivat tätä pullokaupalla kellariin enkä ihmettele. Näemmä vuosikerta on yhä sama, hillottuani tätä jo vuoden säilössä. Myös jokaisen suomalaisen tukipilari Viini-lehti mainitsee Prioksen olevan edullinen ostos: https://viinilehti.fi/viinit/prios-maximus-roble-2019/.

Prioksen kanssa oli tarjolla yllättäen makkaraa, lime-marinoitua tulista possua (ajatelkaa, maku kesti senkin!) ja riberamarinoitua flank steakia rosmariinilla.

Kunnon lihaöveri kepeän kukkaispäivän päätteeksi, olimme nimittäin ensin Peltolan siirtolapuutarhan avoimissa ovissa nuuhkimassa kukkia, joiden lajit unohdan aina saman tien. En tiedä edes pihamme ruusujen lajeja, eikös niitäkin ole jotain kaksi sataa?

Vaikka tekisi mieli jatkaa näpytystä, täytyy vaihtaa kohdetta. Tekninen häsläys vie blogissa niin paljon aikaa, että menee hermot. Jos olisin bloggari ammatiltani, en tiedä kuinka paksu styrox-kypärä pitäisi olla päässä. Kaikenlainen tarkoitushakuisuus olisi myös aivan punainen vaate, joten mennään tällä tutulla linjalla: kirjoitan silloin kun jaksan vastaanottaa tekniset vastoinkäymiset. Instan puolelle laitan vähän useammin noita maisteltuja viinejä ja muutakin dadaa.

Toisessa makuosiossa mennään sitten vähän ravintolakokemuksiinkin, maltatteko odottaa sinne asti!? Ja hei, onko joku käynyt tuolla Alastalon salissa tai Lypyrtön linnakkeella? Kannattaako mennä jopa niin paljon, että yritän järkätä sinne venekyydin?

Tunnelmallisia elokuun iltoja toivotan! Minäpä lähden tästä virittämään lataukseen Lidlistä ostamani värilliset aurinkokennolamput!