Bruno Paillard, ”rakastettuni”

Ensimmäisen varsinaisen blogitekstin aihe oli minulle itsesäänselvä, vaikken harrasta juomien(kaan) laittamista paremmuusjärjestykseen. Makuelämyksenhän ratkaisee usein tunne. Mutta juuri tietyn samppanjatalon kohdalla henkilökohtaisen tunne-elämän huiput ja makunystyrät ovat aina kohdanneet.

Bruno Paillard on ollut aina yksi suosikkisamppanjataloni, vaikka otantani sen eri samppanjoiden kohdalla on ollut yhtä suppea kuten perheomisteisen ja itsenäisen talon MV-valikoimakin (Multi Vintage). Brunon ”perussamppanja” Première Cuvée Champagne Extra Brut on ollut kestovalintani turvallisuushakuisina hetkinä ja nyt kun sitä yritin tilata, sitä ei pahus sentään ollut saatavilla.

https://www.alko.fi/tuotteet/599497/Bruno-Paillard-Premi-re-Cuv-e-Champagne-Extra-Brut/

Tämä maksaa Suomessa tällä hetkellä rapiat 57 euroa, vähän enemmän kuin Möet ja muiden brändättyjen samppanjatalojen myydyimmät tuotteet. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että samalla hinnalla saa usein paljon mielenkiintoisempaa settiä pientuottajilta. Se puhtaus, tasapaino ja eleganssi, eli hienovarainen moniulotteisuus, jota Bruno jo perussampallaan tarjoaa, kiilaa oitis ohi bränditalojen edustajien:

https://www.champagnebrunopaillard.com/en/the-bruno-paillard-style/

Pitkään himoitsemani Blanc de Blancs Grand Cru Extra Brut (BB = tehty vain yhdestä rypäleestä Chardonnaysta) oli valintani uuden vuoden ”vapausmaljalle”. Silloin alkoi uusi elämä, sellainen johon ei aikana X kuulu säännöllinen päivätyö vaan kirjoittaminen omalla aikataululla. Olin odottanut tämän hetken koittamista kuin kuuta nousevaa. Toisin sanoen, pläräsin samppanjavalikoimaa jo syksyllä ja arvoin tulevaa voittoputelia, lopulta kuitenkin kovimman kiistan kävi tämä ja saman talon rosé (sillä Alkosta ei saanut vuosikertasamppanjoita 2006 ja 2008):

https://www.champagnebrunopaillard.com/en/champagnes/blanc-de-blancs-grand-cru/

Bruno Paillard on sikäli harvinaislaatuinen tuottaja Champagnessa, että hänen suvullaan ei ole samppanjataustaa. Bruno itse toimi meklarina kuten sukulinjansakin, mutta rakasti samppanjaa yli kaiken (ihmekös tuo?). Rahoittaakseen unelmansa omasta samppanjasta hän myi keräily-Jaguarinsa (tällaisiahan meillä kaikilla pyörii nurkissa) ja perusti keltanokkana samppanjatilan vuonna 1981, 27-vuotiaana. Brunon erottuva, persoonaallinen tyyli tunnistettiin nopeasti ja noin kymmenen vuoden kuluessa hänet nostettiin Champagnen parhaiden pientuottajan joukkoon.

https://www.champagnebrunopaillard.com/en/the-bruno-paillard-style/#a-unique-story

Aikamoinen nousu meklariryysyistä rikkauksiin, tällä tarinalla minäkin varustaudun viljellessäni taas epätoivoisesti uudet salkopavut, kun viinirypäleitä en jaksa kriikunapuun menetyksen jälkeen edes yrittää. Mutta palataanpa Brunon tyyliin, josta voitte lukea tarkempia tietoja herran omalta nettisivulta.

Samppanjat luokitellaan usein feminiinisiksi tai maskuliinisiksi, tai joksikin tältä väliltä. Maskuliinista jaostoa edustaa yllättäen Bond-samppanjaksi tituleerattu Bollinger sekä Heidsieck runsaalla paahteisuudellaan. Kun taas feminiinistä ääripäätä raikkaan hedelmäiset ja mineraaliset samppanjat, joissa paahteisuutta ei ole välttämättä lainkaan.

Brunon samppanjoiden minuun iskevä salaisuus on se, että hänen samppanjansa istuvat näiden kahden ääripään puoliväliin tai ehkä hieman lähemmäs feminiinisyyttä, olematta kuitenkaan tavanomaisia, tylsiä tai ”liikaa kaikkea”. Brunon tyylissä on aina sellaista puhdasta kermaa, jota uusrikkaat voivat yrittää havitella, mutta jota ei saa rahalla vaan omistautumisella. Paahteisuus on korkeintaan mantelisella tasolla, ehkä vähän paahtoleivälläkin etenkin silloin, kun seuralaisena on toast skagenia.

Vapausjuomani Blanc de Blancsin oli asiaankuuluvasti kääritty oranssiin uv-suojaan (ei kannata koskaan säilyttää viinejä valossa tai jossain liesituulettimen ja jääkaapin välisessä avohyllykössä). Hinnaltaan Brunon BB on aikalailla sama kuin Ruinartin BB:n, yli 80 euroa, auts (Ruikku on myös yksi suosikkini, ehdottomasti). Odotin, että Brunon BB-tyyli olisi vähän Ruinartin tapainen. Olin maistanut BB-Ruinartia pari vuotta aiemmin sekä ihan hetkeä ennen tätä Paillardia. Muistellen Ruinartin viime maistelukerralla jopa raa’an oloista sitrusbukeeta olin varma, että Paillard hivelisi minua pehmeydellään. Tällaiset ennakko-odotukset ovat kyllä vaarallisia. Vaihtoehtoisesti täytyy kyetä löytämään pettymyksenkin seasta nautinto.

Mutta BB ei tosiaan ollut pettymys, ei edes, vaikka tarjolla oli alkuun puhtaina vain superhuilut kuohuviinilasit, tosin käsityötä nekin. Viimeinen matkani kotiin töistä pyörällä jääsohjon keskellä kesti miltei tunnin. Sen päätteeksi minua odotti kotona upea tuoksu uunista: ankkaa confit lanttu-selleripedillä sekä vadelmavinegretillä. Hyvin huono ja ainut kuva kertoo vain, että maku oli huikea. Ei mitään turhia kikkailuja. Kerrottakoon, että vadelmavinegrettikin oli pikaversio: tuoreita vadelmia sekoitettuna Lidlin hunaja-balsamicoon, jotain kolmattakin elementtiä sinne lisäsin.

Olin preparoinut tämän uunivuokaan valmiiksi ennen töitä ja valtuutettu keittiöpalvelu laittoi vuoan uuniin kolme tuntia ennen h-hetkeä sekä vähän aiemmin vieruskaveriksi myös viillotetun camembertin. Kuvittele nämä tuoksut, puhdas keittiön pöytä ja Elämä edessäsi. Kohta kuuluu euforinen poks, pullon ja sielun syvä huoahdus, samppanjapuro lasissa, *kiling* malja vapaudelle. Ja tunnet kuinka virkistävä nektari vyöryy sisuksiisi hallitulla intensiteetillä, vähän vielä himmaillen tunnin kuluttua aukeavaa potentiaaliaan. Paitsi että tämä räjähti suussa heti.

Mineraalia, kypsää kumkvattigreippiä, jotain eksoottista hedelmää Edenistä, jota en saanut päähäni, mausteita, sitä jumalaista kermaa, ripaus paahtoleivänmurua. Olin taivaassa.

Minun piti tehdä alkuruokasi Paillardin nettisivuilta löytyvä suositus juuri tälle nimenomaiselle Blanc se Blancsille (miksen nyt löydä linkkiä, siinä oli jättirapuja ja tähtianista, jännää!), mutta sanomattakin on selvää, että reseptikokkaus jäisi töiden jälkeen haaveeksi. Onneksi jäi, sillä pitkään haudutetut rehdit ja robustit ankankoivet olivat täydellinen pari samppanjalle. Olin ostanut kaupan kalatiskiltä myös valmiiksi marinoituja jättikatkaravunpyrstöjä, olivat ne ihan hyviä, mutta BB vaatii itse tehtyä gurmeeta eikä mitään puolivalmista, sipsi toki poikkeuksena.

Uunicamembert vastaanotti samppanjan odotetusti täydellisesti, mutta brie toimi aromaattisempana vielä paremmin. Onhan samppanja ja brie klassikkopari, erityisesti rosesamppanja ja brie.

Mikä sitten on tyypillisin valinta ankalle? Kyllä se on Bourgognen laadukas pinot noir, yhdistelmänä se ei petä koskaan. Olin ostanut Bouchardin & Filsin erikoiserä-Monthélien aiemmin, ja koska alkoi vapaus, oli tietysti avattava toinenkin pullo testiin näiden herkkujen kera. Monthélie oli myös kerrassaan hieno elämys, todella tasokas burgundi aika edulliseen hintaan vieläpä. Harmittaa, etten ostanut toista kellariin. Ihana, jopa vähän orvokkinen kypsä kirsikka ja punaherukka toimi odotetun loistavasti sekä pihayrttisen pääruoan että juustojen kanssa. Muttei voi sanoa, että se olisi ollut parempi vaihtoehto kuin Paillard. Samppanja toimii muutenkin lähes aina lähes mille hyvänsä. Sanotaan näin, että raikkauden ystävä valitsee ankalle samppanjan tai vaikka rosecremantin, miksei myös Rullyn valkoisen (Joseph Drouhinin on yksi suosikkini). Mutta punaviiniolossa Bouchardin Monthélie oli nappivalinta: https://www.winestate.fi/tuotehaku/viini/bouchard-monthelie/

Vähän rönsyili Bruno Paillardista, kuten tapanani on. Minusta on tosi vaikea keskittyä menun tai juoman yhteen punaiseen lankaan, sillä kulinarismi on minulle henkiin herätetty tarina, joka rönsyilee ja löytää aina uusia polkuja. Menipä lyyriseksi, mutta näin on. En myöskään kirjoita koskaan ylös muistiinpanoja viineistä, vaikka olen maistanut elämäni aikana luultavasti tuhansia viinejä. Pääsääntöisesti muistan itselleni tärkeimmät asiat jokaisesta maistamastani tuotteesta sekä niiden kanssa tarjotuista tai tehdyistä herkuista.

Koska en tiedä yhtään, ketkä tätä blogia lukevat, mietin kuitenkin vähän, mitä tänne kirjoitan. Haluan pitää tätä tietynlaisena omana makynystyräpäiväkirjana vapaalla assosiaatiolla, yritän välttää liiallista ammattihepreaa. Toiveita toki saa esittää!

Brunosta tekisi tietysti mieli jatkaa vaikka ja mihin, mutta artikkeli kerrallaan hyvä tulee. Oletko sinä maistanut Brunon samppanjoita tai vaihtoehtoisesti, mitä samppanjaa joit viimeksi? Jos taas et ole vielä maistanut samppanjaa, mikä käsitys sinulla on samppanjasta? Kiitos kommenteista, joita ei välttämättä tule ainuttakaan blogiurani alussa! Skoolaan sille!

P. S. Tämän hintaluokan juomat eivät ole tyypillisintä minulle varsinkaan nykyisillä tuloilla, joten tiedossa on takuulla vähän budjettiystävällisempääkin arviota! Kiitos teille loppuun asti lukeneille ja pysykää kanavalla!