Lupaavasti olen lisännyt blogiin kirjoittamista kesän aikomuksen jälkeen. Kun domain maksaa noin 90 euroa vuodessa, on tämän kirjoituksen hinta noin 9 euroa itselleni. Ei siis kannata yhtä paljon kuin lehtijutut. Siinäpä syy, miksei energia riitä enää muuhun kuin Hesen bonustarjouksen syömiseen. Aloitetaan siis viinipitoiseksikin muuttuva katsaus Heseltä, jossa testaan lähes aina kuukauden kampanjapurilaisen.

En voi kyllä varsinaisesti suositella kanapekoniateriaa. Jos rasva on yhtään vanhaa, silloin mikään siinä paistettu ei maistu hyvältä. Mutta edellinen jalapenohampurilainen oli oikeasti hyvä, se muistutti vanhaa suosikkiani Kuuma-Kallea (jota Hese ei suostunut pyynnöstäni huolimatta ottamaan takaisin valikoimaan). Nythän on jo tullut jokin uusi kampanja, jota en ole vielä testannut. Minimegaa kaipaan silti eniten, kuten varmaan meistä aika moni.
Onneksi olen sentään muutakin syönyt, kuten parempaa laitoskeittiöruokaa kuin omina kouluaikoinani 1990-luvulla. Hiljattain maistettu kanaviilokki toi voimakkaat (maku)muistot esiin, joita ei laimentanut Iida Rauman Hävityksen lukeminen. Vastapainoksi koulu- ja lehtityölle totesinkin tarvitsevani samppanjaa niin parina aiempana viikonloppuna kuin syys”loman” alussa. Ruskan vasta hahmottuessa oli oikea hetki avata odottamani lohenpunainen J. Lassallen samppis, jonka tilasin kesällä Bottlescoutsilta.

Tämän ja syyslomasamppanjan välissä on mustaa puuroa, josta en muista mitään. Mennään siis suoraan syyslomasamppanjaan, jonka ostin kesällä Viking Gracen aina yhtä ilahduttavasta Tax Free -valikoimasta. Tosin tällä kertaa en löytänyt a la carten jämät -alepömpeliä, mikä oli huutava vääryys. Ehkä kuitenkin vaalin selkääni ennalta, sillä olisin todennäköisesti kantanut 11 euron isoja erakkoja (Crozes-Hermitage) selkä vääränä kotiin. No, nyt tein sen samppanjalla…

G. Gobillard on samppanjatalona minulle aika vieras, joten tartuin ilman muuta tarjoukseen, 39 euroa per vintagepullo. Vuosikera 2015 herätti hyvin samankaltaisia viboja kuin vastaavan George Vessellen maisto elokuun tastingissa. Nyt tässä Gobillardissa päärypäleenä on kuitenkin Chardonnay 60 prosentin painotuksella, loput Pinot Noiria. Maku oli raa’an viheromeinainen, kuitenkin auetessa potentiaalisen mausteinen, kivan freesi samppanja, jonka jättäisin ehdottomasti kellariin vielä pariksi vuodeksi. Roseeversio on vintage 2016, luultavasti en malta olla avaamatta sitä jouluna.

Syksyiset kelit ilman sadetta saavat ainakin minut janoamaan aromikasta roseeta, joka on muodossa missä hyvänsä täydellinen pari punajuuriherkuille. Erityisesti muistan Taltarni Rosen ja punajuurivuohenjuustorisoton upean liiton. Rotari roseeta ostan usein myös risottoon lorotettavaksi, sama viini kun käy loistavasti kylkeen. Kun tässä plärään syksyn aikana otettuja kuvia, olen tänä syksynä juonut kuitenkin harvinaisen vähän roseeta. Sienten kanssa on tullut avattua aina valkoinen tai punainen, kuplilla tahi ilman. Olen kaiken liikenevän vapaa-aikani nuohonnut metsissä, mikään ei palauta yhtä hyvin.
Tattimetsän skumppana toimi tämä loistavan hinta-laatusuhteen Fontanafredda BollaCiao Brut, joka on kuin köyhän naisen Franciacorta. En sokkona kyllä erottaisi. Maksoi samaisella laivalla muistaakseni vain 16,90 euroa.




Syksyn ainut roseeviini Korsikasta
Nyt löytyi kännykän kuvista yksi juotu rose, olisiko jopa syksyn ainut? Isula Cara, korsikalainen edullinen esitys, kuitenkin vallan mainio. Tämä kirvoitti Instagramin puolella mojovat Fort Boyard-muistelut, minä kun muistin, että tämä 1990-luvun klassikkosarja vankilinnoituksessa oli kuvattu Korsikalla. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, mutta varmaan muistatte kuka on kuuluisin korsikalainen. Napoleon tietenkin, joka on haudattu suomalaiseen graniittiin keskelle Pariisia.


Yllä olevalla kuvalla tavoittelin Fort Boyardin tunnelmaa. Erityisesti mieleeni on jäänyt jakso, jossa avainta etsitään alastoman naisen ihon koristemaalausten joukosta. En usko, että menisi sekään enää läpi. Googlettakaapa Fort Boyard, jos kaipaatte sarjasta lisätietoja.
Pointti oli kuitenkin se, että olisin halunnut kirjoittaa kattavamman pläjäyksen korsikalaisista viineistä, mutten ole ehtinyt. Ehkä esittelen sitten sadan vuoden kuluttua tämänkin viinin sen jutun yhteydessä paremmin.
Syksy saapuu, saapui jo…


Teksti poukkoilee pahemman kerran, mutta aivotoiminnan pikselöityessä pitää panostaa hyviin viineihin. Tämä Donnafugatan etnalainen oli siitä jännä kokemus, että se vain parani viikon mittaan lipiteltynä. Tein italolihapullia, joiden kanssa endeeminen eli kotoperäinen Nerello Mascalese pääsi oikeuksiinsa.
Kirjoitan tätä parhaillaan hetki sitten pitämäni Italia-tastingin jälkeen, jossa taas pääsin elämöimään Etnan tuliperäisistä viineistä. Tässä myös etiketti on varsin vaikuttava. 32 euron hintaiseksi tämä Donnafugatan Sul Vulcano (ikoninen tuottaja Planetan lisäksi, onnea vuoden 2023 viinintekijä Alessio Planeta), on kuitenkin harvemmin hankittava. Myllyn Paras makaroni on tämän syksyn juttu, nyt kun sitä vihdoin taas saa!

Syksy on kaikenlaisen sadonkorjuun aikaa, mutta kodissa se on ollut tänä vuonna varsin niukka. En ole viljellyt juuri mitään paria poikkeusta lukuunottamatta.


Lämmityskausi oon myös aloitettu, joten siihenhän menee aikaa ja energiaa. Puuhellakulinarismi palkitsee monin verroin! Tein juuri elämäni parhaan kalakeiton puuhellalla. Hidas haudutusaika ja sähköttömyys maistuvat lopputuloksessa.

Turkuinen lopetus
Loput tästä runoudesta pyhitän kotikaupungilleni Turulle, joka vietti syyskuun lopulla syntymäpäivää. Historiallinen kaupunki muistaa historiansa edes silloin.

Turku Aperitivo järjestettiin myös samoihin aikoihin, eli sai 12 eurolla aperitivon ja pienen syömingin. Ilahduttava konsepti kerrassaan! Kävin tällä kertaa reilun viikon aikana Tiirikkalassa ja Tårgetissa suoraan töistä (miltä look näyttääkin). Paikat olivat oikein osuvat siksikin, sillä olin juuri pitänyt historiallisen Turku-opastuksen samalla raitilla. Minut voi jatkossa sellaiseenkin tilata, jos viinitastingit käyvät liian tavanomaisiksi!


Turkuhan on todella kaunis kaupunki, jollei tiedä liikaa ikävyyksiä eikä sure liikaa menetettyä. Olisi kiva pystyä nauttimaan enemmän siitä, mitä on jäänyt jäljelle. Kuralan Kylänmäki oli tuhoutua siinä missä lukuisat muut harvinaisetkin puutalokohteet, mutta onneksi tämä perinnemaatila jäi rikastuttamaan Jaanin peltomaisemaa.



Juoksen usein Kuralan läpi ”kampiförin” yli Ravattulaan. Nykyisinhän kapulalossin on korvannut silta. Sille on aina pakko pysähtyä ihailemaan pronssikautista maisemaa.



Toivotan teille lukijoille oikein kaunista syksyä – ja nythän on alkanut jo pikkujoulukausi! Tastingia pukkaa harva se viikonloppu, yritänpä niistäkin jotain vielä kirjoitella. Kiitos kun tilailette minua, vaikken mitenkään itseäni markkinoi! Tämä on jopa aika hämmentävää, nöyränä kiitän ja kumarran!

Adagio ja Kuutamosonaatti loppuhuipennukseksi.

