Eve Tänäkin vuonna pitämäni viinitastingit ovat painottuneet syystalveen eli pikkujoulukauteen. Siksipä tämä jo marraskuussa aloittamani blogijuttu on erikoistunut joulun makuihin. Tämä on toki mieluisa teema viininmaisteluun. Pulloriviinhän voi valita lähes mitä hyvänsä.
Aika moni haluaa ehdottomasti joulupöytään sen punaviinin, jonka myynti suorastaan räjähtääkin joulun alla. Omasta mielestäni se ei ole välttämättä toimivin kokonaisuudessa, mutta joulussahan on kaikessa muutenkin kysymys tunteesta. Tärkeintä on juoda sitä mitä itse haluaa, kunhan se ei ole käsidesi tai muu terveydelle haitallinen neste, joka alkoholi toki itsessään on. Mutta niin on ylensyöntikin. Onko joulussa lopulta mitään muuta terveellistä kuin sosiaalisuus, joka näyttäytyy kultaisimmassa valossa lähinnä mainoksissa? Toivottavasti suurimmalla osalla joulu on herkkupöytineen samanlainen kuin rapujuhlat Systembolagetin julisteessa. Ainakin siihen voi pyrkiä.
Mutta minkälainen viini jouluruualle yleisesti sopii? Ensin pitää tietysti määritellä, mitä on jouluruoka kussakin pöydässä. Nykyisin jouluna saatetaan syödä mitä tahansa noutopizzasta kampasimpukoihin. Veikkaisin perinteisimmän valinnan olevan silti monen sortin laatikot, harmaasuolattu kinkku sinappihunnulla ja kalapöytä silleineen. Instagramissa tein gallupin (täällä blogissa se on liian vaikea tehdä), jossa kysyin, mikä on tärkein jouluruoka. Vastauksissa painottui ylivoimaisesti kalapöytä, erityisesti mäti lisukkeineen sekä graavilohi. Aika harva lopulta mainitsi erikseen kinkun, se jäi jopa laatikoiden katveeseen. Erityispisteet annan vihreä kuula -vastaukselle, jota ilman ei minunkaan jouluni totisesti saavu. Mutta tämähän ei ole vain jouluruoka vaan ympärivuotinen symppis kuula!
Joulupöytään kuuluu makujen yliannostus. Jos jouluna syödään liikaa, myös makuja pitää olla paljon eli överisti. Tämä vaatii viiniltä kestävyyttä kahdella tavalla. Paras on usein sellainen viini, joka ei yritä olla liikaa mitään. Laatua ehdottomasti kannattaa valita, mutta jouluna kyse voi olla vaikkapa turvallisesta suosikista, joka ei ole aiemminkaan pettänyt eri makuihin yhdistellessä. Sanotaan, että joulu on ehkä ainoa vuoden hetki, jolloin saatan ostaa jotain tiettyä viiniä uudelleen. Jouluna kukaan ei halua pettyä, ja mehän tiedämme todellisuuden. Jos viinivalinta onnistuu, edes yksi joulun osio on pelastettu.
Rieslingin voi korvata vaikkapa Furmintilla tai Grüner Veltlinerilla, jos ei valitse liian hapokasta vaihtoehtoa. Pieni jäännössokeri tekee terää. Mutta jos haluaa täysin kuivan vaihtoehdon, Bourgognen Chablis tai uuden maailman kypsempi Chardonnay toimii kyllä loistavasti sillittömien kalojen kanssa.
Linkkaan tähän nyt kaksi kirjoittamaani lehtijuttua viinisuosituksineen, josta Turun Sanomien trio löytyy maksumuurin takaa. Aamuset Tontun juttu ei ole vielä tullut netissä ulos, mutta täältä näköislehdestä se kulinaristin joulu löytyy sivulta 36. Ja sanoisin myös sivulta 22, sillä Martin Nordell suosittelee siellä sillisamppanjoita. Ah, Herkkunuotan tähtianissillit jo tärisevät innoissaan jääkaapissa. Todennäköisesti yhdistän ne kuitenkin olueen, joista Chouffe tai parina aiempana vuonna Fiskarsin Munkintie on päätynyt joulupöytääni. Joka tapauksessa vähän tuhdimpaa kaikua luostarista.
Millainen on keskitien laatuviini olematta tylsä? Mahdollisimman keskitanniininen, ei liian tamminen, ehkä vähän jäännössokerinen, ei liian hapokas. Noh, ei kuulosta siltä, että itse valitsisin normaalisti tällaista viiniä. Mutta joulupöytään se sopii kuin nakutettu. Viinitastingeihin en ole kuitenkaan halunnut valita vain kansan rakastamaa ripassoa ja rieslingiä. On paljon muitakin, mutta edellä mainituilla viineillä tuskin menee kovin pahasti pieleen.
Jos nyt noista lehtijuttujen kuudesta viinistä valitsee, tuskin mikään mönkään menee. Ne on vieläpä testattu asianmukaisesti joulumaisten ruokien kyljessä. Pari viineistä oli mukana myös pitämissäni tastingeissa, georgialainen Saperavi-rypäleinen Bedoba hennolla jäännössokerilla sekä Bourgognen Metisse Crémant, joka on ollut vakiovalintani joulupöydässä. Nyt testasin sen vielä tuottajan lupauksen mukaisesti Benedictin munien kera. Toimi kyllä todella hyvin. Itsessään Metisse voi olla liian hörhöä monen makuun, siinähän maistuu aika voimakkaasti käymishiiva. Minusta hyvällä tavalla. Tämä on ehdottomasti ruokien parissa loistava tuhdimman puoleinen cremant, jonka valikoimapeitto on joulun allakin aika hyvä. Jos pitää Metisseä liian erikoisena, voi vaikka valita Andre Delormen Cremantin. Kunhan valitset cremantin, jollet samppanjaa raaski, on joulusi pelastettu.
Vaihtoehtoisesti kannattaa valita roseekuplia. Itse join jo jouluksi aikomani G. Gobillard Brut Rose Vintage 2016 -sampan, sillä joulun lapsena joudun valitettavasti juhlimaan koko joulun putkeen. Ei kyllä kaduta yhtään, että joinkin erinomaisen kirsikkaisen ja tasapainoisen hapokkaan roseesamppiksen ystävien ja hodarien seurassa, jotka toisinaan ovat myös sama asia.
Tähän liittyen minun pitääkin kertoa aivan ihana asia. Tänään vastaanotin ystävältäni aidon hot dog -kuusenkoristeen, jonka hän osti minulle Helsingin joulumarkkinoilta ja lähetti kuplamuovitettuna perille! Olen yhä aivan haltioissani tästä lahjasta, kiitos! Nyt tuleekin kiire löytää minikuusi tälle hodarikoristeelle ja samppanjalle, joka minulta niin ikään löytyy lahjaksi saatuna kuusenkoristeena. Ystävät tietävät makuni erinomaisen hyvin!
Palatakseni Gobillardiin, tämän pientuottajan samppanjoita ei saa Alkosta vaan Viking Linen tax free -valikoimasta. Ostin taviksen 2015 ja roseen 2016 vain 39 euron tarjoushinnalla pottu. Nyt hinta on vähän yli 50 euroa, mutta silläkin oston arvoinen investointi ehdottomasti. Jos mietin tätä roseeta, kuinka paljon enemmän ryhtiä ja luonnetta tässä on johonkin Möetiin verrattuna, jossa brändi maksaa pullossa kympin ellei enemmänkin. En silti väitä, ettäkö isojen talojen vakiosamppanjat huonoja olisi, eihän samppanja koskaan ole. Mutta kyllä pientuottajilla vaan on usein paljon mielenkiintoisempaa tarjolla.
Mitäs nyt sitten, kun viimeinen samppanja kellarista on juotu, ja joulu on edessä? Minä nimittäin nautin myös varjelemani Louis Roedererin (Collection 243, Alkossa uusin 244) ex tempore-esisynttäreillä racleten parissa. Mikä parasta, viilensin pullon alikulkutunnelissa, paremminkin lumessa graffitien kupeessa.
Aivan loistava turvallisuushakuisten samppanja, jota kyllä suosittelen joulun kalapöytään, jos fyffeä riittää. Hyvä osoitus tämän vakiotyylin samppanjan taianomaisuudesta, miksi myös näitä ostetaan vuodesta toiseen. Tiedät mitä saat. Kyseessä on Roedererin kohdalla monen vuosikerran blendi, joka myydään eri numeroin riippuen siitä, mitä nyt on sekoiteltu. Ehkä maussa ei pyritä aina yhtä orjallisesti saman toistoon, kuten vaikkapa Mummissa.
Vakiosamppanjassa siis sekoitetaan yleensä kolmea päärypälettä toisiinsa, näillä sitten kikkaillaan sen mukaan, mikä millonkin maistuu miltäkin. Tavoitteena on pitää aina samppanja samanlaisena. Vaatii melkoista taituruutta. Samppanjataloille suurin raha tulee juuri näistä niin sanotusti ennustettavista kuluttajasamppanjoista. Voin kyllä kertoa, että minulle kuluttajana tämä nykyinen Roedererin 70 euroa alkaa olla jo liikaa. Tämänkin takia suosin pientuottajien samppanjoita. Usein niitä saa jopa alle 40 eurolla ja ne häikäisevät laadullaan.
Racleten kanssa hedelmäinen Roederer oli jumalainen, kuten me kaksi satoja grammoja juustoa sun muuta ahmineet pienet naiset. Roederer kesti myös valkosipulit ja kaprikset, uskoisin siis että sillinkin. Mutta nyt kun tätäkään samppista ei enää ole, oli tilattava lahjarahoilla uusi. Jännitän, ehtiikö se saapua ennen joulua, sillä vähän myöhäistyin tilaukseni kanssa. Tilasin samalla ukrainalaista furmintia sun muuta, jotka tosin aion vasta myöhemmin maistaa. Mutta jos Eric Taillet ehtii kotiin jouluksi, hänet palkitaan korkkaamisella. Muistattehan aiemmin kesällä maistetun Tailletin, joka ei ole sama versio, sitä ei saanut Alkosta. Mutta samoin on tämä sataprossainen Pinot Meunier, joka on minulle yhtä kuin joulun maku. Pyöreä ja mausteinen, miltei kuin samppanjoiden vihreä kuula!
Vihkiytyneet olette ehkä huomanneet, kuinka Pinot Meunieria edelleen ihmeellisesti vähän dissataan, etenkin päälajikkeena. Tyypillisesti sitä käytetäänkin blendissä, mutta ajat muuttuvat. Mutta näin se menee, että kaikki eivät tykkää kaikesta. Se ei silti ole huonompi, mistä itse ei välitä. Vihreän kuulan vihaajille suosittelenkin Pinot Meunier -samppanjaa.
Koskakohan muuten vihreä kuula -yritys Fazer lanseeraa vaaleankeltaisen samppanjakuulan? Toisaalta haluan itse samppanjani juomana, en vaikkapa etikkana (jonka korkin unohdin auki ja sinne lensi heti kärpäsiä). Olisi vain hauska ajatus. Ehkä se Suomessa pitäisi olla ensin päärynäinen proseccokuula.
Lopuksi niitä suosituksia
Lisää suositusviinejä olisi huru mycket, mutta aika on rajallinen, eli alkaa puoli yhdeksän uutiset. Mukava saavutuksen tunne saada vihdoin tämä joulujuttu kirjoitettua, niin sekalainen raakile kuin se sitten onkin. Harmittaa myös, etten antanut jalansijaa tuhdimmille punaviineille, kuten vaikkapa suosikilleni Crozes-Hermitagelle ja vaikkapa Riojan Lan-sarjalle.
Tuntuu, että mitä enemmän kirjoittaa työkseen, sitä rankemmin laatu heikkenee täällä vapaa-ajan puolella. No, tämän on tarkoitus olla minulle aivojen nollausta. Tiedättekö mikä se on jouluna? Se kun joulupäivänä on yksin kotona, Lustaun Cream Sherry lasissa. Maustekakun pala suussa ja varmaan jälleen puoli yhdeksän uutiset ruudussa. Tai sitten Mauno Koiviston Historian tekijät luvussa, jonka sain synttärilahjaksi. Manun filosofiaa vuodelta 1995. Minun pitäisi olla kansainvälisiin suhteisiin perehtynyt myös ensi vuoden puolella, joten Manu käy hyvin joulun lukuvuoren huipuksi. Lisäksi sain paikallishistoriaa, jota kirjoitan vähän itsekin. Jännä nähdä, minkälaisia kirjallisia lahjoja tulee jouluna, vaiko kenties pullon mallisia. Yhtä kaikki kummatkin ovat yhtä toivottuja. Sekä aineeton lahja aika ja elämä.
Hyvää, herkullista ja tunnelmallista joulua toivotan teille lukijoille!
Jättäkääpä minulle joululahjaksi terveiset kommenttiruutuun, niin sinne tulee muutakin kuin nigerialaista kosintaa tahi lottovoittoa.
Onko sinulla jo joulun viinit valittu?
