Eve Taas pääsemme lempiaiheeseeni: mahdottomien asioiden pistämiseen paremmuusjärjestykseen. Mutta Instagramin stooreissa kun asiaa kysyin, teitä lukijoita kiinnosti eniten höpinä parhaista juomistani viineistä tänä vuonna. Ja ilokseni heti seuraavana perässä oli suuri ja mahtava oliiviteoria, lanseeraamani pseudotieteellinen, mutta ehdottoman tosi valintaperuste hyville viineille. Tästä lisää myöhemmin! Mennään ensin täysin muistinvaraiseen arvioon siitä, mitä tänä vuonna on tullut juotua.
Saksalainen antologia tulvalla ja ilman (sekä överisti herkkuja)
Alkukeväästä vietimme pienellä ”hifiporukalla” iltaa saksalaisten rieslingien ja spätburgundereiden parissa. Fanitan henkilökohtaisesti useammin Spätburgunderia (sama asia kuin Pinot noir) kuin Rieslingiä, vaikka minut ehkä tästä lausunnosta tervataan ja kieritetään höyhenissä (olen löytänyt vielä enemmän makuuni sopivia risukoita Itävallasta ja Unkarista, jos tämän rypäleen perässä kuljetaan). Johtuen ehkä vähän ylikorostuneesta riesling-maniasta, minua vähän ärsyttää koko rypäle. Hyvin usein se maistuu aina ”samalta”, kuten myös monen inhokki, kissanpissamainen nokkospuskarypäle Sauvignon Blanc. Kuitenkin Riesling toimii aina, paljon useammin kuin SB. Ja saksalaiset osaavat todella risukkansa tehdä.
Maistoimme nämä kaksi upeaa rieslingiä rinnakkain alkupalojen kera. En millään muista tarkkoja ainesosia, mutta huippukokkimme valmisti meille aasialaistyylistä vaaleaa grillattua kalaa herkullisessa (soija?)liemessä. Riesling toki toimii tällaiselle aterialle kuin nenä päähän. Innostuin enemmän vuosikerran 2011 Prüm Sonnenuhr Wehlen Grosse Lagesta, joka oli yhä ilahduttavan terhakka eli hapokas. Todella tasokas moselilainen, sopivasti petrolinen laaturisu mielestäni varsin edulliseen hintaan 25 euroa:
https://www.alko.fi/tuotteet/591017/Pr-m-Sonnenuhr-Wehlen-Riesling-GG-2011/
Ostin toisen juuri parahultaisesti näitä hetkiä varten, kun parsakausi alkaa. Onnekseni sain jo maistaa saksalaista valkoista parsaa Panimoravintola Koulussa https://www.panimoravintolakoulu.fi/ jonne minut kutsuttiin varta vasten tämän elämyksen äärelle. Kiitoksia tästä vielä kerran! Käsimatkatavarassa kuljetettua, 26 tunnin ikäistä herkkua harvemmin pääsee yhtä tuoreeltaan Suomessa maistamaan.
Koulussa hollandaisekastikkeisen parsan kyytipoikana toimi erinomaisesti Steffen Trittenheimin Riesling 2020, mutta nyt haluaisinkin tällä omalla kellarin Grosse Lagella testata itse tehtyä hollandaisea ekoilla unkarilaisilla parsoilla, kun saksalaista tuskin kovin helposti mistään löytää. Vai saako kauppatorilta, hallåå?
Alkupalapöytä oli kerrassaan runsas ja nyt toistan itseäni lisäämällä toiseksi vuoden parhaaksi viiniksi myöhemmän tasting-inhokin oranssiviinin! Tämä upean ruusunmarjainen viini oli tyyliltään kuin suodattamaton roséviini, joka on tehty ruusunmarjalaaksossa. Talvella siellä on juotu yllin kyllin muinaista ruusunmarja-Blossaa, joka oli pakattu oranssinpunaiseen folkloristiseen pulloon. Se oli muuten yksi parhaita Blossia kultaisen sahramin lisäksi, jota sai vain Ruotsista.
Pidän usein vähän vaikeista viineistä. Jos joku suosittelee minulle kivaa, helppoa ja hedelmäistä viinä, en ole yleensä siitä kiinnostunut. Tähän genreen menee myös Prosecco, joka ei ole minusta kiva vaan useammin surullinen päärynälimonadia muistuttava esitys. Mutta nämähän ovat makuasioita! Jätin nyt kuitenkin kaikki kuplalliset juomani parhaudet tämän artikkelin ulkopuolelle. Kyllä niitä voi hakea esimerkiksi tästä kirjoituksesta: https://www.sipsiajasamppanjaa.fi/2022/04/29/samppanjamessut-glada-vappen/
En pääse millään nyt Saksan enkä tämän yhden illanvieton ulkopuolelle. Kolmaskin paras viini on tältä pöydältä. Tulvaviini Ahrista!
Ahrin Spätburgunderit ovat usein hyvällä tavalla vähän kiukkuisia. Sieltä tulevat kenties hapokkaimmat Pinotit Saksasta. Philip Kühnin ahrilainen oli myös kova esitys, mutta sitä maistoin jo viime vuonna. Ja täytyy sanoa, että tämä Bertram-Baltes Ahrweilwe Spätburgunder 2018 oli vielä luonteikkaampi. Jännän suolainen, oikein sipsimäisen euforinen esitys. Toimi aivan törkeän hyvin punajuuririsoton kanssa, jossa oli grillattua Iberico-possun kylkeä koristeena. Ihan parhaita yhdistelmiä aikoihin!
Myös Markus Molitorin Einstern 2017 oli kiva, mutta jotenkin rakastuin ahrilaiseen suolaisuuteen ja kiukkuun. Olisin ehdottomasti marssinut monopoliin ostamaan toisen, jos sitä sieltä olisi saanut. Tämä siis tarkoittaa, että asianosaiset tilatkaa minullekin pullo, jos vielä tilaatte tai saatte Ahrweileria lisää, kiitos!
Molekyylitason tietämykseni saksalaisista viineistä ei ole lähelläkään sitä luokkaa, kuin mitä pöydän parilla jäsenellä. Kuuntelinkin selostusta näistä viineistä vain ahnaasti syöden ja nauttien.
Buzukin, sypressien ja ”Kallun ritsan” kutsu
Huomaan taas ilokseni, etten ole kuvannut moniakaan tänä vuonna juomiani viinejä. Olisin nimittäin lisännyt tähän joukkoon kuvan kreikkalaisesta helmestä, Kir-Yiannin Kali Rizasta (2017). https://www.alko.fi/tuotteet/468777/Kir-Yianni-Kali-Riza-2017/ (huomatkaa oliivi makusymbolissa!)
https://vindirekt.fi/tuote/kali-riza (täällä spesifimpää tietoa viinistä, joka on tehty Xinomavro-rypäleestä)
Minut tuntevat tietävät, että minähän olen entiseltä elämältäni viininvalmistamossa, suorastaan amforassa asunut kreikatar. Rakastan kreikkalaisia laatuviinejä, vaikka ne sitten olisivatkin toisinaan ylihinnoiteltuja. Minusta kuitenkin parilla kympillä saa jo kuranttia tavaraa, kuten tämä äärettömän hyvin kellarointiin soveltuva viini osoittaa.
Maltoin säilöä ”Kallun ritsaa” reilun vuoden kellarissa, ehkä jopa kaksi. Nyt en ole aivan varma. Odotetusti hieman kuivahtaneet pinjat ja sypressit huojuivat tuulessa samalla kun poltin kaakeliuunia lämmittämään töllin kreikkalaiseksi tavernaksi. Kumma kyllä en enää muista, mitä tarkalleen söin tämän herkun kera, mutta jotain lihapitoista se oli. Ei olisi tarvinnut olla, kevyempikin ruoka olisi ollut varmasti passeli. Viininlehtikääryleille tämä viini sopi toki myös, Palirrian tölkkitavara kelpaa aina minulle. https://www.palirria.com/
Seuraavaksi haluan testata turkulaisen kreikkalaisen ravintolan Afroditen viininlehtikääryleet, jotka kuulemma ovat ihania. http://afroditetaverna.fi/ Mutta minulla ei ole enää ainuttakaan kreikkalaista punaviiniä kellarissa, valkoisia Lyrarakiksen viinejä kyllä. Testasin muuten myös Lyrarakiksen kiehtovan haastavan Melissakin, mutta samaan aikaan listautunutta Liatikoa en ole vielä maistanut. Onko joku jo maistanut tätä? https://www.alko.fi/tuotteet/435597/Lyrarakis-Aggelis-Liatiko-2019/
Aika kalliilta se Melissaki vaikutti elämykseen nähden, toki ymmärrän hinnan ja filosofian. Mutta samalta tuottajalta olen saanut 15 eurolla sykähdyttävämpää herkkua. Melissaki ja Liatiko ovat siis näitä ikivanhoja elvytettyjä kreetalaisia lajikkeita, Lyrarakis on tähän hommaan oikein erikoistunut. Arvostan!
No, pistetäänpä sitten vielä Edelweiss soimaan!
Mietin vielä parhaita viinejä, mitkä ovat jääneet oikein erityisesti mieleen. Sain hiljattain kunnian osallistua Bründlmayer-tastingiin, joka pidettiin niin ikään Panimoravintola Koulun Viinituvassa. Meille oli kertomassa tästä ikonisen itävaltalaisen viinitalon tuotannosta itse Thomas Klinger suoraan tilalta: https://www.bruendlmayer.at/en/winery/team/
Itävallan ja Saksan Chardonnayt ovat vähemmän tunnettuja, mutta koskaan en ole alle laadukkaan tasoista juonut. Kyllä tämä Bründlmayerin Chardonnay Reserve 2020 erottuu maun pituudellaan ja äärimmäisen tyylikkäällä tammellaan edukseen. Se onkin voittanut jo 1980-luvulla ” the Best Chardonnays in the World” -ykköspokaalin Vinitalyssa. https://www.vinitaly.com/en/
Nyt voin vain muistella tämän eteeristä makua, joka tuo mieleen tammimajan itävaltalaisella keltahedelmäkeitaalla. Täältä löytyy spesifimpää tietoa viinistä: https://www.bruendlmayer.at/en/wines/chardonnay-2020/
Ehkä lähimpänä tätä on, jos Alkon saatavilla olevaa valikoimaa miettii, Hannes Reehin versio: https://www.alko.fi/tuotteet/551167/Hannes-Reeh-Rohstoff-Chardonnay-2017/. Pari muutakin Chardonnayta oli tullut monopolin valikoimiin, myös Saksasta. Muistakaa nyt hyvät ihmiset, etteivät Saksan ja Itävallan viinit ole vain Rieslingiä, usein omasta mielestäni parhaat ovat muista rypäleistä tehtyjä. Eikä nyt Itävallan kohdalla voi jättää Grüner Veltlineriä mainitsematta. Mutta minulla on näitä vähän kellarissa ja varmaan niitä availen kesempänä, niin kirjoittanen näistä sitten myöhemmin enemmän. Kuten myös Bründlmayerista, joka on kenties tunnetuin itävaltalainen viinintekijä.
Tähän toukokuussa päivättyyn ”listaan” pääsevät siis:
- Prüm Sonnenuhr Wehlen Riesling GG 2011
- Bertram-Baltes Ahrweilwe Spätburgunder 2018
- Bassermann-Jordan Grauer Burgunder Orange 2020 (ekalla maistokerralla)
- Kir-Yianni Kali Riza 2017
- Bründlmayer Chardonnay Reserve 2020
- Miltei lisään listaan vielä portugalilaisen Niepoortin viinin Redoma Rosé 2019, josta kirjoitin jo viimeksi. Nyt on meneillään henkilökohtainen tammikausi, myös roseissa.
Varmaan heti tämän julkaisun jälkeen tulee mieleen joku katastrofaalisella tavalla unohtunut viini. Mutta kirjoitetaan sitten lisää! Mitkä ovat olleet sinun parhaat viinikokemuksesi tänä vuonna?
P.S. Kiitos vielä kaikille minulle herkkuja tarjonneille tahoille ja henkilöille!
Menee kyllä viime kesän alkuun, jos tarkkoja ollaan mutta kyllä tätä kelpaa vielä tänäkin vuonna muistella: Joseph Drouhinin Vosne-Romanee -oli Pinot noirissa kypsyys kohdillaan…🙂🍷
Ai että! Tämä on varmaankin ollut vielä vuosikertaa 2016, peut-etre. Miksen millään muista, maistoinko itse juuri tuota vai jotain muuta Drouhinia jossain sellaisessa tilaisuudessa, jossa juomalle ei ollut arvoistaan käyttöä jonkun ankankoiven kera. Drouhinit ovat kyllä aina kovia (ja turvallisia) . Valkkaripuolelta Rully ja Meursault, ah! Hyviä Bougogneja saisi kyllä tulla Alkon valikoimaan enemmän!