Sienimaniaa & metsäterapiaa

Syksyn taattu merkki on iloisten sieniveikkojen plopsahdus maan pintaan. Itiöjamit haiskahtavat kotona hiuksissa, metsä tarttuu ihmiseen kuin nihkeä sielu kärpäspaperiin. Metsässä hirvikärpäsetkin ovat kavereita, jotka eivät millään haluaisi luopua sinusta. Mikset siis menisi paikkaan, jossa sinua kaivataan?

Jos metsään haluat mennä nyt…
…niin takuulla yllätyt. Metsästä löytyy aina jotain erikoista, ainakin minä löydän. Poltettu Lada jostain 70-luvulta ainakin. Metsissä haahuilu on täynnä ajallisia kerrostumia. Itiöt ovat nähneet kaiken.
Metsäretki on yhtä hyvä syy syödä eväitä. Joskus evästauko on jopa ensimmäinen tapahtuma. Paras (ja etenkin bussissa viihtyisän odöörin luova) eväs on metwurstileipä. Metsässä ei kannata olla mitään liian hifiä, perinteiset leivät ja pullat. Vai onko parempia ehdotuksia?

Mietin, mistä aloittaisin suhteeni sieneen. Varhaisin lämmin sienimuistoni on ilman muuta Nintendo-tatti. Ennen ysärilaman ainoan piristysruiskeen Nintendon saamista joululahjaksi välttelin sieniä kuin ruttoa. Korkeintaan istuin kaverin luona vangin tekemällä sienijakkaralla, joita väsättiin Kakolassa (kuten myös vaalipömpeleitä).

Nintendo-sieni lienee suurimmalle osalle lukijoista tuttu tapaus. Suurin vastaanottamani kehu on ollut suojatietä ylittäessä seuraava, käyttäessäni punaista baskeria: ”näytät Nintendo-sieneltä, joka ylittää tien!” Nintendossa sieni tarkoittaa muistaakseni aina hyvää asiaa löytäjälleen. Vaikka kyse näyttääkin olevan kärpässienestä, kaikenlaisten sienien tunnistamistaito on rikkaus. Ovathan kärpässienet myös äärimmäisen kauniita, myös vankien tekeminä tuoleina. Yllättäen näyttäisivät olevan loppu: https://www.kakolanmyymala.com/tuote/17620304

Aloittelevan ja kokeneen sienestäjän kannattaa hommata hyvä sienikirja. Minullakaan ei ole sitä koskaan mukana. Eikä usein edes lahjaksi saamaani hienoa ruotsalaista tattiveistä, jolla roskat jäisivät metsään. Ambitioon ei ole oikeita väyliä oppia, muttei silti kannata poimia sieniä, joista ei ole ihan varma. Itse asiassa, viereinen sieni taisikin olla vaaleaorakas. Vielä parempi ruokasieni. Tämän hetkinen suosikkini on vaaleaorakaspasta rakuunalla, sitä on tiedossa tänäänkin.

Jostain syystä lapset eivät usein pidä sienistä. Onkohan kyse sienen kuvitellusta koostumuksesta (sehän varioi valmistustavasta riippuen) vai kenties siitä, että sienet ovat saduissa usein taloja, taikasieniä tai myrkkyvalmuskoja? Tai sitten, sienet ovat vain yhtä inhimillisiä kuin Nintendo-tatti, ettei niitä tee mieli syödä. Kuitenkin monella aikuisellakin esiintyy sienifobiaa. Ehkä joillain väijyy taustalla Tsernobyl-laskeuma, joka on kuitenkin todettu niin pieneksi, että sieniä voi huoleti syödä. Minkä maailman sieniä välttelevät menettävätkään! Jos kyse on mausta, kannattaa maistaa vähän kymmenen kertaa. Tutkimusten valossa tämän jälkeen saatat alkaa pitää mausta, makuaistisi on tottunut ja valmis vastaanottamaan uudet elämykset.

Ehkä sieniin kohdistuu myös turhia ennakkoluuloja niiden preparoimisen vaikeudesta, esimerkiksi ryöpättävien sienien vaivalloisuudesta tai myrkyllisyydestä. Osalle sienet eivät sovi niiden mahdollisesti aiheuttamien vatsavaivojen takia. Ei toki väkisin kannata syödä mitään, jollei syystä tai toisesta halua.

Ainoastaan korvasieni taitaa olla sellainen tapaus, että sen ryöppäystä minäkään en uskalla kokeilla. Monessa maassa korvasieni onkin kielletty tuote. En uskalla itse sitä valmistaa myrkkyhöyryjen takia, mutta syön kyllä mielelläni. Esimerkiksi Sauvon säilykkeen korvasientä olen uskaltanut kokata. Ravintolassa yleensä otan aina korvasientä, jos sitä on tarjolla. Rakastan korvasientä yli kaiken, tottakai sen pitää sitten olla tällainen haastava tapaus. Ranskassa sain myös vähän samantyyppisen makuista huhtasienikastiketta kera rapean uunikanan ja jonkun Bourgogne 1994 -pinotin, yksi elämäni parhaista aterioista.

Sienien kuivaus on ehkä helpoin tapa säilöä sienet, jos vain omistaa kuivurin tai vaikkapa ison leivinuunin yläpedin. Mustatorvisienien ohuudelle riittää yleensä ihan vain huonelämpö, mutta mahtaakohan olla validi oppi enää näillä sähkön hinnoilla. Myös saunominen on jo puoliksi kielletty. Olin joskus sieni-inhon aikana traumatisoitunut siitä, että saunamme oli täynnä kuivausvaiheessa olevia suppilovahveroja. En ole kokeillut itse saunametodia, epäilen sen toimivuutta ehkä turhaan. Minulla ei ole myöskään kuivuria. Käytän verantahellettä, mutta näin syksyllä se ei enää toimi. Suren vieläkin edellisvuonna pilalle menneitä herkkutatteja, joiden kuvittelin elokuun lopulla kuivuvan riittävän nopeasti. En siis suosi kuivaamista kuin nokkosten ja mustatorvisienten kohdalla, jälkimmäisiä en ole tänä syksynä vielä edes löytänyt. Suurinta herkkua esimerkiksi keittona pienellä kylmäsavuporohipulla.

Mistäs niitä sieniä sitten löytää? Koko Suomen tasolla ei kuulemma mistään, on huono sienivuosi. Varsinais-Suomen alueella tilanne on helpompi, minulle ollut jopa satoisa. Mutta minulla on ollut myös aikaa etsiä ja poimin eniten kaikkea muuta kuin yleisimmin fanitettuja sieniä. Tällä reissulla kavahdin aiemman metsäpolkuni jäämistä trampoliiniasutuksen alle. Olin varma, ettei metsässä olisi sieniä. Sen sijaan siellä oli dumpattuja omenia (tervetuloa asutuksen rotat) ja röykkiöittäin kangasrouskuja, erinomaisia ryöpättäviä sieniä.
Kangasrouskut ovat noita oranssin sävyisiä veikkoja, muut ovat haperoita. En ole aivan varma lajista, niitä on parisen sataa. MUTTA mikään ei ole myrkyllistä, sillihapero vain haisee sillille. Haistoin, että nämä eivät ole muuta kuin priimoja suolasieniin käytettäviä raaka-aineita. Iso- ja viinihaperoa ainakin on joukossa. Silloin siis uskaltaa vähän vapaamminkin poimia, jos on varma, että tunnistaa lajiston reunaehdot.

Usein maniaksi muodostuvat ne asiat, joiden kanssa on ollut tiiviisti tekemisissä lapsuudessa, tai joita on vältellyt. Minulla yhdistyvät nämä kaksi. Suvussa käytiin paljon metsässä, joten siitä tuli minullekin luonnollista. Tykkäsin käydä perheen ja isovanhempien kanssa sienessä syömässä eväitä. Minulla oli punainen kannellinen hilloämpäri, johon keräsin marjoja. Vihaan edelleen sitä hommaa. En tajua, miten jotkut jaksavat poimia kymmeniä litroja marjoja. Syön muutaman kourallisen tai poimin juoksulenkillä yhden pussin pakkaseen. Se on maksimi mihin kerralla pystyn. Hilloämpäriaikoinakin taisin saada maitoa ohuen mustikkakerroksen pohjalle ja sittenhän siinä oli valmis mustikkamaito. Sieniin en koskenut sormellakaan. En muista, koska tajusin ensimmäisen kerran rakastavani sieniä. Ehkä sinä ensimmäisenä kertana, jolloin maistoin kantarellikastiketta (muistaakseni lohimedaljongin ja perunoiden kera). Miten jalo ruoka! Minusta kantarellin ja hyvän Chablis´n yhdistelmä on yliveto.

Sienihulluus voi näkyä monin tavoin myös kirjahyllyssä. Tämä on Kupittaan Saven sulosieni. Yksi minisieni puuttuu, ilmeisesti se on jäänyt laittamatta jo tuotantovaiheessa. Ostin tämä antiikkiliikkeestä kympillä, myyjän varmaan kuvitellessa etten tiedä miltä tämän kuuluisi näyttää. Mutta minusta tämä on uniikki ja siksikin hieno.
Valaiseva Duux sieni-ilmankostutin (heh) löytyy luonnollisesti kaapistani. Saa myös vihreänä. Tiedot löytyvät täältä: https://lekmer.fi/ilmankostutin-punainen-sieni/p/3377

Kun vanhassa kerrostaloasunnossa oli tarve ilmankostuttajalle, halusin ilman muuta Duux Nintendo-sienen hoitamaan homman. Nyt suren, että hän on puutalossa viraton. Onneksi saatoin kuitenkin ostaa puiset kantarellikorvikset. Aina kun on ne yllä tai takissa kantarelliheijastin, löytyy sieniä. Yleensä juuri kantarelleja (yhdellä teellä, paljon näkee kahta). Ystäväni kauppasienineuvoja voi todistaa amulettien maagisen voiman. Häntä on myös kiittäminen, että ylipäätään tunnistan nykyään sieniä. Joka toiselta metsäretkeltä on kuitenkin lähetettävä hänelle kuvanäytteitä, vaikka Googlekin saattaisi auttaa. Mutta tämä on vähän sama kuin lakimiesten ja lääkärien ilmainen hyödyntäminen ystäväpiirissä (pois se minusta, hyödynnän vain sieniasiantuntijaa).

Yleensä en pidä kännykkää mukana juoksulenkeillä, joten suurimmasta osasta sienilöydöistä ei ole kuvia. Tässä menin kuitenkin varta vasten sieneen. Karvarouskuja löytyi iso läjä, kuvassa näyttää vähäisemmältä. Karvarouskut pitää ryöpätä ennen käyttöä, mutta niistä saa parasta suolasientä (säilyy pitkälle jouluun). Kangastatteja on tuossa vieressä, jalka sinertyy taittaessa. Kaikkien sienten ryöppäysohjeet löydät Marttojen sivuilta. Linkissä karvarousku https://www.martat.fi/marttakoulu/sesongin-ruoka-aineet/sienet/karvarousku/
Lainataan vielä Marttojen parempaa kuvaa karvarouskusta. Jostain syystä suomalaiset ovat alkaneet unohtaa rouskujen ja haperoiden käytön. Ehkä lähempänä itärajaa tämä on yleisempää. Teen sienisalaatin slaavilaiseen tyyliin yleensä aina smetanaan. Ensin rouskut tai haperot ryöpätään, sitten purkitetaan merisuolan kanssa ainakin reiluksi viikoksi. Sen jälkeen huuhdellaan, liotetaan suolaa pois. Pilkotaan sienet ja sipulit pieneksi silpuksi smetanan joukkoon. Tilkka sherryviinietikkaa päätyi viimeksi joukkoon sekä vakiot suola, musta- ja valkopippuri. Jotkut tykkäävät lisätä omenaa, mutta minä en kaipaa sitä sienisalaattiin.

Yleistä sienipuhetta on hyvä lisätä, jotta sienistä tulisi jälleen luontaisempi osa keräilijä-kuluttajaidentiteettiämme. Koronavuodet ovat selvästi lisänneet metsässä käymisen ja sienestämisen suosiota. Ajasta riippumatta herkullisimpien uusiutuvien luonnonvarojemme hyödyntäminen on vain järkevää – ja mikä parasta, ilmaista. Kun pakkanen on täynnä sieniä ja marjoja, kenties myös puutarhan anteja, sinulla on aina ruokaa mistä valmistaa ateria. Sienet eivät usein lihaisina edes kaipaa lihaa rinnuksilleen, jos joku sen perään itkee. Joku tattirisotto ja Nebbiolo, hyvänen aika.

Viime viikonloppuna korkkasinkin Torraccian Gattinaran 2016, jonka loput aion yhdistää tänään valko-orakaspastaan. Täydellistä, vaikka itse viini onkin vielä vähän raaka. Kuitenkin todella potentiaalinen kellaroitava. Oli kyllä täydellinen yhdistelmä jo nyt upeiden Torresin tryffelisipsien kanssa (pitänee jokin sipsijuttukin kirjoittaa).

Tatteja on löytynyt aika heikosti tänä vuonna, suunnittelin avaavani Torraccian siis tattiruoan kera. Viimeisin tattilöytöni ajoittui siihen aikaan, kun kerrassaan herkullinen Sauska Brut oli auki. Sitäkään ei saa enää Alkosta, harmi kyllä. Yksi loistavimman hinta-laadun skumppia yhdestä parhaasta viinimaasta Unkarista. Mutta sienillehän sopivat lähestulkoon kaikki viinit, ainesosien rasvamäärästä riippuen. Sekä oluet. Keksitkö hetkessä kulinaarisempaa ruokaa?

Turun kirjamessujen ruoka-viinipuolella (joka on viime vuosina lähinnä vitsi) ainut piristysruiske oli sieniseuran sieninäyttely. Kannattaa tällaisten äärille pysähtyä, oppi ei kaada kuin metsäojaan tutkimaan sieniä lähemmin. Huomasin, että olen jättänyt monet harvinaiset ruskotatit poimimatta, kun en ole ollut varma mitä ne ovat. Tämä on kyllä yhä hoettava perussääntö, poimi vain sieniä joista olet varma.
Perinteinen lankojen kasvi- ja sienivärjäys alkaa olla jälleen hitti ainakin somen perusteella. Vaikka minua aina hivenen ärsyttää asioiden trendiytyminen, tällainen vanhan perinnetaidon elvyttäminen on vain järkevää ja ekologista. Osaisinpa vain paremmin itsekin tehdä käsitöitä. Mutta sitä on myös sienestäminen kahdella kädellä!
Tämä veikko näytti tosi tutulta, mutten saanut varmuutta lajista. Jätin siis poimimatta loput sienet ja nämäkin jäivät metsään. Tunnistaako joku?

Te lukijat halusitte Instagramin gallupin mukaan lukea tällä hetkellä mieluiten sienistä. En tiedä, tarkoittiko se ruokaohjeita vai mitä. Tämä on nyt dadaa. Mutta sienimaniahan sisältää koko elämän. Miten helppoa onkaan poiketa metsään Suomessa, jossa lähestulkoon kaikkialla pöpelikkö on vain lyhyen etäisyyden päässä. Itse löydän pääsääntöisesti kaikki sienet 10 kilometrin etäisyydellä kotoani. Mitä enemmän kuljet metsissä, opit tuntemaan vakiopaikat ja metsätyypit. Näet heti, minkä tyyppisessä maaperässä kasvaa mitäkin sieniä, osaat suunnistaa oikeaan paikkaan. Paras vinkkini sienestykseen onkin: mene metsään. Mene vaikka lähiömetsään, jos se on riittävän etäällä tiestä. Usein lehtien ja sammaleiden alta löytyy herkkuja, joita muut eivät ole ehkä osanneet etsiä yhtä läheltä asutusta.

Osaako joku kertoa, mikä triplasiamilainen tämä on? Koko on suurempi kuin pääni. En poiminut, mutta joskus jotkut tosi epäilyttävän näköiset veikot voivatkin paljastua kolmen tähden ruokasieniksi!

Toiseksi paras vinkkini on: pidä aina jokin hätäpussi mukanasi. Koiranulkoiluttajilla se on varmaan kakkapussi, mutta muukin käy. Minigrip on hyvä, kun siihen voi kerätä myös marjoja vaikka suoraan pakastettavaksi. Hätähätätilanteessa myös vaikka juoksuasun taskuihin voi tunkea sieniä, mutta viimeksi yksi veikko värjäsi taskun ruskeaksi. Kiitos tästä. Herkullista oli silti!

Jos kuitenkin menet varta vasten sieneen, hommaa hyvä kori eristyslokeroilla ja se sieniveitsi. Kaikki roskat ja sienten tyvet kannattaa jättää metsään huolien ja stressin lisäksi. Jos sinua turhauttaa, ettet löydä mitään, aloita sinäkin kaiken muun bongaus. Itse etsin ajallisia kerrostumia, muinaisia kaatopaikkoja ja kaikenlaisia ihmisyyden jäänteitä. En voisi olla väittämättä, etteikö harrastukseni olisi minua monin tavoin elämässäni hyödyttänyt ja inspiroinut. Metsissä haahuilu on elämäntapa, jonka sivutuotteena voi sitten vaikka osallistua polkujuoksukisaan tai harrastaa fine dine -kulinarismia. Näistä kahdesta voisin pakon edessä luopua, mutten metsäkivellä istumisesta kuusien kuiskeessa, eväinäni metwurstileipä ja termarikahvi. Mitä muuta suomalainen tarvitsee?

Tämä oli myös nocturne kotimaisuushaasteelle, jonka tärkeä osa on omavaraisuus. Iloitsen, miten moni teistä lähti haasteeseen mukaan ainakin tiedostamalla valintojaan enemmän. Kaupassa ne maksavat, mutta metsästä saat ilmaiseksi sienet, marjat, terveyden. Näinä elinkustannushintoina on vain järkevää olla pois kotoa niin paljon kuin voi ja pakastaa metsälöydöt keskellä yötä halvimman sähkön aikaan! Toki kotiin on hyvä löytää metsästä jo yötä aiemmin, mutta sitkeimmät sissit myös yöpyvät metsässä. Tämän vuoden metsäyöpymiseksi ehkä lasketaan telttaretki Vepsässä, joka on riittävän kaukana Bodom-järveltä.

Jos tulee mitä tahansa kysyttävää sieniin tai mihin tahansa liittyen, minulta voi aina kysyä. Annan myös mielelläni vinkkejä lähiseutujen sienimetsiin. En ymmärrä miksi niitä tietoja pitäisi varjella muilta. Se on jokaisen etu, että mahdollisimman moni löytää sieniä ja innostuu metsäretkistä.

Koska olet viimeksi käynyt sienimetsässä ja mitä löysit? Minkä koet suurimpana sienestyksen haasteena?

Entinen ammattilainen, nykyinen hifistelijä.
Yhteydenotot:
eve@sipsiajasamppanjaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *