Samppanjapitoisia haaveita, höpinää & pullollinen Diapasonia (Pascal Doquet Diapason Le Mesnil Grand Cru Blanc de Blancs)

Jo on otsikolla pituutta, kuten on samppanjoiden nimillä. Kuvitelkaa karvalakkijantunen tavaamassa tuota muinaisessa tiskimyymälässä (yksi tavaussuosikkini ja muutenkin ehdottoman helmi tuote on kuitenkin Louis Jadot Pernand-Vergelesses Premier Cru Clos de la Croix de Pierre). Siitä vaikka saunaillan puhteeksi harjoittelemaan ranskaa, tuota Bourgognen ja Champagnen kieltä. Itse opiskelin sitä kuusi vuotta ennen tietoa siitä, miten paljon joskus arvostaisin kykyäni ymmärtää edes jotain viinipullojen takaetiketistä. Usein niistä löytyy suomeksi edelleen vain valaiseva ”sisältää sulfiittia”. Onneksi kuitenkaan maistamiseen ei tarvita muuta kuin tietynlaista kielitaitoa, makuaistia.

En tiedä, kuinka moni viiniharrastaja suunnittelee tulevia juominkejaan, mutta minä ainakin mietin tätä aihepiiriä jatkuvasti. Juuri julkaistussa Alkon trendiraportissa (https://www.alko.fi/juoma-ruoka/trendit/trendikatsaus-2022) kerrotaan, että nyt on muotia valita ensin viini ja luoda menukokonaisuus sen ympärille. Minulle tämä on ollut yleisin järjestys noin kolmasosan elämästäni. En kuitenkaan väitä olevani edelläkävijä, pikemminkin perässälaahaaja. Juomatrendejä on kuitenkin kiinnostavaa seurata, kuten muotiakin, vaikken oikeastaan osallistu kumpaankaan. Luen kirjatkin yleensä vasta sitten, kun ne ovat vähintään vuosia vanhoja. Mutta varmuudella olen etulinjassa lasi ojossa, jos jossain poksahtaa korkki.

Edellisen lausahduksen sanoin jollekulle, hetkeä ennen tietoa siitä, että päädyn samppanjamessuille lorottamaan tätä jumalten juomaa janoisten laseihin. Ehkä myös omaani!? En ole koskaan osallistunut Turun Tårgetissa pidettäviin samppamessuihin (https://samppanjamessut.fi/), sillä olen ollut aina ja ikuisesti tuolloin töissä. Nyt, kun ajattelin voivani osallistua, liput olikin jo myyty loppuun. Mutta toisinaan universumi toimii puolestamme – yhteensattumien törmäyskurssilla päädyin lupautumaan tiskin toiselle puolelle!

En tiedä paljonko tuotetietoa ihmiset kaipaavat tällaisilla messuilla, homman ydin taitaa kuitenkin olla lähinnä juomista nauttiminen. Olen tässä nyt kuitenkin lueskellut juttua pömpelissä tarjolla olevista samppanjataloista (joista kirjoittanen sanasia messujen jälkeen). Alkaa jo vähemmästäkin suu napsua.

Tänä vuonna olen maistanut ”vain” kahta eri Bruno Paillardia, Andre Clouetin Chalkya, Billecart-Salmonin vintagea 2002 sekä varmasti vielä jotain, jota en nyt saa kuplaiseen päähäni. Kaikki nämä maistamani sampat olivat erinomaiset, BC 2002 tosin vasta monen tunnin aukiolon jälkeen. Mitä tästä opimme? Myös paremmat samppanjat on syytä tuulettaa kunnolla, jos halajaa päästä stratosfääriin tai edes yhden nautintoportaan ylemmäs. Nautintoporraskin on ihan todellinen juttu, sillä edelliskesänä korkkasin kesälomapullon Ruinart Blanc de Blancsin talomme portailla, yllättäen makuparina oli sipsiä! Siinä kohtaa, kun samppanja aukesi huippuunsa, joimme jo viimeisiä lasillisia. Sanoisin, että yli 70 euron samppanjoissa kahden tunnin aukiolotoive ei ole liioiteltua.

Alkon pullohinnoissa jos miettii niin liidunvalkoiseen pulloon pakattu Chalky oli todella tasokas hintaansa nähden. Saatan tilata sen vielä hääpäiväjuomaksi, ellen sitten keksi muuta tai avaa kellarin viimeistä samppanjaa, Lansonin Black Labelia. Sen saimme joululahjaksi. En ole sitä vuosiin maistanut, kuten en myöskään Lansonin roséta, josta sain eräältä IG-tilini seuraajalta suosituksen. Edellinen maistokerta oli Lanson-pömpelin edustalla Turun jokirannassa ikuisuus sitten, jolloin armoitetut juomat kaadettiin muovilaseihin. Olisin ollut pöyristynyt, mikäli en olisi jo samana kesänä nesteyttänyt itseäni muovilasin avittamana puolimakealla Mummilla ja mansikoilla. Tilanteen mukaan, mutta valitettavasti taidan olla se ärsyttävä hifistelijä, joka on pakannut piknikkoriin Riedelin. Odotan parhaillaan lähetystä saapuvaksi, tilasin Riedelin Veritas-samppalasit alesta. Niitä siis en ota mukaan piknikille, ellen sitten korkeintaan pihalle. Mutta ne muoviset Govinotkin ovat kyllä oikein passelit hätätilanteessa!

Minun piti kuitenkin kirjoittaa kivasta pientuottajasampasta, joka ei ole se joku tämän vuoden unohtunut. Miten voisin unohtaa päivätöistä saamaani läksiäislahjaa, Le Mesnil-sur-Ogerin Grand Cru -kylästä peräisin olevaa Pascal Doquetin Diapasonia ja Tove Janssonin novellikokoelmaa!

Tämän kaiken kylkeen minulle luvattiin vieläpä ravintolaillallinen! Ylimääräisen k-kaverin takia ravintolameiningit ovat jääneet keväälle, mutta tässä on ollut hyvin aikaa pohtia kohdetta. Vahvoilla ainakin on uusi Ludun tilalle avattu Siro. Onko jollakulla jo kokemuksia?

Tämän kivan luonteikkaan luomusampan (https://vindirekt.fi/tuote/pascal-doquet-diapason-le-mesnil-grand-cru-blanc-de-blancs ) vetäisin huiviin eräänä kauniina iltana reikäisissä verskoissa uutisia ja ajankohtaisohjelmia katsellen. Olin ihme kyllä yksin kotona, minulla oli päivän kirjoitusrallin jälkeen nälkä ja jano. Katsoin jääkaapiin, siellä oli avaamaton Castellon rosépippuribrie. Avasin sen ja pistin tarjolle kera matzen (juutalaiseen pesah-juhlaan kuuluva happamaton leipä, joka muistuttaa maultaan Cream Crackeria mutta on huomattavasti koukuttavampaa). Avasin samppanjan, josta kuului se täydellisen oikeaoppinen naisen huokaus. Tällaisen opetuksen sain aikoinaan eräältä viinialan setämieheltä. Poksahdus taas on mielestäni aika maskuliininen, joten ehkä avaamiskokemuksen lopputulema on täydellinen anima-animus.

Sitten päästään arvioimaan, onko juomamme samppanja maskuliininen vai feminiininen. Itse en tällaista oikeastaan pohdi, mutta kyllä juoman temperamentti käy yleensä heti ilmi. Diapason on tyyliltään tosi siiderimäinen, sellainen rutiseva Extra Brut -lady normandialaisella uimarannalla, vaikka onkin Champagnesta kotoisin. Löytyy mineraalia, sitrusta, greippiäkin hitunen. Mutta eniten ihanan krispiä , kuitenkin jo vähän kypsynyttä omenaa, joka raikasti mukavasti kaakeliuunilämmitetyn olohuoneen tunnelmaa. Omenaan oli jo ehtinyt tulla mausteisia jälkiviboja, muttei juuri paahteisuutta. Enemmän briossia. Itse en olisi luokitellut tätä runsaaksi ja paahteiseksi, kuten Alkon sivuilla. Pikemminkin vivahteikas ja ryhdikäs. Tosi kiva, viisi vuotta hiivasakan päällä kypsynyt herkku. Tämä jättää vähän varaa ajattelulle, sohvalla syntyy äänetön dialogi. Kulinaarisella puolella en kaivannut seuraksi mitään muuta kuin mainitsemani juuston keksillä. Mutta toimisihan tämä samppanja varmaan todella laajasti erilaisten klassisten ruokien makuparina, varmasti myös vähän eksoottisempienkin. Sushi? Parsa ja uppomuna? Kampasimpukkaa ja sahramirisottoa, se on siinä!

Käsittääkseni monet Champagnen pientuottajat, ns. artesaanisamppojen valmistajat ovat tavoitelleetkin vähän robustia siiderivibaa. Ei kliinisen tyylipuhdasta paahteisuutta vaan alkukantaista, pullotettua luonnonmukaisuutta. Pascal Doquet on tosi arvostettu luomusamppojen puolestapuhuja. Nykyisin Champagnessa tuotetaan yhä enemmän luomusamppanjoita, varmasti myös vastaamaan kuluttajien kysyntään. Kallista ja riskialtista se ilman muuta on. Pitäähän luomusertifikaattia hakevan olla ensin pari vuotta käyttämättä mitään torjunta-aineita (toki sen jälkeenkin) ja pitää täten sato alttiina kadolle. Voitte kuvitella jo ”pelkkien” viinirypäleiden hintaa, muistaakseni samppanjalajikkeissa se on jotain 18 euroa kilo (tämä auttaa ”pulliaista” myös ymmärtämään, miksi samppanja on niin kallis). Ilmastonmuutos tuo vielä omat ongelmansa mukaan. Jos pitäisi tai saisi olla jossain luomuviinien tuottaja, ehkä Champagne olisi se viimeinen hikikarpaloindikaattorilla mitattuna.

Mutta erittäin mielelläni näitä luomusamppoja maistelen! Toivottavasti tämä tehdään myös kuluttajille mahdollisimman helpoksi. Jokaisessa itseään kunnioittavassa Alkossa toivottavasti huolehditaan, että hyllystä löytyy myös luomusamppanja (mielellään rosésamppana myös yksi luomu myös tai edes sertifikaatiton vaihtoehto rose-Möetille). Täältä löytyvät Champagnen ajantasaiset järjestäytyneet luomutuottajat ja -viljelijät, joiden rantautumisesta Suomeen voi haaveilla: https://www.champagnesbiologiques.com/index.php

Mitenkäs tämä Diapason sitten toimi brien ja matzen kera? No, brie+samppanja ei voi mennä metsään, ei mitenkään. Mutta rosésamppa ja brie ovat usein jopa vielä parempi yhdistelmä. Nyt olisi ollut juustossa mukana vielä rosépippuria. Täytyy sanoa, että maukas suuren puljun juusto, ostan tätä varmasti toistekin. Anteeksi, kolmannen kerran! Aiemmin maistoin tätä Pomerolin kera, Chateau Grange-Neuve 2015 (huippuvuosikerta). Sille sopi paremmin aurajuusto, brie jäi jalkoihin. Siispä oli tosi kiva maistaa tätä nyt tämän samppanjan kanssa. Yhdistelmän osaset säestivät toinen toisiaan, vaikka parasta olisi varmasti ollut joku suomalainen brie-tyyppinen pientilajuusto. Myös reikäverska-uutiskontrasti toi tarvittavan lisän makuelämykseen yhdistettynä siihen euforiaan, ettei tarvitse herätä aamulla klo 5:30 töihin. Tällöin uutisetkaan eivät vielä masentaneet, sillä Ukrainan sota ei ollut vielä syttynyt, vaikka pinnan alla jo kyti.

Summarum, minusta samppanja on usein parasta omahyväisesti omassa seurassa tai erityiseen sosiaaliseen hetkeen sidottuna. Myös ruokajuomana se on aivan yliveto. En kyllä keksi, missä tilanteessa samppanja ei olisi paras valinta, hautajaisetkaan ei ole sellainen tilaisuus. Kyllä minä ainakin haluan omiini samppanjaa, tätä varten onkin hyvä olla henkivakuutus. Mikään uusi asia tällainen samppanjafilosofia ei ole, sillä jo madame Lily Bollinger sanoi seuraavaa: ”Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, samppanja on välttämättömyys. Siemailen sitä, jos minulla ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske juomaan – ellen ole janoinen.

Lisää kuuluisia sanontoja samppanjasta löytyy täältä: https://viinimaa.fi/artikkelit/samppanja/kuuluisia-sanontoja-samppanjasta#25272bac

Pitikö minun otsikkoon viitaten mainita vielä jokin samppanjapitoinen haave? No, ehkei kannata tällaista kirjoittaa, mutta kirjoitan silti: se olisi tietysti kustannussopimus ykkösellä läpi, silloin saattaisin olla valmis vastaanottamaan vaikka Lady Gaga -Dompan asianmukaisen koreografian siivittämänä. Vaihtoehtoisesti näen itseni suunnittelemassa omaa samppanjaslogania ja tartumassa remppalonkeron sijaan maalaussamppanjaan. Ikuinen verantaprojekti muuttuu heti ylevämmäksi, kun yhdistää perinnerakentamisen yhtä pieteetillä valmistettuun arvojuomaan. Ehkä se on samppanjahaaveeni, riittävän helposti toteutettavissa.

Lisäksi toki tahdon joka vuosi juoda mahdollisimman paljon samppanjaa, sillä koskaan ei tiedä, mikä saa kunnian olla viimeinen. Jos kuolisin huomenna, viimeisin samppa olisi Bruno Paillard Zero Dosage. Mutta viimeisin ateriani olisi pussinuudeli!?Millä samppanjalla sinun vuotesi tai viimeinen ehtoollisesti lähtisi käyntiin ja millä aterialla? Muita suosituksia ja kommentteja?

P.P.S. eli pitkä P.S.: Tästä höpinästä tuli mieleen, että minähän lupasin testata tänä vuonna suositussamppani Martinsillan grillin makkaraperunoille. Lonkalta heitin ei liian kalliin, mutta kuitenkin rehevän Chouetten rosesamppiksen päin makkaraperunaa: https://www.alko.fi/tuotteet/956457/La-Chouette-de-Champillon-Premier-Cru-Ros-Champagne-Brut/

Mikäli armoitettu suosituksen kysyjä on jo tätä yhdistelmää testannut, otan analyysin kernaasti vastaan. Itse asiassa, tässäpä hyvä ja romanttinen hääpäivämenu itsellekin. Ei turhan monimutkaista, kuitenkin tyylikästä ja helposti nautittavaa. Jälkiruoaksi vaahtokarkkeja ja kävely kotiin!