Eve Vappu siellä jo nurkan takana vaanii, siispä on ryhdistäydyttävä ja kirjoitettava pari sanaa samppanjoista ennen uuden kumoamista. Luulenpa, etten ole elämäni aikana maistanut yhden työpäivän aikana yhtä monta samppanjaa kuin viime lauantaina Turun samppanjamessuilla Tårgetissa. Olin kerrassaan mieluisalla työkeikalla Anoran kojussa entisen kollegani Hannin kanssa. Näin fiiliksissä aloitimme työpäivän vasta jäiden koristaessa coolereita!
Kuvaa varten otimme syliin potran pojan Bollinger Milléssimen 2011, jota sai kylläkin vain Tårgetin ravintolamyynnistä pulloittain. Mutta tuohan se kuvaan tiettyä extrastatusta, eikö?
Hinta Tårgetissa 275 euroa pullo.
Meillä oli sen sijaan avata vähän toisenlainen Bollinger-herkku, joka nopeasti katosi janoisten jonottajien suihin. Bollinger R.D. 2007 Magnum avattiin kello 15 oikein erillisellä, arvoisalla tiedonannolla.
Tämän Alkossa 985 euroa maksava (Jeroboam-kokoisena) harvinainen herkku kustansi messulaisille 24 kuplaa lasi, eli 24 euroa. Ei todellakaan paha hinta näin arvokkaalle ja upealle juomalle! Toki tuotetta ”piti ”itsekin hieman maistaa, jotta voisi varmistua sen korkkiviattomuudesta. Noh, enpä ole hetkeen näin upeaa Bollingeria juonut! Enkä varmasti tule hetkeen juomaankaan.
Upea, mausteinen ja pitkä jälkimaku levisi yhden jos toisen maistajan suuhun selvästi elämyksellisellä tavalla. Se näky, kun suomalaiset ovat onnellisia muuallakin kuin tilastoissa! Sen sain kokea ja siitä todella nautin. Onneksi avasimme sittenkin myös toisen pullon, jonka korkkiviattomuudesta ”piti” luonnollisesti yhtä lailla varmistua! Koko Suomeen saatiin 24 pulloa, joista kaksi avattiin Turussa ja vissiinkin kolme on tiedossa aivan kohta Grand Champagnessa Helsingissä (korjatkaa mikäli muistan väärin). Veikkaan, että tämä jumalten juoma ehtyy virallisessa pääkaupungissa yhtä nopeasti kuin epävirallisessa ja torellisessa.
En voinut olla miettimättä samppanjamessuilla Tårgetissa, miten samppanja on virrannut jo yli 250 vuotta sitten saman talon yläkerrassa sijaitsevassa Seipelin salissa, josta koko Suomen hotelli-ja ravintolaelämä on ponnistanut. Turun ja Suomen valtion kerma (tai siksi halajava väki) juhli tuossa hienossa salissa, jota harvemmin nykyisin yleisölle näytetään. Itse olen osallistunut siellä aikanaan suurempiin synttärijuhliin. Kyllä atmosfääri oli hyvin royal. En ymmärrä miksei netistä löydy lainkaan kuvia salista (jonka kaakeliuuni on vielä huomattavasti koristeellisempi kuin takanamme vaikuttanut kaunotar). Ikkunoista näkyi toiseen männävuosisatojen bilepaikkaan Brinkkalaan, jossa niin ikään kartoitettiin pariutumismahdollisuudet ja taloudellisesti kannattavat suvunjatkesuunnitelmat. Ajat ovat muuttuneet. Nyt me kaikki seurustelimme lasiemme kanssa täysin keskittyneinä olennaiseen!
Silloin toki myös keskustelemme olennaisesta: mitä lasissa. On ilahduttavaa, että ihmiset oikeasti haluavat tietää kunkin samppanjatalon luonteesta, eri samppanjoiden tyyleistä ja erityisesti tarinoista tuotteiden takana. Tarina on yhä tärkeämpi missä hyvänsä, tuotteet myydään tarinoilla. Silloin, kun filosofiaan ja tarinaan itsekin uskoo, tuntien jopa suoranaista intohimoa kohteeseen, ei ole kovin vaikea myydä.
Kyllä yksi samppanja nousi ylivoimaiseksi suosikikseni, se myös ohitti ikonisen Dom Perignonin, vaikka vuosikertaa 2012 maistoinkin jo makuaisti aivan hapoilla. Mutta pidetään teitä lukijoita vielä hetki kuvitteellisessa jännityksessä!
Omassa pömpelissämme oli edustettuina samppanjatalot Pommery, Mailly, Philipponnat, Gratiot-Pillière ja Leclerc Briant. Noh, näistä kolme on kuulunut jo aiempiin suosikkeihini, joten näitä ei tosiaankaan ollut vaikia myyrä eres turun giäälel.
Erityinen positiivinen yllättäjä oli Pommeryn rosé! Jos sitä saisi juodakseen Stureplanin diskoteekin kesäterassilla, en pistäisi laisinkaan vastaan. Jos nyt ensin pääsisi sisään eikä saisi ”valitettavasti ei ole tilaa” -selitystä kuten viimeksi, kun eräs seurueemme jäsen imitoi jonossa savolaisukkoa. Mutta meillä oli jonossa hauskempaa kuin varmaan kellään sisällä! Siitäs saitte Madden ex-kaverit ja kumppanit!
Minä olen mieltänyt Pommeryn aiemmin juuri tällaiseksi helposti lähestyttäväksi seurustelusamppanjaksi tai ”diskosamppanjaksi” (IG-ystävällinen, hyvin brändätty, näyttää hyvältä, maistuu kaikille) Talon tyyli onkin hedelmäinen ja jopa leikkisä. Olen monta kertaa katsonut, että aika hauska veto samppatalolta tehdä piccolosamppanja, jossa lukee ”it´s a boy!” ja ”It´s a girl!”
Osoitus Pommeryn leikkimielisyydestä ja kenties hivenen markkinahenkisyydestä? It´s a Boy:ta ei saakaan enää Alkosta, mutta tämä 0,2 kokoinen piccolo on saatavilla 20,49 euron hintaan. Suomessa tasa-arvokeskustelu pitänee huolen, että tämän kaltaista tyttö/poika-jaottelua, saati samppanjaa onnittelulahjana syntymästä saatetaan hieman kyseenalaista. Mut kyllähän tuo puteli nyt hyvältä ja hauskalta näyttää!
Tätä meillä ei ollut pöydässä vaan aiemmin mainittu herkullisen mansikkainen, silti vähän jo paahtunut rosé, sininen Brut Royale ja Milléssime 2009.
Joka tapauksessa Pommery ei pönötä, sitä arvostan suuresti. Turhantärkeys on rasittava piirre niin ihmisissä kuin samppanjoissa. Samppanja voi olla ikoninen klassikko vain puhumalla omaa kieltään, mitään ei tarvitse erikseen alleviivata.
Pommery on muuten ensimmäinen samppanjatalo, joka teki brut-samppanjan vuonna 1874. Keksijä Madame Pommeryn elämä on muutenkin perehtymisen arvoinen! Talo itsessään lienee myös nähtävyys kellareiden taidekokoelmillaan ja valoshow´llaan.
Sitten täytyy nostaa valokeilaan Champagne Mailly, joka on osuuskuntasamppanjatalo. Ainoa Champagnen alueella, jonka samppanjoiden kaikki rypäleet tulevat Grand Cru -luokitelluilta tarhoilta. Ensimmäinen CG-luokitus on peräisin jo vuodelta 1920, eli paljon myöhemmältä ajalta kuin Maillyn alueen viinien jo keskiajalta kumpuava arvostus.
https://www.alko.fi/tuotteet/945996/Mailly-Grand-Cru-R-serve-Champagne-Brut-Magnum/
Miettikää, että tämä magnum-leka maksaa Alkossa reilut sata euroa, siis vähemmän kuin paremmin brändätyt (magnumit) Möet, Taittinger ja Veuve Cliquot. Mailly ei ole maultaan mitään sinne päinkään, Mailly on intensiivisen hedelmäinen, jopa kermainen, vähän paahtunut ja selvästi kypsempi kuin monet verrokit. Oli hauska maistaa tätä heti avaamisen jälkeen ja muutama tunti myöhemmin. Kuin kaksi eri tuotetta miltei. Ensin samppanja oli vielä vähän sulkeutunut, se maistui tuhdimmalta kuin muistin. Jopa pureksittavan paksulta! Mutta parin tunnin jälkeen tietyn tunkkaisuuden oli korvannut upea raikkaus! Miten ihana oli juoda näin intensiivistä ja runsasta samppanjaa, joka kuitenkin yhtä aikaa on raikas! Minulle itselleni on aika selvää, minkä magnumin ostaisin lahjaksi jollekin, jos haluaa edullisempaan hintaan selvitä.
Moni kysyi, miten magnum vaikuttaa samppanjan makuun tai pitääkö paikkansa, että magnumissa samppanja kypsyy kaikkein optimaalisimmalla tavalla. Kyllä näin sanotaan, tätä myös esimerkiksi oma samppanjataridolini MW Taina Vilkuna on peräänkuuluttanut moneenkin otteeseen. Pommeryn kohdalla oli mahtava maistaa ensin sininen Brut Royale 0,75, sitten magnum ja lopulta samppanjaillallisella Jeroboam samasta tuotteesta! Kaikki olivat kuin täysin eri samppanjoita! Minun suosikkini tällä kertaa oli Jeroboam, jonka kaadon hallitsemiseen tarvitaan jo rautaista ammattitaitoa ja lihasvoimaa.
Varmasti magnumeita ostettaisiin enemmän, jos nyt a) olisi rahaa, mutta ongelma b) mitä tehdä lopulle juomalle lienee yleisin miinus. Suomalaisella kun harvoin on kaanonissa nauravaa sukua ympärillään kuin erinäisissä mainoksissa, tai jos on, he huutelevat kuorossa ”helmiä sioille” tai toteavat maiston jälkeen ”onpa hapanta”. Kuulostaako tutulta? Siksi magnumit on ehkä syytä avata samppanjaa arvostavien ihmisten seurassa, usein siis kööri koostuu ammattilaisista tai muuten vain viini-ihmisitä.
Toki kotisohvallakin voisi magnumin aukaista, mutta aika monelle pariskunnalle niin sanotusti pullo per kärsä alkaa olla liikaa. Riskillä voisi toki magnumin avata ja säästää seuraavalle päivälle, joskus nimittäin samppanja on aivan mieletön vasta seuraavana päivänä. Tällaisen kokemuksen sain viimeksi Vouvrayn de Chancenyn klassikkokuohuvan kanssa, joka oli upea vasta vappupiknillä eikä aattona mäellä. Jos nyt joku ihmettelee, miksei se jäi juomatta, silloin olin vielä tauottomassa kuohariladonnassa vappuaaton ryysiksessä. Aika monelle tulee uni varhain illalla, kuten minulle sohvakoomassa, ja vasta seuraava päivä on SE päivä.
Tänä vappuna on tiedossa kylmää, joten piknikmaa ei varsinaisesti kutsu. On kyllä tylsää pitää näin pitkä tauko traditioissa. Sentään edellisvappuna olimme metsäretkellä kera kuoharin (Pongracz Blanc de Blancs).
Mutta palataanpa vielä näihin samppanjamessun tarjontoihin, sillä grande finale on esittelemättä!
Philipponnat maistui messuilla ihmeen harvalle, en tiedä onko tänä vuonna 500-vuotisjuhliaan viettävä talo kuitenkin monelle vähän vieras. Minä olen aina tykännyt heidän Pinot Noir- vetoisesta tuotannostaan, erityisesti myös heidän ”perussampasta”, joka ei Alkossa 57 -euroisena ole ollenkaan pahan hintainen. Siinä on aika mukavasti tammea, muttei kuitenkaan liikaa, ei mitenkään ylikorostuneesti (Bollingerin ja Heidsieckin tyylit voivat osalle olla liian tammisia). Philipponnatin tyyli on elegantti, tyylissä on mielestäni vähän samaa kuin Bruno Paillardin fanittamassani. Lempparini Philipponnatilta on tälläkin kertaa rosé, vaikka myös Millessimé 2009 oli upea. Philipponnatin samppanjat ovat hyvin selkeitä, hienolla tavalla yksiulotteisia, jos näin voi sanoa.
Seuraava talo pöydässä onkin sitten Gratiot-Pilliere eli omalla kansankielelläni gratinoitu pilleri. Jotain gratiininomaista paistopintaa Pinot Meunier-vetoisista samppanjoista kieltämättä löytyy! Pinot Meunier jakaa samppakansaa kahtia, osa tykkää, osa ei. Nykyisin tehdään yhä enemmän sataprosenttisia lajikesamppanjoita kyseisestä rypäleestä. Näistä yksi suosikkini on ollut Joly, joka vaikuttaa nykyään torpassani kynttilänjalkana: https://www.alko.fi/tuotteet/599637/Joly-Prestige-Blanc-de-Noir-Mill-sime-Lieu-dit-les-Joines-Champagne-Brut-2016/
Näissä Gratiot-Pilliereissä kuitenkin on mukana kahta muutakin Champagnen päälajiketta Chardonnayta ja Pinot Noiria. Pöytämme yksi suksee oli tämän talon Millessime 2014, joka voitti juuri pari viikkoa sitten Viini-lehden Vuoden samppanja -tittelin.
Voittajat kiinnostavat aina ihmisiä, siksi on kiva, että voittajiksi valikoituu välillä jotain muuta kuin muutenkin isoja määriä myyviä viinitaloja. Enkä väitä, etteikö Gratiot-Pillière myisi, mutta kyllä volyymi on hiukan eri luokkaa kuin aiemmin mainitsemissa hyvin brändätyissä taloissa.
Voittajasamppanjassa Pinot Meunierin osuus on 65%, mutta vielä selkeämmin kyseinen rypäle mielestäni tulee esiin talon edullisemmassa, vain 33 euron Tradition Extra Brutissa. Voittajasamppanjakaan ei ole hinnalla pilattu, 43 eurolla tämä on kyllä kiinnostava tuote. Jäin ehkä kaipaamaan ruokaa rinnalle, jotta samppanja pääsisi uusiin ulottuvuuksiin. Jollei olisi korona-aika, ehdotukseni jokaiselle samppanjapömpelille on tietenkin sipsi – helppo, paras, edullisin ja himoittavin lisuke taittamaan samppanjan happoja! Tämä on myös vastalause muutamille henkilöille, jotka ovat epäuskoisesti hörähtäneet kuullessaan blogini nimen! Touchée!
Sitten. Sitten asiaan. Sitten Leclerc Briantin valtakuntaan, jossa on keksitty upottaa samppanjalasti mereen tarkoituksellisesti, toisin kuin Ahvenanmaan rannikolla. Niitä hylkysamppanjoita en harmi kyllä päässyt maistamaan, mutta kuulemma maku oli lähellä hyvin kypsää Sauternesia tai jotain sinne päin. Minua olisi kiinnostanut tässä tietenkin historian, ajan maistaminen.
Tämä on myös suurin syy, miksi hyvällä säkällä jaksan kellaroida jotain tuotetta edes kolme vuotta. Pidempään aikaan ei ole kärsivällisyyteni riittänyt. Pelkään myös aina ja ikuisesti pääsiäiskarmani laajenemista kellaroituihin tuotteisiin, eli korkkivikaa. Joka pääsiäinen avaan korkkiviallisen viinin, tämä pääsiäinen oli poikkeus vain siinä mielessä, että tuote oli ylikehittynyt (sain Hispano+Suizas Impromptu Roséen vuosikertaa 2016, vaikka tilasin 2020). Eli minun täytyy miettiä tuleva kellarointistrategiani uusiksi vai menisinkö peräti kypsyttämään tekemiäni liköörejä Aurajokeen? Liian hyvä idea toteutettavaksi!
Mutta palatakseni aiheeseen, Leclerc Briant on Champagnen tunnetuimpia luomutaloja, myös tunnetuin biodynaaminen tuottaja, johdossaan Hervé Jestin. Voisihan näitä oikeastaan kutsua natusamppanjoiksi.
Olen rakastanut Leclerc Briantin tyyliä ensipuraisusta lähtien. Se oli Leclercin Rosé, ihme kyllä olen unohtanut tilanteen jossa tätä maistoin. Mutta makua en unohda. Samppanjatalon linjan mukainen: pitkä, erittäin hedelmäinen, mineraalinen, ihana. Moni huokaili ihastuksesta sekä Rosén että Brutin kohdalla, paitsi silloin kun avasin pöytämme ainoan korkkiviallisen magnumin. Miten paljon minuakin harmitti, odotin jo väpättävällä kielellä saavani maistaa tätä yhtä suosikkiani magnumissa! Onneksi kuitenkin tavispullon anti oli todennäköisesti yhtä tasokas.
Mikäli minun pitäisi miettiä rahaa, ja omien ostojen kohdalla vähän pitää, niin nämä Leclerc-Briantin ”perussampat” ovat aina varma ostos, sopivat kaikelle ja kaikille olematta silti tylsiä. Viini-lehti arvioi kerran juuri Rosén kalliiksi, olisiko ansainnut jopa maineikkaan ryöstö-tittelin? Muistakaa, tämähän on vain ostoargumentti! Mitä ihmettä herrat, mitä olitte syöneet pohjalle? Nyt oli pakko mennä tarkistamaan Viini-lehden tämänhetkinen arvio. Nyt se on sentään neljä tähteä, harmoninen, laadultaan erinomainen. En usko, että se tästä kovin paljon heilahtelee!
Pöydän suosikkini oli kuitenkin saman tuottajan Abyss Millèssime Brut Zero 2015, 55-60 metrin syvytteen laskettu uniikki samppanja! Tiedättekö sen tunteen, josta aiemmin puhuin Bollinger R.D.:n kohdalla? Tämä Abyss veti suupielet vielä leveämpään hymyyn, äänetön lihasrelaksantti ja yhtä aikaa pakottava jähmettäjä osuu siinne huulien ulkosyrjien alaosaan suun herkullisuusjaostoon. Sinä vain juot ja ihmettelet, miten joku juoma voi koskaan olla näin HYVÄÄ. Miten voit aistia seisovasi meren rannalla, keräämässä simpukoita, kysyt heiltä kuuluuko, eteerisessä kuorossa he vastaavat sinulle ”kyllä kuuluu” täydellisen sinfonian muodossa. Et ole aivan varma, ymmärsitkö oikein. Sinun on juostava veteen, tuonne Bretagnen-Bordeaux´n edustalle Atlanttiin, Englannin kanaaliin, jonne myös samppanjan kapseli antaa valikoidut sukelluskoordinaatit.
Minun tuurillani samppanjajuoksuni päättyisi jalkapohjan rikki repivään näkinkenkään tai polttavaan meduusaan, mutta silti, silti uskon kokemuksen olevan edes etäisesti sama kuin ensipuraisu tästä meren syleilystä. Puraisu onkin liian groteski ilmaus. Abyssia maistelemalla keinut samettisen ja suolaisen aallon yllä. Jos olet riittävän taidokas, sinulla on toisessa kädessäsi premium-osteri.
Abyss maksoi 20 kuplaa eli 20 euroa. Puolikkaita annoksia myytiin myös paljon, tosi moni halusi tätä uniikkia herkkua maistaa. Yhtä monen ilme oli se sama tuttu, onnellinen, tunnusteleva mutta onnellinen. Moni kysyi hieman epäuskoisesti, voiko tässä maistua merisuola. Kyllä voi, ovathan ne pullot meressä upoksissa vuoden ajan. Häkeissä sinne lasketaan, häkeissä ylös nostetaan. Olisiko ollut 500 pulloa per häkkyrä. Vuosituotanto on 5000 pulloa, mikäli oikein muistan. Jokainen pullo on uniikki, meren virtaus on kova ja pullon sijainti meren pohjalla on jokaisella juuri omansa. Tämän näkee myös pulloista. Jokaisessa avatussa oli täysin erilainen pinta, osassa enemmän kuivunutta mereneliötä kuin toisessa. Siksi pulloissa ei myöskään ole etikettiä, turha sellaisia olisi ainakaan ennen mereen laskemista liimata, sen jälkeen taas tuhoaisi meren taideteoksen.
Sain kyllä tosi onnekkaasti juuri tämän Anoran kojun hetkelliseksi työpaikakseni. Rakastin Abyssia, jokaisessa avatussa myös oli selkeästi aistittavissa jokaisen pullon uniikkius. Suolaa ja mineraalisuutta taittoivat kirkastettu voi, joka toisessa pullossa oli jo vähän paahtuneemman makuinen. Tammitynnyristähän maku tulee, mutta todella, todella hienovaraisella tavalla. Joillekin asiakkaille taisinkin sanoa, ettei tätä samppanjaa voi selittää, se täytyy elää todeksi eli maistaa.
https://www.alko.fi/tuotteet/935638/Leclerc-Briant-Abyss-Mill-sime-Champagne-Brut-Zero-2015/
Ihmiset useimmiten ostavat Domppaa hienommaksi lahjaksi, onhan se kerrassaan legendaarinen tuote. Yksi oma huikein samppakokemukseni liittyy myös Dom Perignon 2003:een, join sen neljän aikuisen kanssa lasten sirkustelttaan ahtautuneena. Älkää kysykö miksi! Mutta saatamme olla maailman ainoat ihmiset, jotka ovat nauttineet kyseisen herkun lasten minimajassa, suorastaan pommerymaisella leikkisyydellä!
Domppa on ikoni, joka maksaa Alkossa 218 euroa tällä hetkellä. Leclerc Briantin Abyss taas on täysin uniikki samppanja, jonka saa omakseen 185 eurolla. Turun valveutuneessa Manhattanin Alkossa tätä olikin hyllyssä saatavilla, sinne ohjasimme monta kiinnostunutta. Kyllä minä tilaisin tämän hienoksi lahjaksi ennemmin kuin Dompan, vaikken toki Domppa-lähetystäkään peruuttaisi, mikäli sellainen omalle kohdalleni osuisi!
Ehkä juuri Abyssiin liittynyt mieletön euforia laimensi hieman samppanjaillallisella koettua makuparia Dom Perignon 2012 yhdistettynä turskaan hummerikastikkeessa, marinoitua mätiä annos sisälsi myös. Ehkä Domppakin olisi pitänyt dipata edes hetkeksi mereen, jotta olisin päässyt lähelle samoja viboja. Edelleen, monta eri vuosikertaa maistaneena, Dom Perignon 2003 on ollut ylivoimaisesti paras. Voimme myös relevantisti kysyä, kuinka paljon itse tilanne on vaikuttanut makukokemukseen. Se ei unohdu koskaan!
En usko, että nämä samppamessutkaan hetkessä unohtuvat. Tarjouduinkin jo tulemaan ensi vuonna uudestaan, jos tarvis on. Grand Champagneen olisi myös ihana osallistua, mutta nyt on ollut tapahtumaa ja aikataulua niin kovin, että saattaa Helsingin tarjonta jäädä tänä vuonna väliin. Siellä kuitenkin on mielettömänä bonuksena se, että voi tavata itse samppanjatalojen tuottajia. Oletko sinä osallistumassa Helsingin Grand Champagneen tai osallistuitko Turun samppanjamessuihin? Mitä pidit näistä tuotteista? Lopuksi vielä pari kuvaa menusta!
Pari loppusanaa vielä vapusta, koska sehän huomenna on! Nyt minua erityisesti kaduttaa, etten ostanut kirppikseltä löytämääni mahtavaa, käyttämätöntä kardinaalinaamaria yhdistettynä punaiseen kardinaalin viittaan. Olisin nimittäin kävellyt se yllä naapurustoon ystävien luo, kainalossa värimaailmaan sopiva alkumalja mustapunainen Lanson Black Label, jota en ole vuosikausiin maistanut ja jonka ongin kellaristani viimeisenä samppanjana käyttöön. Innolla odotan huomista, sillä kaipaan hirveästi vappunaamiaisia ja kaikenlaista vapaata ilottelua, vappu on aina ollut suosikkijuhlani. Koska suomalaiset ovat silloin niin onnellisia ja kaikki juovat kuplajuomaa!
Glada vappen kaikille!
P.S. Kerropas minulle, mikä vappupottu aukeaa naamarilla tahi ilman! Näemmä minäkin poksautan, vaikka samppanjamessujen jälkeen jopa epäilin kyvykkyyttäni juoda samppanjaa näin pian uudelleen!
Erikseen suuri kiitos vielä Anoralle / Vingruppenille. Lisää infoa maistetuista samppanjoista löydät täältä:
https://vingruppen.fi/shop/?swoof=1&pa_alue=ac-champagne&paged=1
Kiitos myös ravintola Tårgetille hienoista järjestelyistä, samppanjamenusta ja erikseen kiitos erinomaisesta pullasta taukohuoneessa!
Helsingin samppanjamessut Grand Champagne:
Turun samppanjamessut:
Kyllä niin ihastuksella luin kirjoitustasi ja katsoin kuviasi. On aivan huippua, että osaamistasi kyetään hyödyntämään. Tuollaisia herkkuja jos pääsee maistamaan, paluu arkeen voi kirvellä.
Aika jännää, että tiedän kaksikin samppanjatuottajan leskeä, jotka ovat olleet huikeita liikenaisia omalla alallaan: Madame Pommary ja Madame Clicquot. Onko heitä muita?
Suunnittelemme samppanjasiskojen kanssa omaa pikku tastingia kesäkuun alkuun. Kirjo tulee olemaan niinkin laaja kuin neljä tuotetta!
Voi kiitos, ihana kuulla tällaista palautetta! Tai lukea, hehheh! Kyllä paluu arkeen on kirvellyt sen verran, että tilasin tosiaan äsken lohduksi tämän kukkaronkeventäjän:
https://www.alko.fi/tuotteet/908157/Drappier-Quattuor-Blanc-de-Quatre-Blancs-Champagne-Brut/
Monestakin suunnasta sain suosituksen tästä, tällä hetkellä Grand Champagnessa tarjolla. Ensi vuonna olen viisaampi ja reissaan sinne!
Samppanjasiskojen neljän pullon tastinghan kuulostaa varsin ylitsepursuavalta! Odotan innolla lopputulemaa!
Ja pistitkin hyvän kysymyksen! Minulle ei kyllä nyt tule mieleen muita legendaarisia ”samppanjaleskiä”, tuleeko muille lukijoille? Mutta tässähän ei ole historian valossa mitään uutta, että leskeksi jäänyt nainen jää pyörittämään menestyksekkäästi bisnestä. Keskiajalla ei kait saanutkaan pyörittää ilman leskistatusta, ihme touhua!