Kyproksen viinit yllättävät laadullaan – kuten matka Kyprokselle

Enemmän kuin osiensa summa, sanotaan. Näin saatoin ainakin itse todeta, kun avasimme tutun viiniseurueemme kanssa Kyprokselta kärräämäni viinit. Kahdeksasta pullosta seitsemän oli jäljellä syksyiseen pruuviin, kun vihdoin pääsi takaisin remppaevakosta kotiin. Vaikkei wc-pöntössä ole vielä painiketta, homma kuitenkin toimii. Sama pätee Kyproksen viineihin, näissä on jotenkin valmis antamaan enemmän anteeksi. Aivan kuten georgialaisissa viineissä. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut olla armollisella tuulella kuin korkeintaan ”Kyproksen Pomerolin” ja jännäkakka-Semillonin kohdalla.

Viinit maistojärjestyksessä vasemmalta oikealle.

Maistetut viinit järjestyksessä, valkoisia viinit 1-3, punaisia viinit 4-6 ja seitsemäntenä taivaana väkevöity maailman yksi vanhin viinityyli Commandaria:

  1. RKAES 758 Single Vineyard Xynisteri 2022, Nelion Winery, Pafos
  2. Kelaidonis Semillon 2022, Sterna Boutique Winery, Pafos
  3. Morokanella 2023, Ktima Gerolemo, Limassol
  4. Mataro-Yiannoudi 2022, Zambartas Wineries, Limassol
  5. Apides Single vineyard Maratheftiko 2019, Project X, Pafos
  6. Kolios Shiraz-Merlot 2013, Kolios Wines, Pafos
  7. Tsiakkas Commandaria, Tsiakkas Winery, Limassol (Troodos-vuorten puolta)

Kuten huomaatte, kyproslaiset viinit tulevat pääosin läntiseltä Pafoksen alueelta tai Limassolista. Nyt ei tarkoiteta kalkkikivirantoja ja venäläisomistuksessa sykkiviä utarebaareja (ei enää koskaan Limassoliin ainakaan niiden naapuriin…), vaan lähempänä sisämaata rönsyileviä viiniköynnöksiä. Kyproksella on aivan toista jäädä vain rantalomalle kuin tehdä vaikkapa omatoimiretki viinitiloille. Toimiva auto kyllä edesauttaa asiaa!

Kypros on paljon muutakin kuin tämä ranta Larnakassa.
Löytyy myös historiaa yllin kyllin saarelta. Tämä Larnakan linnoitus oli ristiretkeläisten pysähdyspaikka, nyt museo.

No mutta! Myös pääkaupunki Nikosian ympäristöstä löytyy viinitiloja, kuten Kyproksella varsin suosittu Aes Ambelis, mutta myös Agia Napa itäsellä kärjellä tuottaa viinejä. Maistoin yhtä aika reduktiivista kissanpissaa, joten sitä en ostanut kotiin asti. Teknisesti ei se silti huono ollut, mutta mitäänsanomaton. Toista voi sanoa viineistä, jotka kärräsin eli lennätin hennolla ylipainolla kotiin.

Aes Ambelikseen törmää kaikkialla Kyproksen ravintoloissa. Huomattavasti parempi valinta kuin J.P. Chenet Suomessa.

Käydäänpä ne siis yksitellen läpi, sillä harvemmin ehkä näitä tulee teille lukijoille vastaan muualla kuin Kyproksella. Se onkin viinimatkailijan eksynyt aarre, ja saarivaltio on vasta viime vuosina herännyt potentiaaliinsa myös viiniturismin saralla. Tämä nyt ei ole ihmeellistä, sillä yleisesti saaressa ei mielestäni välitetä turisteista. Mikä nyt ei ole ihmeellistä. Kyproksella on kuitenkin turisteille tarjottavana muutakin kuin Keo-varjo muovituoleilla höystettynä, joskin nämä kansallismieliset kulinarismin elementit saattavat löytyä paremmastakin ravintolasta.

Ravintolasuositus läheltä Tsiakkas Winerya, keskeltä Troodos-vuoristoa. Muovituolit ja Keo-Varjot kuuluivat Amiandos Gardensin pittoreskiin tunnelmaan.
Erinomainen pääruoka, grillattua lammasta ja kyproslaisten kansallisruokaa ranskalaisia.
Mutta osattiin paikassa myös ihanat minttu-ricotta-tortellonit. Todella hyvää kylän halloumia oli myös tarjolla, jolle kaikki Kyproksen valkoviinit aina sopivat, toki myös roseeviineille ja kevyemmille punaviineille.

Souvlaki olisikin ollut ostamilleni viineille oiva pari, kuten muukin kyproslainen ruoka. Viime vuonna tein sitä Kir-Yianni-tastingissa, joten vastapainoksi tein nyt kyproslaisille viineille kreikkalaisia keftedeksiä (lihapullia sitruunalla) sekä tsatsikia.

Oikeat keftedekset näyttävät tältä. Erinomainen ravintola To Arxontikon Larnakan vanhassa kaupungissa, kannattaa ehdottomasti mennä sinne vaikka sisäpihan viihtyisään puutarhaan syömään, jos vierailee Larnakassa. Järjettömän kokoinen ateria kahdelle maksoi 55 euroa viineineen. https://www.toarxontikon.com/
Kyproslaiset lihapullat taas liekitetään grillissä. Tarjoilija tuli kysymään vertailuani, kummat voittivat. Vastasin rimaa hipoen kyproslaiset, eikä tässä ollut yhtään puolueellisuutta mukana! Taustalla filotaikinaan leivottua pinaattipiirakkaa. Erilaisia pieniä annoksia oli siis monia, toki mukaan lukien fetasalaatit ja tsatsikit.

1. RKAES 758 – akaasiatynnyrissä kypsytetty tarhaviini Xynisteristä

Sitten asiaan. Vesi herahtaa kielelle jo otsikkoa kirjoittaessa. MIKSEN ostanut tätä kaksi pulloa? Toisen maistoin erinomaisessa viinibaarissa Larnakassa nimeltä Oak Tree Wine Cellar. Sinne kannattaa ehdottomasti mennä kymmenen viinin tastingiin, joka maksoi joku 14-16 euroa. TripAdvisorissa hinta on tuplat enemmän, joten rohkeasti sisään vaan ihan itsenäisesti omin jaloin, kun paikka sijaitsee Larnakan vanhassa kaupungissa kaiken keskellä.

Maistetut valkoviinit, joista kahdessa on kotoperäinen rypäle.

Halusimme mahdollisimman laajan otannan tastingiin eri tyyleistä ja sellaisen todella saimme. Klassista ja vanhaa, modernia ja uutta. Jälkimmäistä edustaa Nelion Winery Pafokselta, sen voi etiketistäkin päätellä. Hyvin harvoin elämässäni olen maistanut mitään akaasiatynnyrissä kypsytettyä, joten olin siksi heti liekeissä tästä viinistä jo ennen maistoa. Täytyy sanoa, että omassa kotitastingissa tämä maistui vielä paremmalta! Varmasti puolen vuoden hilloaminen liian lämpimässä kellarissa teki hyvää – Xynisterin hapokkuus oli pyöristynyt terävästä todella herkulliseksi, ruokahalua herättäväksi viettelykseksi.

Tämä Kyproksen viljellyin valkoviinilajike on luonnostaan hapokas ja sitruksinen, halvimmissa viineissä vähän yksioikoinen. Juuri sellainen, jota haluat lipitellä vaikka pillillä suoraan pullosta muovirantatuolilla maaten naistenlehteä tai huonoa dekkaria lukien, jollei riittävän kylmää Keoa ole tarjolla. No, nyt on Xynisterien huippendaalitasoa. Fine dine -piperrystasoa, mutta voi tätä silti myös muovituolilla nauttia. Tässä oli aivan ihanaa eukalyptusta, jotain puuta joka ilmeisesti oli peräisin juuri akaasiasta, jossa viiniä on kypsytetty neljä kuukautta. Todella herkullinen aloitus tastingiin nosti tulevienkin tuotteiden odotukset tappiin. Parin tunnin päästäkin viini lauloi yhä hoosiannaa aivan toisenlaisena, tämä viini elää ikuisesti lasissa. Banaanikärpästen suosikki valkoisista, enkä ihmettele, ehkä minunkin.

Viinikauppa sijaitsee jossain tuolla Larnakan kirkon oikealla puolella, kun käännytään tuota tietä pitkin. Kuva otettu hotellin parvekkeelta, mutta onneksi oma parveke oli sisäpihan tropiikkiin päin. Tällä aukiolla soi meinaan iltaisin sellainen jytädisko, että oksat pois!

Viinin tekniset tiedot henkivät niin ikään modernia ja kansainvälistä tyyliä, sillä ne on saatavilla pullon takaosasta englanniksi. Vuosituotanto on vain 1923 pulloa, tarha Rkaes 758 sijaitsee Diarizos-nimisessä laaksossa 470 metrin korkeudessa, ja tarha koostuu lähinnä kalkkikivestä, kuten koko Pafoksen alue. Siellä on upea Aphroditen ranta ja vielä upeampia samarialaislaaksoja vaellettavaksi, ja suosittelenkin viinikierrosta Pafokselta käsin. Tai Limassolista. Itse lähdimme Nikosiasta, joka on kyllä Kyproksen keskipiste, mutta vuoret ja rajat saartavat kaupungin.

Hotellissa oli ymmärretty, mitä kannattaa vieraille jättää jääkaapiin. Afrodite näkyy monin tavoin Kyproksella, eikä tämä jääkaappikylmänä juotu perustason xynisteri ollut lainkaan huonoa. Oikeastaan tämä maistui täydelliseltä puoliloman aloitukselta.
Parasta kaikkialla on hengailu, kävely, syöminen ja Keon juominen.

2. Lentokentältä löydetty outolintu Semillon

Semillon on minulle erittäin tuttu rypäle, siitä ei otsikon outolintuus ole kiinni. Mutta tätä varsin kypsytyspotentiaalista lajiketta maistaessamme pohdimme, onko tämä lintu vai kala. Mikä tämä on tai haluaa olla? Hyvin epätyypillinen Kelaidonis Semillon oli sitruksinen, vähän maarianheinäinenkin esitys, jonka lopputulemasta ei ota selvää. Pullo maksoi 12 euroa, eli lentokenttähinnalla ihan OK. Tämä varmaan olisi ollut kaupassa joku 7-8 euroa, mikä Kyproksella kannattaa pulittaa viinistä. Alkuun tarkoitus oli avata tämä vasta ”joskus”, jotta semillon pääsee kypsymään kuivanakin sauternesmaiseksi keltaiseksi herkuksi. Mutta olihan tämä maistettava nyt, jotta saatiin edes yksi kansainvälinen lajike vertailuun endeemisten valkoviinirypäleiden puristukseen. Kyllä se hävisi rankasti niille.

Otin pulloista tarpeeksi lähikuvia, eli tämän yhden. Keskimmäisestä siis kysymys.

Sinänsä tässä vehreän vihreässä viinissä ei ollut vikaa, se oli jotenkin vain epätasapainossa. Tätä jäikin eniten jäljelle pruuvin viineistä, siitä voi jotain päätellä. Olin tästä kuitenkin kiitollinen, sillä tämähän oli täydellinen pari seuraavalla viikolla tehdylle paahdetulle kesäkurpitsakeitolle. Viini oli täysin juotavaa vielä viikonkin päästä avaamisesta, mitä todella ihmettelen, sillä pullo unohtui avattuna pöydälle yön yli. Yksikään banaanikärpänen ei ollut siitä kiinnostunut. Onko siis viinissä käytetty jotain sellaista botoxia, joka ei kelpaa kärpäsillekään? Tuskin, se oli vain liian outo kärpäsillekin. Pitää olla rehtiä lantaa tai jotain tarttumapintaa, edes sitä Sauvignon Blancille tuttua pierua. Moni tätä luulikin alkuun maun puolesta Sauvignon Blanciksi, ja sitähän usein sekoitetaan Semilloniin. No, kellarini ei itke Semillon-vajeesta, sillä siellä on edelleen vanha McGuiganin erikoiserä-Semillon odottamassa optimaalia hetkeä, joka on arvoitus.

3. Paratiisissa nautitaan eksoottista Morokanellaa

Aes Ambeliksen paremman sarjan Morokanella oli tarjolla Stefanos-nimisessä kalaravintolassa Larnakassa.

Kyproksella tehdään kaupalliseen tarkoitukseen viiniä arviolta kymmenestä eri paikallisesta eli kotoperäisestä eli endeemisestä lajikkeesta. Mitään viiniyliopistoa saarella ei ole, eli viinitieto ylipäätään on aika summittaista, ei kuitenkaan välttämättä yhtään sen heikompaa kuin jossain muualla päntättynä. Morokanella on kuitenkin yksi tunnetuimpia valkoviinilajikkeita saarella Xynisterin lisäksi, vaikka ensimmäinen on huomattavasti harvinaisempi. Silti huomasin, että aika monella tuottajalla on yksi hifistely-Morokanella valikoimassaan. Aes Ambeliksen Morokanellaa nautin kalaravintolassa yllätys yllätys kalojen, äyriäisten ja ranskalaisten kera, joista etenkin jälkimmäiset edustavat Kyproksen kansallisruokaa.

Kaikkea ei millään jaksanut 12 euron kalalautasesta per kärsä syödä, mutta Morokanella toimi erinomaisesti. Ostimme koko pullon, sillä tässä kohtaa olin saanut yhden lehtityön tehtyä ja lähetettyä myös yliopistolle toisen, eli varsinaisen loman saattoi aloittaa.

Aes Ambeliksen morotus on huomattavasti ”tehdasmaisempi” esitys lajikkeen huimasta potentiaalista. Siinä oli täysin tunnistettava sama hedelmäinen bitterisyys, nektariini ja kumkvatti, kaikki ihana Edenin puutarha, jossa haluat vain kylpeä ja nauttia. Mutta tämä Ktima Gerolemon Morokanella vaatii jo hieman ajattelua.

Tätä juodaan siinä kohtaa, kun pahin stressi on ohitettu ja bisnekset voidaan aloittaa. Aivoriihiviini eli lasissa kuten ensin maistettu xynisterikin, ja etenkin viimeisenä pruuviin saapunut konossöörimme ”Euro” arvio tämän toplessjaostoon. Siis top. Kun ei ensin ollut maistanut näitä paria tuntia aiemmin, huomaa miten eri fiilis viineistä ensimaistolla tulee. Oikeastaan nämä molemmat viinit, 1 ja 3, olivat niin tasavahvoja, niin monikerroksisia ja laadukkaita elämyksiä, että niitä on vaikea pistää paremmuusjärjestykseen. Valitsisin ehkä kuitenkin autiolle saarelle rimaa hipoen Rkaes-viinin Mads Mikkelsenin tarjoilemana. Hän voisi pyydystää kylkeen myös jättirapuja ja grillata ne edessäni avotulella banjomusiikin kantautuessa taivaanrantaan. The End.

Ktima Geroleman Morokanella oli erilainen kuin Aes Ambeliksen, mutta silti tunnistettavasti on kyse samasta rypäleestä. Vähän samoja viboja kuin Kanarialla maistamani jokin Gewurtzin tapainen, saariviini sekin. Ja sitäkin suositeltiin siellä juuri grillatuille kaloille.

4. Taattua laatua Kyproksen viiniturismikeskuksesta

Zambartas on tajunnut mistä tunnettuudessa on kysymys. Kaikki sen viinit ovat edullisinakin kiinnostavia, teknisesti tyylipuhtaita, sivustot löytyvät englanniksi ilman karvalakkimallia ja viinitilalle kehtaa kuljettaa vierailijoita. Jos siis lähdet viinitilaretkille Limassolista, kannattaa Zambartaksella ehdottomasti käydä.

Nyt en enää muista, oliko Zambartas juuri reitti kutosen varrella, mutta me lähdimme ajamaan ”väärästä suunnasta” Nikosiasta. Näin hienosti on reitti merkitty ja numeroitu, mutta kyllä ajotyyli saa olla hidas eläkeläinen, jotta nämä huomaa ajoissa.
Ja silti et välttämättä löydä oikeaa tilaa, tai jos löydät, se on kiinni kuten Aes Ambelis oli lauantaina. Jotkut viinitilat, isotkin, ovat auki vain arkisin virka-aikaan. Kypros on monin tavoin hämmentävä maa, sillä jossain toisaalla nämä nimenomaan olisivat avoinna viikonloppuisin turistien toiveessa.

Viime vuonna kirjoitin blogiin jutun myös Zambartaksen roseeviinistä, joka ilahdutti kuten tämä punainenkin. Nyt en löydä juttua googlehaulla, joten siinä oli varmaan vaan kuva viinistä. Joka tapauksessa täydellinen kesän grillailuviini sekin.

Mataro tarkoittaa Monastrellia, ja se on sekoitettu tässä viinissä Yiannoudiin. Jos aiemmin maistamani roseviini samalta tuottajalta herätti onnen tunteen pallogrillin parissa, uskon keskellä syksyä tämänkin viinin niin tekevän. Tämä varsin mansikkainen, silti ohuehko ja hennon paahteinen viini tuntuu kuin pehmeämmältä Pinot Noirilta, jossa on jotain paksumpaa eksotiikkaa joukossa. Täydellinen ryynimakkaraviini mansikkaiselle halloumisalaatille, mutta myös keftedeksille ja tsatsikille. En ihmettele, että tämä on Kyproksella asuvan siskoni yksi ”käyttöviini”, mikäli oikein muistan. Nettisivujen mukaan myös Jancis Robinson on ollut kiinnostunut Zambartaksen viineistä, joten tällainenhan tietää aina pyhiinvaellusaaltoa. Mikä sinänsä on älytöntä, kyseessähän on subjektiivinen arvio. Ihmisten kannattaisi luottaa enemmän omaan makuunsa, eli minun. Heh heh!

”Mitä höpäjät?”

5. Suoran huikein pv-elämys rypäleestä X

Tämän tastingin päätteeksi saatoimme todeta, että mitä tahansa Project X:ltä kannattaa tilata. Tai ostaa, jos tulee kohdille. Tämä täysin sokkona ostettu ilmestyi eteeni Larnakan lentokentällä, ja nyt toki harmittaa, etten ostanut niitä kaikkia muitakin. Kuten jälleen etiketin tyylistä voi päätellä, on kyse modernista viinitalosta. Muistaakseni kolme nuorta heeboa tämän takana, ja miten nautinnollista olikaan todistaa, kun Turun viinikonossöörit yrittivät lausua heille vierasta Maratheftiko-rypälettä. Niin se oli minullekin, tämä oli ensimmäinen kerta tämän lajikkeen parissa. Ja minkä palkinnon saimmekaan! Hämmentävän monikerroksinen viini, jossa jokainen taso puhuttelee eri maistokerroilla eri tavalla.

Ok, ensi tastingissa otan jokaisesta pullosta erikseen kuvan, ettei mennä komiikan puolelle. Keskimmäinen oli paras, jos yksi pitää punaisista valita. Mutta kaikille on paikkansa.

Ensin tuli mieleen ja kieleen napakka havu, vähän Twin Peaks -vibat, georgialainen havupurkka (joka onkin jo kuivettunut kaappiini muumioksi hammaskiilteet irrottaen). Sitten viini alkoi auetta leveämmäksi karpaloksi, yhtä aikaa samettiseksi ja hapokkaaksi syysmarjaksi. Enemmän napakkuutta kuin Pinot Noirissa, muttei aivan Nebbiolo-tasolle mennä. Köynnökset ovat korkealta, 640 metrin korkeudesta, joka on tälle lajikkeelle ideaali. Tätä on tuotettu vain seitsemän tynnyrillistä, joten aika harvinaista herkkua saimme maistaa. Maratheftiko on hyvin vanha antiikkinen lajike, varmaan tuhansia vuosia vanha. Kyproksella paljon näitä endeemisiä on säilynyt, eikä viinikirva onnistunut tuhoamaan etenkään vuorilla vanhoja lajikkeita. Tätä viiniä voisin juoda loputtomiin minkä tahansa ruoan kanssa, ja näin varmasti unissani teenkin.

Olen liian laiska etsiäkseni vanhempia kuvia Pafoksen puolelta, jotta näkisitte niitä viiniseutuja. Mutta Guuggelikin kertoo. Suomesta pääsee turistiaikaan suorilla lennoilla sekä Pafokselle että Larnakaan. Tämä on kuitenkin Troodokselta, jossa voi raikas vuoristoilma jo heikottaa. Kyse on aivan toisesta valtakunnasta kuin se, minkä näet rannoilla.

6. Kyproksen Pomerol oli savupalvikinkkua ürbockissa

Huomio 1990-luvulla eläneet kinkun ystävät. Viinitalo Kolios on teidän kohteenne saarella, sillä turha yhden arvostetuimman tilan on panostaa klassisten etikettiensä puupahtaneisuuteen. Tälle loistava kuohupari olisikin Paintbrushilla tehty Metisse Cremant. Jos kuitenkin antaa mahdollisuuden ”Kyproksen Pomerolille” vuosikertaa 2013, ei tarvitse enää lihaa syödäkseen. Niin paksun palvikinkkuinen on suutuntuma rekkamiehen savulla höystettynä. Neonkeltaista asfalttikiimaa hennolla bensankatkulla, silvuplee. Tämä viini on asfalttimiehen unelma entrecoten ja souvlan kylkeen. Jos savuolut Ürbock on sinun juttusi, tämä viinikin on. Ja kyllä loput lirut maistuivat banaanikärpäsillekin. Itse jopa ongin ne pois juodakseni loput viinit seuraavana päivänä rasvaisen salamipakastepizzan kera reilulla valkosipulilla. Ai että! Ja ettien että.

Ja vielä kerran!

Mutta. Eihän tässä viinissä ollut mitään kyproslaista. Tämä oli kuin geneerinen muovituoli rannalla odottamassa istujaa. Ja todennäköisimmin siihen istuu turisti, joka rakastaa lihaa, volyymia, sitä että on makua lasissa, aivan sama mitä se on. Tämä viini on täydellinen vastakohta Project X:n viineille. Kuin Crocs-kansa Vesa Keskisen luotsaamissa pikkujouluissa Tuurissa vastaan ´ndujahipsterit Helsingin kalliossa. Kummatkin voivat olla ärsyttävää seuraa, mutta toinen on valittava. Kyllä minä klassikkoihmisenäkin lähden nyt hipsterien matkaan. ”Pomeroolille” on kuitenkin paikkansa, ja tätä olisi todella hauska sokottaa aidon Pomerolin rinnalla. Sehän tehdään vain Merlot-lajikkeesta, tässä on mukana myös lihaisaa Shirazia ja Syrahia. Lihiksen kanssa tämä olisi varmasti elämys. Ja takkatulen ääreen vegaanin villasukkaviiniksi. Mutta on tässä varmaan ei-vegaanisia kirkasteita käytetty.

7. Tervetuloa taivaaseen

Näkymät Tsiakkaksen parkkipaikalta. Tänne ei vahingossa eksy, silti viinitilalla jotenkin uskottiin niin. Merkittyjen viinireitistöjen vaikutusta ei ole ihan vielä täysin sisäistetty. Harmittaa vietävästi, että blogi hylkii järkkärikuviani, niinpä kännykällä ei ole otettu Tsiakkaksella moniakaan kuvia. Tämä niistä yksi harva. Aiemmassa Viinejä matkoilta -kirjoituksessa on joku toinenkin kuva tilalta.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä aukeavat portit taivaaseen. Tsiakkas Winerylla näin käy kirjaimellisesti, sillä matka Troodos-vuorten halki käy laaksoon, joka on kuin aikojen alusta. Vain Aatami ja Eeva puuttuvat, mutta ovatko kaikki muumitkaan laaksossa? Toivottavasti ei, sillä vihaan muumeja. Tsiakkaksella he eivät itse tienneet sijaitsevansa viinireitin numero X varrella, he luulivat, että turisteja vain tulee. Varsin positiivista ajattelua nykyajassa, mutta on toisaalta Alkokin löytänyt juuri tämän viinitilan yhden valkoviinin pariin. Se on ainoa Kyproksen viini valikoimassa, ja jos olette sitä maistaneet, se jäisi jonnekin hännille tässä tastingissa.

Tsiakkaksen Commandaria kuitenkaan ei. Päinvastoin julistan sen parhaaksi Commandariaksi, jota olen koskaan maistanut. Saaren suurimman alkoholituottajan Keon Commandaria, jota Alkostakin saa, on Tsiakkaksen version rinnalla täyttä bulkkitavaraa, joskin hyvää sellaista. Tsiakkaksen Commandaria maistuu hämmästyttävän raikkaalta, yhtä aikaa pähkinäiseltä eliksiiriltä. Siinä maistuu Xynisterin luontainen sitrus, eikä kypsytys tynnyrissä ole jättänyt kokonaisuuteen mitään päälle liimattua. äärimmäisen konsentroitunut elämys, joka aukesi huippuunsa sitruuna-ricotta-mantelikakun kanssa. Tuunasin sen päästä, ja harmittaa nyt, etten kirjoittanut reseptimuistelmaa ylös. En tule enää koskaan tekemään yhtä ihanaa kakkua, sen tiedän jo nyt. Olikohan yksi salaisuus Kenwood vuosikertaa 1961? Tämä sivuhuomiona henkilölle, jolta ostin tämän retroaarteen ja joka joutui jäämään tastingista pois. Olit kuitenkin tällä tavoin läsnä.

Kakustakin tuli näin upea kuva. Mutta eikös illanvietto ole onnistunut, kun kuvia ei ole?

Tsiakkas järjestää viikonloppuisin perinteisiä turistitastingeja, jossa yksilöllisenä palveluna voi maistaa viinejä myös perustastingin ulkopuolelta. Rypäleistä tehdään siellä myös olutta, joka oli aika hyvää. Vuonna 1988 perustettu tila on ihan tunnettu Kyproksella, mutta kyllä turistien tie tilalle johtuu varmasti myös jonkinlaisesta viinireittien mainostuksesta. Ei sinne vahingossa eksy.

Väliin vessaselfie Amiandos Gardenilta, jonne ehdottomasti kannattaa mennä syömään, jos vierailee Tsiakkaksella. Kyproksen vessoissa pitää muistaa, että paperia ei saa koskaan heittää pyttyyn. Tämä ja aurinkokennoilla toimiva vedenlämmitys suihkussa voivat olla kynnyskysymyksiä joillekin asumisessa saarella. Minä sain kyllä nyt paljon paremman kokemuksen kaikesta kuin viimeksi.

Sen sijaan moni tila meni reitillä ohi, koska opasteet olivat kehnot, tai niitä ei nähnyt ajoissa. Ja jos näki, tilus olikin kiinni. Tämä on kuitenkin positiivinen ongelma, sillä syitä palata Kyprokselle riittää. Ilman sukulaissuhteita ja viinitiloja en luultavasti jaksaisi kiinnostua saaresta näin paljon. En vielä ole käynyt luostarissa maalaamassa ikoneita. Sellaista retriittiä odotan, etenkin jos mukana on Esa Saarinen. Olisiko upeaa juoda näitä viinejä toogassa Afroditen rannalla ja kuunnella, kuinka Esa filosofoi meille Välimeren helliviä laineita (lause ilman seksuaalista virettä). Voisimme unohtaa pakolaisia tulvivat kumiveneet, venäläisomisteiset tissibaarit ja ihmiskaupan, joka rehottaa saarella. Voisimme nähdä vain parhaat piirteet nationalismista, joka pitää hengissä miehitetyn saaren kesto-ongelmaa, ongelmaa jota ei muiden mielestä ole, eli pääsyä Nikosian portista Turkin puolelle feikki-Louis Vuittoneita ostamaan.

Matka Turkin puolelle Nikosiassa alkaa tämän entisen loistohotellin vierestä. Tämä toimii nykyisin YK:n tukikohtana. Vieressä on liuta autioituneita huviloita brittien kulta-ajasta ennen saaren jakautumista kahtia.
Vanha Nikosian basaari löytyy Turkin miehittämältä alueelta. Löysin sieltä aika paljon ostettavaa, ja typeryksenä lähetin myös videoita Suomeen. Maksoin niistä pätkistä 12 euroa, joten toivottavasti ne edes katsottiin.
Toisella puolella Nikosiaa, siis Kyproksen puolella sijaitsevat Yhdysvaltain ja Venäjän suurlähetystöt vierekkäin. Aika erikoista, etten sanoisi. Tässä USA.n lähetystö, jolla parveilikin vierailijaryhmiä turvatarkastukseen sinappikainaloiden vahtiessa ympäristöä. Olisinkohan muuten saanut ottaa tätä kuvaa?
Ja viihtyisä USA:n suurlähetystön naapurusto isoveli valvoo -kyltillä pitää kansalaiset ojossa.

Kypros on paljon enemmän, vasta Nikosian vanhan kauppatorin, Turkin miehittämän upean puolen ja Tsiakkaksen näkeminen sai minut syventämään kiinnostustani saareen, jonka poliittisista rajanvedoista olen myös lainaamassa kirjaa. Unohdin jo sen nimen, olisi pitänyt heti pistää se ylös, mutta hiljattain ilmestynyt suomalainen teos. Luulen, että luen viimeisenä syyslomapäivänä dekkaria ja ostan Keon lähikaupasta saunan lauteilla istuen. Tämän lähemmäs Kyprosta ei pääse.

Eikö ole käsittämätöntä, että puhelimeni etsi Kyprokselta jatkuvasti yhteyttä Byggmax Raisioon. Nyt minulla on uusi puhelin odottamassa universumin vaikeinta työtä, tiedostojen siirtoa ja puhelimen vaihtoa uuteen. Ostin puhelimen 1,5 kuukautta sitten, joten jos sen joululahjaksi saisi käyttöön.
Saunan lauteet. Kale Puonnin Manni oli hyvä, en odottanut mitään ja sain paljon enemmän. Keossa taas saat mitä odotat ja se riittää.

Kypros-tastingin punaisista suosikkini oli Project X, mutta Zambartas olisi se lohduttava arkiviini. Upein elämys kuitenkin oli ehkä Commandaria, etenkin kun tietää, miten heikosti saatavilla tämä Tsiakkaksen versio on. Se maksoi viinitilalla 35 euroa, eikä siinä ole turistilisää. Tämä palautti jälleen mieleen, miten tärkeää on jälkiruokaviini ja siihen sopiva ruokaparitus. Luulen, että tämä olisi jumalien valinta.

Myös tämä Aes Ambeliksen rosee ja jollain erikoisella yrtillä maustettu grillattu kanapatonki oli yhdistelmänä loistava. Reissun jälkeen olen ymmärtänyt aivan uudelleen rantalomien arvon – itselläni sellaisesta ei ollut kokemusta kuin viimeksi Sunny Beachilta milleniumina. Jos nyt olisi enemmän rahaa, saattaisin saastuttaa ilmastoa jopa lentämällä talvella Turusta Kanarialle. Sieltäkin löytää paljon paikallista helmeä, kun vain osaa etsiä.

Mikä viini jäi kiinnostamaan itseäsi eniten? Muita kokemuksia Kyproksen viineistä? Pitää varmaan raapustaa näistä enemmänkin, ja edelleen julkaisua odottaa Georgia osa 2. Ihmiselämää osaa kolme odottaessa!

Adjö.

Entinen ammattilainen, nykyinen hifistelijä.
Yhteydenotot:
eve@sipsiajasamppanjaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *