Kohta on jo pääsiäinen, sen huomaa varsin hyvin kaupan suklaamunavalikoimasta. Muistaakseni se alkoi täyttyä jo tammikuun lopulla. Sesonkien rajat hämärtyvät, mutta ihmisten tottumukset eivät. Todella moni kaipaa edelleen pääsiäispöytäänsä lammasta, mikäli tieteelliseen Instagram-gallupiini on uskominen. Myös rairuohot ja suklaamunat tekevät pääsiäisen etenkin lapsiperheissä.
Tämä on kuitenkin ”aikuisten blogi”, joten pysytään edes aluksi ruuassa ja viineissä. Viime vuonna kirjoitin sellaisesta pääsiäisherkusta kuin Commandaria. Tämä kyproslainen alkuperäsuojattu jälkiruokaviini on tuhatvuotisena maailman vanhin, yhä miltei samalla ulkoasulla myytynä. Koska moni ei ehkä edelleenkään tunne tätä viinityyppiä, kirjoitin siitä viime vuonna lehteenkin muiden kirkkoviinien lisäksi. Ne ovat loistavia mämmin, pashan ja kulitsan taittajia. Myös suklaamunien, juustojen ja kakkujen. Noh, kaiken?
Tänäkin vuonna Commandaria varmasti kuuluu pääsiäisen etkoille tai jatkoille, minulla on vielä jotain Kyprokselta saatua kellarissa. Alkossa on tarjolla vain Kyproksen suurimman alkomaholituottajan Keon versio, mutta Limassolin seudulla tarjontaa on yllin kyllin (myös venäläisten omistamissa striptease-baareissa). Voitteko kuvitella – mikäli löydän jostain passini, lähden kohta uudelleen maistamaan saarivaltion tarjontaa. Muitakin viinejä tietysti. Täytyy vielä suunnitella tournée paremmin lähempänä ajankohtaa.

Aion kuitenkin osan reissusta yöpyä Larnakan Lasarus-muumion vieressä (en tarkoita työputken jälkeistä reinkarnaatiotani), joten pääsiäisenä, jos olisi paukkuja, voisi fiilistellä tulevaa lasaruspullien parissa. Oletteko koskaan nähneet yhtä symppiksiä pullia?

Sitten siihen kuuluisaan viiniasiaan. Joka vuosi mediassa ja Alkon sivuilla toitotetaan playbackina, millaiset viinit sopivat lampaalle, ja niin edelleen. Samaa mantraa voi hyvin jatkaa, eiväthän nämä asiat ole selvää pässinlihaa koko kansalle. Ei aina ammattilaisillekaan, eikä tarvitsekaan olla. Osa on jo niin kyllästynyt niin sanottuihin varmoihin valintoihin, että haluaa tahallaan kokeilla jotain eksoottista ja poikkeavaa. Toki niin on hallitumpaa tehdä, jos tietää, mikä pääsiäismenulle ainakin sopii. Itse voisin juoda tummempaa roseeviiniä pääsiäisenä kaiken ruoan kanssa, ja näin olen tehnytkin. Tässä mahtava halpissuositus ”Gambinaklubin” tastingistä, jossa maistoimme 12 Aglianico-rypäleistä viiniä rinnakkain.


En voi taas kaikesta kirjoittaa, joten lyhyesti: kaikki D´Angelon viinit Alkosta kannattaa tilata tästä jalosta, jo muinaisesta roomalaisesta rypäleestä. Suurin osa portaikon viineistä on XtraWinesilta, mutta kaikki sopisivat loistavasti myös lampaalle. Ensi pääsiäiseksi voit varautua!




Paavin kesämökkiviini Chateauneuf-du-Pape ja muut Rhonen helmet

Mietin tovin, minkä lajin vineton valitsen tällä kertaa pääsiäispruuviin. Rioja ja Australian shiraz ovat klassikot, mutta ehkä kaikkein vanhin on Ranskan eteläisen Rhônen Chateauneuf-du-Pape. Suomeksi se on yhtä kuin paavin uusi linna. Itse paavin ”kesämökistä” on enää murikoita jäljellä, tai oikeastaan koko seinä, mutta laadukas viinituotanto jäi viininjanoisten paavien ansiosta elämään. En turhaan toista itseäni, voit lukea historiikin ja laajapeittoisen viinisuosituksen uusimmasta Aamuset Herkku -lehdestä. Mennään nyt blogissa vähän laajemmin ”pappikokemuksiini”.





Testaamani vuosikerran 2021 Lazaret oli paljon kypsempi kuin aiemmat maistamani vuosikerrat. Useinhan kypsyys tuoreemmissa vuosikerroissa tarkoittaa kuumaa kesää. Sellainen Etelä-Ranskassa on lähestulkoon aina, mutta onhan viime vuosina ollut poikkeuksellisen kuumaa Välimeren rannikkoalueilla. Sisämaassa on usein myös kuivaa, mutta Chateauneuf-du-Papissa viinitarhojen kivimeri sitoo onneksi tehokkaasti optimaalin määrän vettä syvään juurakkoon. Veikkaankin, että tällaiset sitkeät sissialueet pärjäävät jatkossakin ilmastonmuutoksen kourissa.
Vaikka paavinistuinkin häipyi Avignonista lopulta aika pian takaisin Roomaan, pysyi paavien linna kirkollisine edustuksineen paikalla hämmentävän pitkään. Tämä linnake Palais-des-Papes on yhä olemassa, ja kuten koko Chateauneuf-du-Pape, se on varma turistirysä. Itse valitettavasti en viime matkalla yltänyt Avignoniin saakka, vaan matkani tyssäsi Aix-en-Provencen liepeille. Joskus pitää kyllä vielä päästä pappeilemaan oikein olan takaa, ja toivoa, ettei sitten iske vuosisadan tulva kuten viimeksi.

Koska etenkin ranksalaisten viinien hinnat ovat huimasti nousseet, on ymmärrettävää, ettei edes pääsiäisenä jokaisen budjettiin sovi Chateauneuf-du-Pape. Kallis on ikisuosikkini Gigondaskin nykyään. Joskus se oli vain 16 euroa, nyt 25 euroa. Ostin sen hiljattain, koska jos hyvin harvoin mieleni tekee jotain samaa viiniä uudestaan, Gigondas kuuluu tähän valikoimaan.

Oikeastaan hinta-laadultaan saatan suositella L’Hallalia tai muuta Gigondasia jopa vielä vahvemmin kuin Chateauneuf-du-Papea. Eikä moni sokkona edes erottaisi, kummasta on kyse. L’Hallali Gigondasin etiketti ja pullo on myös upea, kuten toki paavillisissakin viineissä. Usein arvoalueiden läheltä saa yhtä hyviä viinejä huomattavasti halvemmalla, esimerkkinä vaikka Sancerre ja muut Loiren viinit, jotka harvoin ovat huonoja. Viikonloppuna maistamani, ulkoasultaan kultaisen pääsiäismunainen Celeste Cremant Blanc de Blancs hyvänä esimerkkinä kuplarintamalla.
Yleisesti voi sanoa, että Rhônen punaviinit rakastavat yrteillä ja valkosipulilla aateloitua lammasta. Myös valkoviini käy – esimerkiksi Chapoutierin Belleruche valkoisena oli loistava eräänä pääsiäisenä karitsan paahtopaistin kera. Tämä on myös vakiokampasimpukkaviinini (enää tosin ei ole kovin usein varaa ostella kampasimpukoita). Loraus Belleruchea perään timjamivoissa tirisevien kampasimpukoille, niin muuta ei tarvitse. Paitsi toki pääruoan.
Muut viinimaat
No, kuka arvaa, että Kreikka on toki toinen lammassuositusmaani. Libanon niin ikään. Pitkään ostinkin pääsiäispöytään aina Chateau Musarin, mutta nyt sekä budjetti (kaikesta edullisuudesta huolimatta, vertaa Ranskan viineihin) että pelko korkkiviasta sotivat valintaa vastaan. Olen siis kahtena vai kolmena pääsiäisenä saanut korkkiviallisen Musarin. Voiko tätä jo kutsua tuuriksi? Sehän minulla on kuitenkin ilmeinen, joten rohkaisen kokeilemaan Musaria, jollet ole sitä koskaan maistanut. Upea luomutuotettu, hyvin ”puhdas” viini sen alkuperäisiltä seuduilta. Valmistettu kuitenkin Ranskan siirtomaaperinteestä kummuneilla opeilla. Voikin sanoa, että Musar kannattaa aina valita, jollei raaski ostaa vastaavan tyylisiä viinejä Bordeaux´sta. Musar tarjoaa myös enemmän taatelia ja intensiivistä hedelmää kuin ranskis. Etenkin, jos pääsiäispöytään kuuluu mausteita, vaikkapa korianteria ja harissaa, on Musar aivan ehdoton valinta. Mutta Libanonista löytää halvemmallakin erittäin hyvinä viinejä. Ksara punaisena ja valkoisena esimerkiksi, aivan loistava pari. Olikos se juuri siltä viinitilalta, josta maajussi etsi telkkarista morsianta? Miten siinä lopulta kävi?

Kreikkalaisista vielä voisi mainita, että Xinomavro ja Agioritiko toimivat erinomaisen hyvin lampaalle, kun vain kunnolla tuulettaa. Myös Syrahia viljellään kreikassa, joka on siis sama asia kuin Shiraz. Ja jos haetaan tuota rypälettä Rhônesta, ”iso erakko” eli Crozes-Hermitage on ehdoton valinta. Toscanassa samaa rypälettä saa Cortonan alueelta, joten laitetaanpa vielä tämäkin mustapippurisen mehevä viini suositukseksi. Unohtamatta Riojan viinejä, joita en nyt kuitenkaan sen enempää tässä kirjoituksessa käsittele. Priorat ja Ribera del Duero sopivat yhtä hyvin.

Vaan mikä on oma pääsiäisviinini, kun ruttosairaalainen lasaretti on jo juotu? Kyllä se taitaa tänä vuonna olla tattipastalle ja paahtopaistille soviteltu Principi del Buteran Symposio, joka kiehtoo minua sisilialaisena Bordeaux-blendinä. Kuvaa en jaksa nyt noukkia kellarista, mutta katsotaan sitten pääsiäisen jälkeen. Olen ollut todella viehtynyt tämän talon edullisimpiinkin viineihin (esim. Amira Nero d´Avola), joita saa Viking Linen Tax freestä. Symposio on punaviinien lippulaiva, joten katsotaan lunastaako se paikkansa vai karahtaako karille.
Muutakin kuin lammasta, vai…?
Toki pääsiäiskansa halajaa muutakin ruokaa kuin lammasta. Olen käsittänyt, että monella on myös kynnys syödä lammasta villan makuisen ennakkoluulon tai eettisyyden takia (Uudesta-Seelannista kärrätty pakastekaritsa). Itse olen suosinut Tammisen karitsanjauhelihaa pakkasesta, siis suomalaista, tai mahdollisuuksien mukaan ostanut kauppahallin irtomyynistä kotimaista savulammasta. Iso osa käsittääkseni menee suoraan ravintoloihin. Lidlin De Luxe karitsan ulkofilee on liian helppo valinta valmiiksi marinoituna. Se on kyllä joka pääsiäisen hamstraustuote sitten kun punalappu ilmestyy kylkeen. Lidlissä näin tehdään jo monta päivää ennen viimeistä käyttöpäivää. Tämä jos mikä on ekoteko, joka tulee kuluttajallekin edullisemmaksi. Nyt kun varmaan kaikilla on vähän vähemmän rahaa ruokahankintoihin.

Mietinkin, määritteleekö taloustilanne pääsiäismenuuta ja kuinka paljon. Kokonaisen broilerin saa uuniin suht edullisesti, mutta vaikkapa uunilohi on kallis hankinta. Terveellinen se toki on, mutta kalan suosiminen on monella hintasyistä vähentynyt. Silakkapihvit ei kuulosta kovin pääsiäisherkulta, vaikka herkullisia ne todella ovat. Moni vastasi kuitenkin instagallupiin, että pääsiäisruoka voi olla aivan mitä hyvänsä.

Viime vuonna muistaakseni perkasin jostain tiedotteesta sellaista faktaa, että broilerin ja kalan suosio nousee joka vuosi. En nyt ole satavarma, onko tämä faktaa, mutta hapertuneen muistini mukaan on. Myös keltaisia säilykehedelmiä ja rahkaa yllättäen suositaan. Minulla on vieläkin mantelimassaa jäljellä ja pullia pakkasessa, joten luulen, että omassa taloudessa laskiaispullasesonki jatkuu periruotsalaiseen tapaan. Täytynee vielä ostaa Kavlin jalapeno mjukost pääsiäisen nachonippailuun nyt, kun sitä vihdoin saa lahden tältä puolelta.

Kyöpelivuori-trauma eli elämäni suklaamuna
Lopuksi mennään sitten niihin suklaamuniin. Instassa on sellainen tili, jossa käsitellään 1990-luvun ilmiöitä ruokineen. Joka pääsiäinen traumani aktivoituu uudelleen, kun siellä jaetaan kuvia 90-luvun pääsiäismunista. Kinder oli olemassa jo silloinkin, ja se usein olikin viikkorahavalintani tai vanhemmilta saamani helpotus elämään. Se ei ollut läheskään niin kallis ja iso suklaamuna kuin Kyöpelivuori.

Sain Kyöpelivuoren suklaamunan kerran mummultani lahjaksi, enkä unohda sitä koskaan. En silti muista, miltä itse suklaatuote maistui, muistan vain sen mahtavuuden, että sain vihdoin haaveilemani munan. Linkissä ja yllä on kuva munan versiosta vuodelta 2002, jolloin sen tuotanto lopetettiin. Omien munamuistojeni aikaan kuori oli erilainen, eikä siinä ollut Mauri Kunnaksen hahmoja vaan käkättävä noita vasten kuutamoa.

Juttelin tästä tuttujen kanssa hyvinkin aktiivisesti, ja monia meitä ”laman lapsia” yhdistää Kyöpelivuoren suklaamunattomuustrauma. Me saimme munan korkeintaan kerran tai emme koskaan. Nyt munaa ei voi enää ostaa, sillä tuotanto lopetettiin herkän rikkoontumisen takia. Ihmettelen vain, kuinka jätti-Kinderit sitten pysyvät kasassa. Antaisin nimittäin juuri nyt mitä vaan, että saisin maistaa Kyöpelivuoren suklaamunaa Commandarian kanssa. Täytyy siis korvikkeeksi ostaa jokin toinen suklaamuna, joiden parhaimmuudesta saamme varmasti taas lukea lehdistä. Mikään ei ehkä voita edelleenkään Kinderiä, mutten halua tukea kiinalaista muovikrääsälelutuotantoa. Minulle riittäisi vain se kovera munasuklaa kennollisen verran.
Mikä on sinun lempisuklaamunasi, ja jaatko kanssani Kyöpelivuoritrauman? Entä pääsiäismenuusi viineineen?
Toivotan teille lukijoille oikein rentouttavaa pääsiäistä vastikään kylvetyn rairuohon keskeltä!