Eve Vielä hetki sitten elämöin blogissani samppanjasta. Valitsinpa blogin nimenkin olevan Sipsiä ja samppanjaa. Näin nopeasti laskeuduin ruohonjuuritasolle, pikemminkin lattiapinta-alalle halvimpien kyykkyviinien pariin. Jollei joku ole vielä kuullut, mitä kyykkyviini tarkoittaa, kerron sen nyt: se on viini, jonka löydät kyykistymällä laarin äärelle, toisin sanoen se on halvin mahdollinen viiniryhmänsä edustaja.
Minusta pitää tuntea kyykkikset, jotta voi kertoa uskottavasti samppanjasta. Enkä väitä, että kykenen tähän siltikään. Itse asiassa, en edes tiedä mitä uskottava lopulta tarkoittaa. Onko se sitä, kun nuuhkimme kilpaa Paul Bocuse-laseja (r.i.p. Bocuse) kuin imppaisimme jotain kallisarvoista henkemme pitimiksi? Vaiko sitä, että kerromme viineistä sellaisella retoriikalla, että vain hifiveikot esittävät ymmärtävänsä ja loput nukahtavat takariviin?
En yhtään tiedä, mutta minua kiehtoo kaikki halpa, jonka miellämme tavaroiden kohdalla jopa kitschiksi (hoen nyt tätä kitschiä, koska luin juuri lempparini Milan Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden toisen kerran). Elämän sietämätön kallius pakottaa minut nyt kuitenkin lähestymään viiniharrastusta kyykkytasolta lähtien, joka muillakin elämänalueilla on usein paras lähtötaso. Siitä puuttuu kaikki turha yritys, joka on usein vain koominen. Ihminen on huvittava myös tarpeessaan tehdä mahdollisimman edullinen kauppa, joka kannattaa.
Nykyisin ihmiset ostavat paljon kalliimpia viinejä kuin aiemmin, hintataso on toki myös yleisesti kohonnut. Ostovoimaa on enemmän, mutta se on myös voimakkaammin polarisoitunut ilmiö kuin aiemmin. Mutta ei mennä tähän. Kyykkyviinin valitseminen ei kerro eriarvoisuudesta vaan useimmiten tarpeesta täyttää juuri sen hetkinen tarve viinille. Samaan hengenvetoon (ilman Paul Bocusea nyt) kysyn, voimmeko enää edes puhua kyykkyviinistä sen alkuperäisessä merkityksessä. Kun laareissa makoili ennen parhaimmillaan 5,99 euron hintaista herkkua, nyt sieltä voi löytyä alkuperämaasta riippuen jopa 12 euron hintaisia viinejä. Kansalainen voi tuntea itsensä petetyksi, kun ei löydäkään enää superhalpaa vastinetta rahoilleen.
Hyvä mutta halpa on vissiin Lidlin mainoslause, mutta se on edelleen myös yleisimpiä toiveita perjantaipulloa tai etenkin arkipulloa etsiessä. Nykyisin kykenen jo käsittelemään tätä aihepiiriä, suomalaisen taipumusta turhaan pihiyteen, täysin sivistyneesti. Se kriteeri, jota itse ajattelen viimeisenä, on monelle se kaikkein tärkein. Se on toki ymmärrettävää, jos ei kerta kaikkiaan ole rahaa, mutta Suomessa tuntuu usein olevan niin, että alhaisen hinnan tarpeella on oma itseisarvonsa. ”Periaatteestakaan en maksa yli kymppiä” olen usein kuullut sanottavan. No, kohtaavatko periaate ja laatu toisensa? Miksi viinistä pitäisi maksaa Suomessa yli kympin, muun kuin alkoholiveron ja kuluttajan petkuhuiputtamisen takia? Täältä voit lukea MW Tuomas Meriluodon perustelut, miksi viinistä kannattaa maksaa ennemmin 15 kuin 7 euroa:
(kertokaa nyt joku, miten WordPressissa saa tuon linkkihirviön yhden sanan taakse)
Todennäköisesti kympin ylittävällä hinnalla saa jo hieman laadukkaampaa viiniä, jossa hinnan kulut rakentuvat itse viinistä eikä muista elementeistä (alkoholivero, kate, ynnä muu). Parhaimmillaan viinissä on käytetty käsin poimittuja rypäleitä, jotka ovat edelleen laadun tae. Vaikka koneellinen rypäleiden keräys on nopeaa ja vaivatonta, täten myös tuottajalle ylivoimaisesti edullisinta, tällainen viini harvoin on yhtä laadukas kuin viini, jossa rypäleet on kerätty käsin. Vähän sama kuin vertaisit ammattilaisen käsin ompelemaa vintagejakkua (paksumpi ja laadukkaampi kangaskin, heh) uusimpaan H&M-toppiin, joka on ommeltu tehotuotannolla vinoon. Aika törkeä rinnastus, kyllähän viini voi silti olla hyvää, vaikka siinä olisi koneellisesti kerätyt rypäleet ja vaikka koko viini olisi valmistettu teollisella volyymilla. Tässä on vain taustalla se filosofiaero, käsityö versus teollisempi valmistus, joka kansalaiselle maksaa rahaa valinnasta riippuen.
Kyselin hetki sitten Instagram-tililläni @sipsiajasamppanjaa seuraajien suosikkikyykkyviinejä. Minä tietenkin pidin omaa lehmääni ojassa, sillä voipi olla, että jossain kohtaa täytyy siirtyä tasaisemmin väliajoin kyykkyviinien pariin. En ollut ajatellut käyttäväni näitä annettuja viinivinkkejä tarkemmin blogipostauksessani, mutta nyt näin teen, jakaakseni kyykkyviinien ilosanomaa muillekin. Halusin myös selvittää, miten laadukkaita viinejä nämä ovat, vaikka maku onkin hintaan nähden se tärkein tekijä. Luovutin kuitenkin nopeasti tiedonhaun suhteen, sillä nippelitiedon etsintä jää edullisempien viinien kohdalla helposti Googlen massamainosten jalkoihin.
Juon ihan suvereenisti kyykkistä, jollei muuta ole tarjolla ja jos edessä siintävät sellaiset taloudelliset olosuhteet, joissa elin opiskelijana (juuri oikea ajoitus samppanjatilin perustamiselle). Silloin käytin usein korkeintaan 8 euroa viiniin ja olin ihan tyytyväinen saamaani laatuun. En tiennyt viinistä juuri muuta kuin sen, onko se hyvää vai pahaa. Punaviineistä en innostunut, mutta luulin kultaverkkoisen Albali Reservan olevan jokin oikein hieno viini ja säilöin sitä kauan ennen sen käyttämistä lopulta lihapataan.
Vivinon kuvasta löytyy vielä vanha kultaköynnös, mutta etiketti on pelkistetympi kuin siinä aikoinaan saamassani pullossa. Näiden kultakoristelujen tarkoitus on toki herättää ostajan mielikuva tuotteen arvokkuudesta sekä viitata viinintuottajan perinteisiin. Vielä tehokkaampia ostokäyttäymisen kannalta ovat kuitenkin kultaiset ja hopeiset ”mitalitarrat”, joita harvemmin lätkäistään alle kympin viineihin. Sen sijaan Löytö-tarran keksijälle voisi ojentaa talous-Nobelin, sillä nämä viinithän riistetään käsistä alta aikayksikön, etenkin jos niiden hinta on alle kympin. Tällainen tuote on tai oli Setencostas, jonka toinen nimi ”löytöviini” kaikuu kaanonina yhä korvissani. Kenties kuitenkin nykyään löytöviinimanttelin on perinyt Duas Uvas eli 2U, kansankielellä ”zu” tai ”uukakkone”.
Tässä kohtaa elämää sanon, että tieto ja kokemus lisäävät tuskaa. Liian hyvä makumuisti saa aikaan tarpeen saada aina vain parempia viinejä. Kyllä nyt on aika pienelle halpispäivitykselle.
Luettelen tähän nyt viinit, joista te tilin seuraajat olette innostuneet joko viime aikoina tai vuosikausia sitten. Minulle suositeltiin esimerkiksi näitä monien tuntemia viinejä, joissa on hyväksi todettu hinta-laatusuhde:
Legendaarinen Medinet Rouge (litran pallopullo, jota sai laivalta 5,99e hintaan ja nyt Saksasta alle neljällä eurolla). Minä en ole tätä koskaan maistanut ja mietinkin, kuinka paljon olen menettänyt. Ainakin litran. Mutta pullon takia voisin jopa tämän jäännössokerisenakin ostaa, siihen perustui varmaan monen ostopäätös. Voih, kissapullot ja päärynälikööriviulu, missä te kaikki lymyilette? Kirppiksillä ainakin, tiedän. Kerran joku taisi yrittää myydä tällaista Medinet-pulloa eurolla. Kauppa se on joka kannattaa!
Versus White, Etelä-Afrikka. Hinta Alkossa oli pitkään jotain 5,99e, nyt 7,59e. Tätä ostin usein opiskelijana, myös punaisena. Vivinossa (kuva peräisin sieltä) tämä on saanut jopa 3,2 pistettä! En ole kuitenkaan ostanut tätä erään traumaattisen opiskelijakemun jälkeen, ehkä nyt olisi aika. Tosin tätä on yritetty faceliftata aivan vääränlaisella etiketillä. Tämä on vanha etiketti, palatkaa tähän niin tätä varmasti ostetaan enemmän.
Stellenrust Chenin Blanc (9,98e), Etelä-Afrikka. Selvästi suuri viini, kun en onnistu pienentämään tätä kuvaa. Yllätyin itsekin tämän laadusta ostaessani tämän kerran sienikeiton väsäämistä varten. Toki join tätä myös keiton kanssa ja loput muistaakseni kuluivat grillauksen kyytipoikana. Olisiko ollut jopa Kivikylän Huiluntuhti tarjolla, passelisti kesti viini myös suomalaisen maun. Tässä on hienoa ensinnäkin Chenin Blancin puhdaspiirteisyys yhdistettynä hallituun, maistuvaan ja tasapainoiseen tammeen. Ei liikaa eikä liian vähän. Suosin kuitenkin itse eurooppalaisia viinejä. siksi harvemmin tulee ostettua eteläafrikkalaista. Mutta ehdottomasti minäkin suosittelen tätä kokeiluun! Myös Viini-lehti, jonka tarjonnasta tosin suosittelen kokeilemaan myös ryöstö- ja miinus yksi -luokiteltuja viinejä, mitä helmiä niiden joukosta onkaan löytynyt!
Quinta da Espiga, Portugali (hinta oli 6,98, nyt 8,45). Tämä klassikko on saanut jopa 3,6 pojoa Vivinossa. Olethan sinäkin unelmaostaja, joka tsekkaa kaiken ensin ylijumalapankki Vivinosta? Koska olen niin traumatisoitunut, kieltäydyn lataamasta koko sovellusta. Mutta Espigan voisin ostaa, sillä sain tämän aikanaan tuparilahjaksi opiskelijaboksiini ja joku toinen joi sen. Olen vain kerran maistanut tätä jollain mökillä niin, että pullo oli jo ollut auki riittävän pitkään. Nykyään vain minusta tuntuu, etten pysty ostamaan kyykkistä, jossa on grammankaan vertaa jäännössokeria.
Casal Garcia Vinho Verde, Portugali (nyt 9,98e, olisiko aiemmin ollut kaksikin euroa vähemmän). Taas ei toimi pienennyt, miksi toimisikaan sillä tämä on maailman myydyin Vinho verde. Join tätä viimeksi toissakesänä Vaakahuoneen paviljongissa, jolloin sain etsimällä etsiä happoja. Veikkaan saaneeni auki ollutta tavaraa. Mutta tämän ostaisin kernaasti kotiin etenkin roséversiona. Maistoin sitä hiljattain ja yllätyin miten hyvä se oli. Yksi suosikkituottajani Vinho verde-akselilla on Anselmo Mendes, mutta näin halpoihin hintoihin ei silloin ihan päästä.
Piedemonte Reserva, Espanja (ex 8,99e, nyt 10,98e). Nyt taas päästiin kunnon lekaan. Tämä on ehkä yleisin kuulemani halpissuositus viinihifistelijöiden keskuudessa. Puhutteleeko heitäkin maaginen sana Reserva, joka oikeasti Espanjassa tarkoittaakin jotain? Piedemonte tulee edullisemmaksi kuin matka monen halajamaan Piemonteen, joka on myös yleinen väärin muistettu nimi tälle herkulle. Siitä on todella paljon aikaa, kun olen viimeksi tämän ostanut, enkä ole epsanjalaistakaan ostanut hetkeen. Korjaan, tilasin juuri Impromptu Rosén, muttei ole vielä näkynyt.
– Footmark Pinotage, Etelä-Afrikka (nyt 7,98e). Viini-lehti pitää tätä kalliina, mutta ainakin tämän maksaessa vielä 7 euroa lähes vailla jäännössokeria tämä oli oikeasti aika hyvä. Pinotage eli Pinot Noirin ja Cinsautin risteytys on muutenkin parhaimmillaan erinomaisen herkullinen rypäle. Paras ja toki kallein maistamani on ollut KWV:n Mentors Pinotage, joka olikin Viini-lehden rankingissä ryöstö. Kallis se oli toki, mutta ilmaiseksi kun sai kera lammasburgerin, olin lähinnä tyytyväinen. Nyt voisikin kokeilla Footmarkia Lidlin DeLuxe-lammaspyöryköiden kanssa, pääsee varmasti lähelle muisteltua tasoa.
- Lisäksi mainittiin edulliset Chiantit ja Beaujolais´t (jollei lasketa pieniä pulloja, hintahaitarilla 9,98e-12,98e löytyy seitsemän Chiantia, joista puolet olivat kympin hintaisia joskus muinoin). Edullisen Chiantin kohdalla olen valmis antamaan anteeksi myös pienen jäännössokerin, sillä Sangiovesen hapokkuus pelastaa usein kokonaisuutta riittämiin. Minäkin ostan aina edullisimpia Chianteja, jos niitä bongaan. Ei haittaa, vaikka vajaa puolet menisi ruuanlaittoon.
Toistuuko tässä luettelossa nyt jokin säännönmukaisuus, kun eniten edustusta löytyy Etelä-Afrikasta ja Portugalista? Ehkä otanta on kuitenkin liian pieni tällaiseen arvioon, mutta yhteistä näiden viinimaiden edustajille on tietynlainen hillomaisuus, osittain yhteiset siirtomaamenneisyydestä kielivät lajikkeet (esim. Touriga Nacional) ja tietyiltä osin myös omaleimaisuus. Vastaavaa savua ei kyllä löydy kovin helposti muualta kuin Etelä-Afrikan viineistä.
Katselin näiden viinien valmistamistietoja tuottajien sivuilta. Todella vähän löytyy mitään eksaktimpaa kuvausta, eikä näiden ostaja ehkä sellaista usein kaipaakaan. Menemällä jokaisen viinintuottajan omalle sivulle löydät parhaiten tietoa, ellei maahantuoja sitten ole mukavasti niitä jo suomentanut. Medinetiä en uskalla sen tarkemmin googlettaa, sillä näen visioissani itäeurooppalaisen halpatyöntekijän lorottamassa viiniä niin sanotusta ”bensatankista” suoraan fiiniin pulloon, kenties jopa neljä tuntia nukkuneena, putsattuaan murskaantuneita sammakonreisiä laitteista. En väitä, että visioni olisi totta! Etelä-Ranskassa on kyllä tällaisia symppiksiä viinitankkauspisteitä, autoilija saa lorottaa kätevästi pöytäviiniä suoraan kanisteriin. Mikä tahansa halpisromantiikka pitää sisällään kuitenkin mahdollisen varjoisan puolen.
En yhtään väheksy itse ”viinibensatankki-ideaa”, eikä minulla ole siihen varaakaan arvioituani tällaisen vastaavan valkoviinin Georgiassa aivan huipputason tuotteeksi, jota yritin jopa metsästää valikoidusta ravintolasta. Siellä minua katsottiin pitkään ja epäuskoisesti. Sain lopulta korvaavan tuotteen, jolla oli toki hintaa ruhtinaallisesti enemmän, mutta se oli parhaita kärräyksiäni Suomeen. Sanoisin, että omalla otannallani hyvä mutta halpa toteutuu todennäköisimmin Georgiassa, jossa kuitenkin painitaan tasalaatuisuuden kanssa. Se on kuluttajan lasissa vain jännittävä kohtalonarpa, mitä lasiin kaadetaan!
Mutta palataanpa näihin kaikkien saatavilla oleviin tuotteisiin, teidän suosituksiinne. Tarkin kuvaus nopeasti syynättynä löytyy Piedemontelta, joka on senttäs Reservaa. Uuden maailman viineissä tämä ei tarkoita välttämättä mitään muuta kuin kaupallista kikkaa, mutta Espanjassa ja Portugalissa Reserva-viineille on alueittain vaihtelevat minimikypsytysajat. Juuri tämä navarralainen Piedemonte Reserva on kypsynyt 14 kuukautta 225 litran tammitynnyreissä. Mielestäni jo tämä yksinään on osoitus kyykkiksen laadusta. Mutta Piedemonte ei maksa enää 8,99 euroa kuten kauan ja kauan aikaa sitten, nykyisin hinta on 10,99 euroa. Ehkä tätä voi pitää nykyisenä kyykkiksen kipurajana, jos vähän lipsutaan kympin periaatehinnasta.
No, ei minun tätä pitänyt kirjoittaa löytääkseni laatua kyykkytasolta tai osoitella kyykkyviinien laaduttomuutta. Kyllähän Suomessa kaikki ainakin Alkon kautta myytävä viini on laadunvalvonnallisesti osoitettu myyntikelpoiseksi, siten myös teknisesti laadun kriteerit täyttäviksi herkuiksi. Olen vuosien varrella maistanut monia varsin herkullisia kyykkyviinejä, joista en ole välttämättä ensin tiennyt niiden olevan kyykkiksiä, kuten tuo aiemmin mainittu georgialainen viini. Tällaisia löytöjä Suomessa ovat olleet agentiinalainen Mendoza (kristallilasiin kaadettuna) sekä rosé- El Tiempo. Huikeasti parempi kokemus kuin punainen ja valkoinen! Punaistakin olen juonut kokikseen miksattuna jollain keikalla Oulussa. Olisiko ollut Reino Nordin uraansa aloittelemassa, en tiedä miten käteeni osui tällainen männävuosien tehodrinkki punaviini yhdistettynä kokikseen. Parempi ollakin muistelematta enempää.
Minusta olisi kiva tietää, moniko viinihifistelijäksi itseään salatituleeraava ihminen ostaa kyykkiksiä säännöllisesti. Itse ostan tosi vähän ruuanlaittoonkaan, sillä usein käytän ruokaan vain jonkun desin viiniä, olen sen verottanut vähän kalliimmastakin tuotteesta. Minusta se maksaa ”vaivan” ruuan ja viinin yhdistelmässä. Ranskalaisen kokkauksen ytimestä löytyy kirjoittamaton sääntö käyttää samaa viiniä ruoanlaittoon kuin kyseisen ruokalajin kanssa ojennettuun lasilliseen. Aloin nyt oikein miettiä, että voisinhan minä saada näitä samoja yhdistelmäelämyksiä halvemmillakin viineillä. Kokkaan niin paljon ja käytän niin usein ruuissa viiniä, että pitää keksiä muitakin innovaatioita kuin jämäviinen pakastus jääpalamuotteihin. Sellainen innovaatio voisi olla kyykkyviinien ostaminen vailla epäilyksen häivää.
Jälleen kerran tällä kertaa kyykkispotpurini päättyy näläntunteeseen. Tein hiljattain smetana-suolakurkkulihapullia, jotka houkuttelivat avaamaan lahjaksi saadun Gato Negro 9 Lives -punaviinin. En siis ole saanut tätä viiniä kaupallisena yhteistyönä vaan vilpittömänä tuliaisena. En ehkä keksi tällä hetkellä viiniä kellaristani, joka olisi potentiaalisempi kestämään myös puolukkahilloa ja suolakurkkua. Taidan kuitenkin säilöä tätä oman viinikellarini harvinaislaatuista herkkua toista premium-hetkeä varten.
Koska innostun aina kaikesta ja liikaa, aloin nyt miettiä, alkaisinko systemaattisesti maistella näitä halpiksia, joista minulla on enemmän otantaa vuosien takaa. Ehken kuitenkaan innostu liikaa, sillä köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.
Kerro minulle sinun lempparihalpiksesi, vai löytyykö se jo tuosta ylempää? Mikä on sinun suhteesi kyykkyviineihin?
Lopuksi vielä jokaiselle oikeaoppinen harjoite viinihyllyn äärelle. Treeni on sitä tehokkaampi, mitä useammin harkitset sittenkin päätyväsi ylähyllyn tuotteeseen!
Linkkejä:
- Pekka Suorsan valinnat parhaan hinta-laatusuhteen viineistä, joista kyykkytasolle ei varsinaisesti yllä mikään. Mutta näistä ainakin tuo Stift Klosterneuburgin Rosé on kyllä oikeasti hyvä, kuten kaikki kyseiseltä tuottajalta:
https://www.is.fi/ruokala/viikon-viini/art-2000008221584.html
- Yhdeksän asiantuntijan IS-raati sokkotestaa kyykkikset ja päätyy näihin! Voittajaviini oli muuten pappani suosikki ja löytyyhän tuolta myös oma halpismielitiettyni ”kopotikop” sekä aiemmin mainittu ”jalkahikiviini”:
https://www.is.fi/ruokala/art-2000006171568.html
- Viini-lehden TOP 5 kympin viinit, joista kyllä jokainen maksaa reilusti enemmän:
Alotetaas blogisi kommentointikin.
Notre Dame Côte du Rhône (Vaucluse) oli pitkään kyykkis suosikki, vaan eipä ole sekään enää kyykkis luokassa ja muut CdR:t vain inan kalliimpana nykyään houkuttelevat enemmän. Muita hyviä hinta/laatu punaisia Alkosta tällä hetkellä: Alessandro Rivetto Langhe Nebbiolo (~13€) ja Las Moradas natu Garnacha Gredos-vuorilta (15€).
Valkoisena Itävalta ei petä. Hyvän Grünerin saa jo tuolla 11€ tienoilla mielestäni ja laittamalla vitosen päälle saakin sitten jo lähes ilotulitusta.
Ahh, Euro! Kiitos kommentistasi. Tuo samainen Vaucluse oli myös suosikkini! Jopa olen tallannut lähellä kyseisen viinin valmistuspaikkaa! Unohdin tämän olemassaolon, sillä aikoihim sitä ei ole juuri missään laarissa näkynyt. Ostin sitä usein silloin, kun hinta oli alle kympin.
Tuo Nebbiolo menee ehdottomasti testiin. Sitä kävelijä-Nebbioloa on vielä kellarissa hamstrattuna, nyt unohdin tilapäisesti nimen mut tiedät mitä tarkoitan. Grunerit on kyllä kans ihania, Stiftin 12 eurosen maistoin pari viikkoa sitten. Jäin kaipaamaan rahtusen verran enemmän valkopippuria, sitä saakin sitten parilla lisäeurolla.
Olipahan mahtava kokoelma viinejä, joihin yltävät ne, joiden nivelet ovat hyvässä voitelussa. Minä olen juossut polveni siihen jamaan, että nöyrtyminen on vaikeaa. Toki myös mieleni on samanlaatuinen, mutta se ei estäisi konttaamasta hapuilemaan esim Vinho Verdeä.
Ah, onpa ihanaa sanailua, hyväksyn tämän selityksesi vältellä kyykkiksiä 😀 Kummasti minullakin tuota polvivaivaa on! Siinä vaiheessa kun menopeli on konttausasento, Vinho Verde on varsin mukava tunnelmannostattaja!